D is for Dinosaur


On vuosi 1993, Jurassic Park on ilmestynyt ja minä olen 2-vuotias. Täytän sen vuoden lokakuussa kolme. Maa aikojen alussa on jossain tässä elämänvaiheessa (tai muutaman vuoden päästä) yksi rakkaimmista lastenelokuvista ja dinosaurukset ehkä maailman kiehtovimpia otuksia. 


It is a year 1993, Jurassic Park has been released and I'm 2 years old (turning 3 in that fall). In this stage of my youth (or couple of years later) The Land Before Time was one of my favorite children's movies and dinosaurs perhaps the most fascinating creatures in the whole world.

Blue <3

Muutamia vuosia eteenpäin ja näen Jurassic Park elokuvan ensimmäistä kertaa. On ehkä vuosi 2007? Mitään muistikuvaa ensimmäisestä katselukerrasta ei ole, näinpä en tarkkaa vuotta teille osaa antaa. Jurassic Park on kuitenkin yksi niistä elokuvista, joiden parissa olen kasvanut, yksi niistä elokuvista, joka sai kiedottua minut elokuvien maailmaan ja sai minut innostumaan evoluutiosta ja paleontologiasta. Vaikkakin paleontologia- ja evoluutioinnostukseni onkin noilta ajoilta jo hiipunut. :)

Jatko-osat kyseiselle elokuvalle ovat olleet enemmän tai vähemmän huvittavia turhuuksia, joista ei ole muodostunut yhtä rakasta ja nostalgiaa nostattavaa teosta kuin alkuperäisestä. Viimein, yli 20 vuoden odotuksen jälkeen, elokuva kuitenkin sai arvoisensa jatko-osan Jurassic Worldin.


Couple of years later (around 1997) I saw Jurassic Park for the first time. I have no recollection of my first time watching the movie, but it is one of those movies I've grown up with. It is one of the movies that lured me into the amazing world of movies and got me interested in evolution and paleontology. Though my interest towards evolution and paleontology has faded a bit since those days. :)
The original sequels of Jurassic Park are more or less foolish amusement. They aren't as lovable or won't ever raise as strong nostalgic feelings as the first movie. Finally, after over 20 years of waiting, the movie got itself a sequel it deserves: Jurassic World.


Voitte vaan siis arvata, missä sitä eilen oltiin. No leffassa tietty! Kinopalatsin sali 1 ei vedä vertoja Tennispalatsille, mutta jos et halua katsoa 3D:nä, ei sinulla enää nykyään ole pääsyä kaikkein parhaimpiin teattereihin tai saleihin.
Harmittelin koko toissapäiväsen, ettei mulla ole mitään dinosaurus tai safari teemaista vaatetusta tai asustusta, kunnes keksin poikaystävän vaatekaapin. T-Rex paidat! Ihana kun ollaan senverta samankokoisia, että voi käydä tarvittaessa hänen vaatekaapillaan. Vähänkuin omistaisi varavaatekaapin.


We went to the movies yesterday, as you might have guessed. I was a bit sad the other day for I have no dino themed clothing or accessories, but then I realized that my boyfriend has something I could use. T-Rex shirts! I love that fact that we are almost the same size and I can wear some of his clothes. It's like owning a second wardrobe.


En jaksanut stailautua sen paremmin vaan vedin kaikenlaista mukavaa ylle. Hameen olen ostanut Seppälästä joskus. Se on ihan hirveä nukkakone, mutta onneksi nukan saa poistettua ihan tavallisella höylällä. En tiedä huomaako eroa ruudulla niin selkeästi, mutta omassa kädessä ero on mieletön.


I didn't want to wear anything fancy, just something comfy. The skirt is an old purchase from Seppälä. It gets lint balls pretty easily, but luckily they're easy to remove by using a regular razor. I don't know if you can notice the difference in the picture but I can definitely feel it in my hands and it is amazing.
 
Left side is untouched and the right side is "shaved"




Loppuun vielä mun salainen ihastus: dokkareista miksattua musiikkia! 
 Hyvää Juhannusta kaikille!

Lastly, I want to share a secret crush of mine: music made out of documentaries!



Comments

  1. Ihan paras postaus! Olin myös junnuna ihan tajuton dinosaurusnörtti ja ollaan toisen samanlaisen kaverin kanssa suunniteltu että pakko mennä katsomaan tuo leffa ja fiilistelemään :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen lämpimästi. Leffa oli oikeesti tehty faneille.
      Ai vitsi niitä aikoja. Mulla oli kasa muovisia dinoleluja ja joku tajuttoman kokonen tietokirja jossa oli 3D lasit. :D

      Delete

Post a Comment