Martial Arts Belt Display


Sain Taan lahjan valmiiksi, kuten jo taisinkin mainita! Tai, no, siitä puuttuu vielä seinäänkiinnityssysteemi, mutta se on vielä pohdinnan alla. Eipä meillä ole seinissä mitään mihin sen kiinnittäisi edes. En taas miettinyt ihan loppuun asti.

Projekti on kestänyt pitkään, sillä sitä on täytynyt tehdä vanhemmillani 100km päässä, jossa käyn ehkä kerran kuukaudessa. Olen joka kuukausi projektin alkamisesta lähtien antanut Taalle niin kuvallisia kuin sanallisiakin vinkkejä siitä, mikä tämä on, mutta onnistunut kuitenkin pitämään sen lokakuuhun saakka arvoituksena, mikä ei ollut mitenkään itsestäänselvyys.

Taan omia arvauksiaan on ollut esim. kirjahylly, jalkatuki, maustehylly, alttari, naulakko... Hänen kaverinsa keskuudessa suosiota herättivät arvaukset: seksikeinu, voimisteluteline ja jalkatuki. Omat tuttavani arvelivat vaan lähinnä kaappikelloa, kun esitin ideani ensimmäistä kertaa paperilla.

No, tässä se nyt siis kokonaisuudessaan on: teline vanhoille kamppailulajeissa käytetyille vöille.

 

Ei siis ihan niin mielenkiintoinen kuin seksikeinu, mutta paljon innovatiivisempi kuin pelkkä hylly tai jalkatuki. 
 
Taa on harrastanut monta vuotta itsepuolustus- ja kamppailulajeja, ja harrastaa edelleenkin. Minusta vyöt ansaitsivat hieman näkyvämmän ja paremman paikan kuin muovikassi vaatekaapin lattialla. Vai mitä mieltä te olette? Itsehän olisin kiertänyt vyöt vaan siististi puolien ympärille, mutta menee ne noinkin.

Koska puutyöt eivät ole paras alueeni sain hieman apua isältäni. Inhoan sähkökäyttöisiä työkoneita, joissa voi mennä sormi. En olisi ensimmäinen meidän suvusta, joka saa puukalikasta käsilleen tai menettää sormensa. :D Tämän lisäksi parempi antaa projektin mennä vähemmällä yritys-erehdys määrällä, kun aikaa oli rajallinen määrä.

Tässä lisäksi hieman kuvia projektin vaiheista.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Olen ihan tyytyväinen tähän vekottimeen. Puutöitä ei ole tullut koulun ulkopuolella tehtyä oikeastaan yhtään, eikä varmaan tule jatkossakaan perus hiomista, polttamista ja maalaamista lukuun ottamatta.

Jos tätä katselee joku, joka tunnistaa, mistä lajista on kyse, niin tiedoksi, että en ota urputuksia virheellisestä merkin värityksestä tai itse vöistä vastaan. Otin taiteilijanvapauden asiassa, syistä, että en löytänyt siihen hätään keltaista maalia ja värien käyttö olisi mielestäni pilannut tuotokseni. :P Ja vaikka tämä onkin "brändätty" tietylle lajille, tarkoituksena oli säilöä tähän kaikki käytössä olemattomat vyöt.


Harrastaako kukaan teistä budolajeja?



Translation:


I finally finished Taa's present! As promised, here it is. It's a rack for his old budō belts.

It took a long time to finish for I had to make it at my parents' house where I visit once a month tops. I also did get some help from my dad with slicing of the wood, because I hate using machinery that can chomp your fingers off.

Taa has practiced different kinds of martial arts for years now and his old belts have been collecting dust on our wardrobe's floor. I thought they needed a better place, so that's why I made this.

Comments

  1. Onpa upea! Ja tosi kiva tapa saada seinälle esteettinen muistutus, miten pitkälle on edistynyt harrastuksessaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Toivotaan, että se löytää pian paikkansa seinältä. Mä olen ainakin ylpeä siitä, miten sinnikkäästi poikakaveri on jaksanut harrastaa ja kehittää itseään.

      Delete

Post a Comment