DIY: Foxhole doorplate




Sisko rakentaa itselleen kesäpesää ja minä lupauduin tekemään ovikyltin. Prismasta löytyi muutamia erilaisia puisia kylttipohjia, joista sitten tähän projektiin valikoitui valkoinen kaksiosainen. En taaskaan älynnyt ottaa pelkästä pohjasta kuvaa, mutta takaa tekele jäi koskemattomaksi, joten siitä voi ammentaa mielikuvituksentäytettä.


Pähkäilin pitkään polton ja maalaamisen välillä, sillä en tiennyt, miten kummatkin tavat taittuvat valmiiksi maalattuun pohjaan. Päädyin viimein kokeilemaan molempia. Poltto ei ollut helpoimmasta päästä, sillä maalipinta reagoi lämmön kanssa hieman ja lähti irti sulaen. Nice. Mutta koska se ei tuntunut jäävän kiinni polttokynään/kolviin/mikä-ikinä-virallinen-nimi-onkaan, päätin jatkaa. Maalasin vielä teokseni, mutta siitä tuli mielestäni liian lastenhuonemainen, joten päätin poistaa maalin. 


Maalia poistaessani, kävi pieni moka ketun pyllyn kohdalla ja poistin vahingossa pohjamaaliakin. Hetken siinä mietin, mitä tälle tekisin, kunnes sain idean tehdä siitä kulutetun ja maalaisromanttisen näköisen. Se tuskin haittaa siskoani vaan päinvastoin. Hioin, kolhin ja raaputin ovikylttiä kunnes olin tyytyväinen. Sen jälkeen poltin kuvaa haalistuneista kohdista hieman enemmän näkyviin.


Projektista viisastuneempana tiedän nyt, että pohjamaalattua puuta ei ehkä ole kaikkein fiksuinta lähteä polttelemaan. Tämä on kyllä sellainen harrastus, jota haluan kehittää eteenpäin. Tavallinen piirtäminen ei ole aikoihin oikein innostanut.



English: 

My sister is building herself a summer getaway room and I promised to make her a doorplate. I found couple of different kinds of bases from which I chose a white heart shaped one that has two parts. The plate sais "ketunkolo" which means foxhole.
I pondered for a long time weather I should paint or burn the design on the plate, for the plate had a priming and I didn't know how the burner or my paints would react to that. I decided to try out both. The primer melted off while burning, but it didn't seem to harm my burner so I carried on. I painted over the burnt figure but the whole thing looked like children's room doorplate and I decided to remove the paint. While I doing that, I managed to take a little of the ground-coating off revealing the wood underneath. Once again I was left pondering. After a while I had an idea to turn this thing into worn out and country romantic. I was certain my sister wouldn't mind, in fact she might even like it better that way. I sanded, bruised and scratched the plate until I was happy with it. After that I reburned the worn out parts of the design.
This project taught me that it's better to use untreated wood for woodburning. Woodburning will definitely be something I want to carry on practicing. 

Comments

  1. Ihana kyltti ja minusta tuo väritetty olisi ollut juuri täydellinen :) Tulee mieleen Kaukametsän pakolaiset <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, lasten juttuhan se Kaukametsän pakolaisetkin oikeastaan on. ;) Oli muuten hyvä piirretty.

      Delete
  2. Upea lopputulos ja kiva kun kävit tämän vaihe vaiheelta läpi epäonnistumisineenkin! Kun tekee valmiiksi käsitellylle pinnalle, niin tekniikkaa voisi kokeilla vaikka nurjalle puolelle ja katsoa miten materiaali reagoi. Mutta eipä sitä itsekään kyllä aina muista jos on tarpeeksi inspiraation pauloissa! Mutta jokatapauksessa hienoa jälkeä. Ja Kaukametsän pakolaiset oli kyllä hämmentävän raaka lastenohjelmaksi, sitä tuli aina pentuna hirveällä jännityksellä katsottua... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teinkin pikkiriikkisen kokeilun yhden narun taakse, mutta olisi pitänyt älytä tehdä vähän isompi. Ensikerralla sitten. :)
      En muista Kaukametsän pakolaisista kauheasti muuta kuin tunnarin ja sen, että metsää oltiin tuhoamassa.

      Delete

Post a Comment