Ideas for stress-free, meaningful holiday gift giving


Olen varmaan maininnut, että rakastan lahjojen hankkimista ja antamista. Minulla ei ole ollut moneen vuoteen joululahjastressiä, kuin ehkä muutamien yksittäisten henkilöiden kohdalla. En siis tiedä, kelpaavatko lahjat oikeasti vaiko eivät, koska kuka nyt palautetta antaisi, mutta omasta mielestäni lahjaideani ovat ihan hyviä.

Olen nyt jo hankkinut melkein kaikki lahjat. Loput lahjat on aika hyvin tiedossa ja muutaman delegoin Taan päänvaivaksi. Minä siis keksin ja hankin itse melkein kaikki lahjat tässä taloudessa, koska Taa ei tykkää hommasta ja väittää ettei osaa keksiä mitään.

Kokosin teille tähän listaa siitä, millä periaatteilla ostan joululahjoja ja lahjoja yleensäkin. Toivottavasti se hälventää ihmisten joulustressiä!


Kerään lahjaideoita ympäri vuoden pieneen vihkoseen, johon merkitsen myös ostetut lahjat ja niihin käytetyn rahasumman. Lahjat on siis helppo hankkia hyvissä ajoin ja ajatuksen kanssa, eikä tule tehdyksi sitä mokaa, että ostaa joka vuosi samankaltaisen lahjan.
 
Lahjojen hinnoissa pyrin noudattamaan maagista lukua 24, mutta toisinaan lahjat ovat halvempia tai kalliimpia. Jos törmään lahjaideaan, joka vaikuttaa täydelliseltä, voin helpostikin joustaa hinnan kanssa. Jos taas idea on liian kallis budjettiini, voin pyytää muita osallistumaan. Koska olen suunnitellut lahjat etukäteen, saatan hyvinkin törmätä niihin, kun ne ovat syksyllä alennuksessa.

Jokaiselle lahjansaajalle oma aukeama: toisella sivulla lahjaideat ja toisella ostetut lahjat hintoineen.

Mistä ideoita sitten tulee?
Esim. jos käytät viimeisiään vetelevää laukkua ympäri vuoden, se pääsee listalleni aika nopeasti. Sanot ohimennen aina halunneesi jotain, tai näen sinun ihastelevan jotakin kaupassa, painan ne usein mieleeni, ja kirjaan heti ylös kun tulee mahdollisuus. Harrastuksista, mieltymyksistä, aatteista, työstä ja pukeutumistyylistä tai vaikka talvisin kuivuvasta ihosta on hyvä myös ammentaa ideoita. Joskus joku tuote vaan näyttää siltä, että se voisi sopia sinulle, joten ostan sen tai kirjaan ylös ja hankin myöhemmin.

Jos haluaa ostaa jotain, mikä liittyy lahjansaajan harrastuksiin, kannattaa tutustua lähemmin aiheeseen, eikä vaan ostaa summamutikassa jotakin. Voit hankkia hyödyllisiä tarvikkeita (esim. ratsastajalle hanskat, juoksijalle urheilukalsarit, piirtäjälle paperia...) tai käytännöllistä oheiskamaa (valokuvaajalle objektiivimuki, itsepuolustuslajeja harrastavalle vyöteline jne). Arvostelujen googlaaminen on hyvä keino. Aiheeseen liittyvät lahjakortit ovat varmaan monelle mieleisiä, varsinkin, jos harrastus vaatii jatkuvaa välineiden uusimista ja et itse ole varma, mitä ostaisit. Esim. Helsingissä asuvan taiteilijan sydäntä voi lämmittää lahjakortti Temperaan. Voit myös vaivihkaa tiedustella lahjansaajalta itseltään tämän harrastuksesta, mutta pliis, älä ole ilmiselvä niin kuin Taa, joka kyselee pari viikkoa ennen synttäreitä, mikä mun kamera olikaan. ;)

Erilaiset teemalahjat ovat hauskoja, ainakin omasta mielestäni. Teeman on kuitenkin hyvä liittyä lahjansaajaan edes jotenkin. Teema voi olla vaikka "rentoutuminen tylsän työpäivän jälkeen" ja lahja sisältää sitten mikrossa lämmitettävän kaurapussin, dekkarin ja kynttilän tai teetä. Teema voi myös olla esim. Kiss-Kiss-karkit, ja sisältää siis purkillisen niitä, Vallilan Cacao-leipäkorin ja -mukin.
En tiedä, jakavatko muut tätä teemainnostusta kanssani.

Jouluinen Rocky road: suklaata, piparia, mantelia/pähkinöitä, karpaloita, rusinoita, lakritsaa...

Virkkaa, leivo, kudo, maalaa, piirrä, ompele, rakenna tai vaikka tuunaa ostettu tuote (pitäen tietenkin edelleen lahjansaaja mielessä). Itse tehdyt lahjat ovat aina enemmän tunnearvoltaan kuin ostetut. Tekemällä itse saattaa myös saada lahjakustannuksia hieman alemmas, riippuen tietty, mitä tekee.
Voit ostaa esim. valkoisia mukeja, ja tehdä näihin kuvioita kynsilakalla käyttäen water marble nail -tekniikaa. Tai voit varastaa jotkin henkilön vanhat hieman kauhtuneet kengät, jotka ovat menettäneet hohtonsa ja dipata ne vaikka glitterissä, jos glitteri on lahjansaajan juttu... :D Miksei?

Taan äitille meni viimevuonna kukkia, jotka oli laitettu Nerokon kulhoon jonne laitoin vielä koristekiviä viimeistelemään kokonaisuuden.

Jos et tunne lahjansaajaa kovinkaan läheisesti, kannattaa ostaa yleistä ja helposti kulutettavaa tavaraa kuten suklaata, alkoholia, kahvia, teetä, kynttilöitä, lahjakortteja, leffalippuja, saippuaa, kukkia... Näistäkin ideoista saat mielenkiintoisia ostamalla ne muualta kuin päivittäistavarakaupoista. Suosi käsintehtyjä, designia, kotimaisia tai todella eksoottisia tuotteita, eikä mitään Pirkkaa. Jotain, mikä on arjen yläpuolella. Tällaiset lahjat ovat hyviä myös niille, joilla on jo kaikkea. Noista pienistä hyötytavaroista voi esim. rakentaa kivoja lahjakoreja.

Immateriaaliset lahjat ovat ekologinen ja varmasti hieno idea hyvin kohdennettuina, mutta näissä en osaa auttaa, muuta kuin leffalahjakorttien ja konserttilippujen osalta. Yleensä ne tuppaavat menemään niin pahasti budjettini ja mielikuvitukseni yli, että en niitä hanki. En myöskään hankkisi elämyslahjoja, salikortteja tai hierontalahjakortteja, ellen ole täysin varma, että lahjansaaja haluaa sellaisia. Ja "anna lehmä afrikkalaislapselle"-lahjoituslahjatkin jättäisin hankkimatta.


 Tiivistetyt ohjeet:

Oikein kohdennettu lahja on aina välittämisen osoitus.
Vähempi roinaa on parempi.

Itse tehdyllä on arvoa.
Suunnittele etukäteen ja ota aikaa lahjan ostoon.
Kuuntele, toimi salapoliisina.
Voit myös kysellä mies- tai naisystäviltä, vanhemmilta, sisaruksilta apua.
Kysele myös myyjiltä suosituksia tai googlaa itse etukäteen. 


Lahjoja ei tietenkään ole pakko edes antaa. Joulun pääideahan on viettää aikaa yhdessä. Itse kuitenkin nautin lahjojen hankkimisesta ja antamisesta. Pyrin kehittämään itseäni tässä niin, että mahdollisimman iso osa lahjojen saajista saisi mieleisensä lahjan ja turhaa romua ei tulisi. Aina ei kuitenkaan voi onnistua, mutta onneksi on kirpparit. En pahastu jos joku päättää myydä/antaa antamani lahjan eteenpäin. Turhaa ja epämieluisaa ei tarvitse väkisin säilyttää.

Miten itse hoidat Joululahjojen oston? Onko jotain hyviä vinkkejä, jotka haluat lisätä listaani?

Designia ja uusia ideoita voi muuten tulla ammentamaan vaikka Kaapelitehtaalle Ornamon Design Joulumyyjäisiin tänä viikonloppuna 4.–6.12. Itse olen paikalla perjantaina!

Comments

  1. Minäkin pyrin ostamaan sellaisia lahjoja, josta tiedän, että toinen tykkää. Vanhemmille on aina vaikein valita, kun isällä on kaikkea ja äitille taas voi ostaa paljon kaikenlaista, mutta että tykkääkö. Mamma on vähän nirso, eikä osaa esim. hienoja vaatteita käyttää. Kauneushoidot on ihanaa luksusta ja esim. jalkahoitolahjakortti oli äitienpäivänä jees, mutta sitten taas kiinnostaako kasvohoito... En usko, mutta käytetyksi se tulisi.

    Mielestäni juuri nuo Lahjoitit Afrikan lapsille aasin -tyyliset "lahjat" on suoraan sanoen huonoja. Itseä ainakin ärsyttäisi, että rahat lähetetään nimissäni jonnekin kauas toiselle mantereelle, kun kotimaassa on ihmisiä, joiden hätä koskettaa enemmän, esim. vanhukset, haluamattaan työttömät ja muut köyhät, syrjäytymisvaarassa olevat. Ei kukaan tätä varmaan sano ääneen, mutta ennemmin hoitaisin omat ensin ja sitten vasta muut, eikä se ole mitään rasismia. Kaikki ihmiset ei vaan ole sellaisia maailmanparantajia, että tuollaiset lahjat kelpaa vain sellaisille ihmisille, jotka ovat luonnostaan itsekin altruistisia hyväntekijöitä, eivätkä kaltaisiani materialisteja :D

    Henkilökohtaisesti parhaat lahjat on sellaisia, joita ei ikinä itse osaisi ostaa, mutta joista on iloa. Esim. viimevuotiset Tom of Finlandin tyynyliina ja kauppakassi. Myös erikoisteet (ja kahviharrastajille kalliit kahvit) on jees, joita ei ihan joka kaupasta saa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuommoiset lahjat, joita ei itse osaisi ostaa, mutta ovat kuitenkin mieluisia, ovat tosi ihania! Niitä saa yleensä yhen per joulu ja loput on rumaa romua, perustavaraa (esim. sukkia) tai sitten jotain, mitä on toivonut.

      En muuten edes ajatellut, että joku voisi vetäistä rasistikortin kehitysmaalahjoituskielteisyydestä, mutta joo... Jokainen varmasti itse haluaa priorisoida ja valita lahjoituskohteensa, sekä milloin ja paljonko lahjoittaa. Itsekin laittaisin rahat ennemmin oman maan huono-osasille tai sitten eläimille.

      Delete

Post a Comment