Looking back to look forward


Vuosi 2015 ei ollut minulle mikään paras vuosi tai edes kauhean hyvä. Työttömyys painoi rankasti päälle ja uutisissa vilisi työttömiä dissaavaa soopaa, jota en osannut suodattaa omin voimin. Fyysinenkään terveyteni ei ollut mikään paras, mutta pahempaakin ollaan koettu. Opin kuitenkin paljon uutta itsestäni viimevuonna ja podin paljon vähemmän huonoa omaatuntoa siitä, millaiseksi olen kroppani päästänyt. Tiedostan kyllä asian edelleen, mutta en jaksa stressata painostani tai muista ulkoisista puitteistani enää niin kauheasti. Itse asiassa, jos totta puhutaan, pidän itsestäni enemmän kuin koskaan ennen. 


 
Jotta vuotta 2015 ei tarvitsisi muistaa ihan hirveänä vuonna (pahat asiat valtaavat yleensä suuremman tilan), ajattelin tehdä myös listan sen vuoden onnistumisista.

  • Blogi on pysynyt pystyssä.
  • Olen pysynyt järjissäni kaikkien sairastumisien, työttömyyden ja muiden vastoinkäymisten vallatessa maailmaani.
  • Olen tehnyt tavallista rohkeammin asioita kuten leikannut sivusiilin ja mennyt mukaan uusiin juttuihin ja porukoihin.
  • Olen ottanut paljon valokuvia.
  • Älynnyt, että kaikkea ei tarvitse säilyttää ja hankkiutunut isosta kasasta turhaa tavaraa eroon ilman mitään ongelmia.
  • Rakkausrintamalla ei ole ollut ryppyjä.
  • Sain verkkoportfolion pystytettyä!
  • Käytiin Taan kanssa Suomen rajojen ulkopuolella. (Ehkä seuraavaksi pääsemme Ruotsia pidemmälle)

 
 
 

En tee vuodelle 2016 lupauksia, koska en kuitenkaan osaa niitä pitää. Mieluummin asetan tavoitteita. Tavoitteita, jotka eivät ole liian vaikeita, koska kuka ei nauttisi onnistumisen tunteesta silloin tällöin. Tavoitteita, joiden täyttämättömyys ei kaada maailmaa.

  • Opettele meikkaamaan luovemmin. Luomivärit, poskipunat yms. ei ole vihollisia.
  • Selvitä miksi kynnet ja sormet voi noin huonosti ja tee sille jotain.
  • Syö terveellisemmin ja vähennä herkkuja.
  • Nauti pienistä hetkistä.
  • Laihdu pari kiloa, eli normaalipainoon.
  • Piirrä enemmän tai ainakin tasaisemmalla tahdilla.
  • Pääse jonnekin töihin.
  • Liiku enemmän.
  • Tutustu uusiin ihmisiin ja pidä vanhoja ihmissuhteita yllä paremmin.
  • Hanki se ensimmäinen leima ihoon tai edes muutamat microdermalit.
  • Muista juoda vettä enemmän.

 
 
 
 
 

Toivon itselleni kuin teille kaikille muillekin mahtavaa vuotta!


    Translation:

     
    The year 2015 wasn't the best one for me. It had its ups, but it also had its downs. I got overwhelmed by media's and people's negative attitude towards unemployed while struggling with my own unemployement, health and other issues. I learned a lot about myself though. I stopped worrying about my weight and other issues regarding my looks. Even though I'm currently a bit overweight, I kinda like myself better than ever before. I was also braver and took part in many things and spent time in new groups. My blog has been active enough and I also got my portfolio site up.
     
    I won't be making any New Year's resolutions but instead I'm listing some goals for the 2016. They're realistic and small, because who wouldn't love to succeed in something sometimes. Even if I don't fulfill any of these, it won't break me. I wish you all a great year!
     
    • Learn to use makeup more creatively.
    • Figure out why your nails and fingers look so bad, and do something about it.
    • Eat healthier and cut down candy, crisps etc.
    • Enjoy little things.
    • Try to lose couple of kilos.
    • Draw more or at least more regularly.
    • Get a job.
    • Exercise more.
    • Meet new people and keep in touch with the ones you already know.
    • Get your first tattoo or at least some microdermals.
    • Remember to drink more water.

    Comments

    1. Käytä puolen litran tuoppeja. Helppo laskee, että menee ainakin se 1,5litraa.

      ReplyDelete
      Replies
      1. Oon yrittäny käyttää vanhoja limupulloja.

        Delete
    2. Blogisi on yksi suosikeistani! Monipuolisesti diy-juttuja, lifestylea ja kauniita kuvia. Kaikkea hyvää sinulle alkavaan vuoteen! :)

      ReplyDelete
      Replies
      1. Kiitos! :) Ihana kuulla.
        Kaikkea hyvää sinullekin!

        Delete
    3. Nuo pienehköt tavoitteet on oikein nerokas idea. Pitäisi itsekin tehdä tuollainen, koska painoa pitäisi pudottaa, herkkuja pitäisi vähentää (hankalaa kun kotona on edelleen kolme rasiaa suklaata joulusta + toffeeta jne) ja töissäkin haluaisin olla pidempään, mutta se ei ole minusta itsestäni niin kovin riippuvainen asia, kun olen toisen ihmisen sairasloman sijaisena :) Mutta se mikä ON minusta riippuvainen, on se että pitää itse tehdä itsestä tarpeellinen osa työyhteisöä, niin haluavat kans pitää minut siellä. I've still got so much to learn!

      ReplyDelete
      Replies
      1. Ainakin armollisempia kuin isot lupaukset.
        Toivotaan että ne älyävät pitää sut. Jos käy niin kurjasti että eivät, niin kannattaa muistaa pyytää suosittelijoita.

        Delete

    Post a Comment