Mother's Day and some news

Äitienpäivä tuli ja meni. Kävin Hämeessä moikkaamassa omaa mammaani ja Taa kävi omallaan. Olisipa auto, niin voitaisiin vähän optimoida tätä reissaamista. Ainoa vaan, että Taalla ei ole korttia, eli minä joutuisin ajamaan. Koskakohan viimeksi olen ratissa ollut?

Koska kukkien kuljettaminen julkisilla on hankalaa, ostettiin molempien äideille jotain muuta yhtä tuoksuvaa, ellei jopa tuoksuvampaa, eli saippuapalat Lushilta. Meillä äitienpäivää vietettiin syöden siskon tekemää mustikkapiirakkaa ja kinuskijäätelöä, sekä katsellen vanhoja valokuvia ja piirustuksia. 


Yllätin itseni pukemalla itselleni hieman epätavallisen valkoisen kukkamekon. Taitaa olla ensimmäinen kukkamekko sitten lapsuuden. Parempia kuvia ei nyt ole, mutta tämä on ihan tavallinen skater-mallinen mekko H&M:ltä.


Maanantaina matkustin aikaisin aamusta takaisin Helsinkiin, sillä Taa oli löytänyt kivan kämpän, jonka näyttö osui työaikaan. Eihän noihin näyttöihin pääse kukaan normaali työssäkäyvä ihminen, kun ne on aina ihan ihme aikoihin! Mutta hei, mä en olekaan normaali työssäkäyvä ihminen.
Asuntonäytöt on tulleet tutuksi, koska ollaan haettu enemmän tai vähemmän aktiivisesti kämppää koko täällä asumisaika, saamatta tietenkään yhtäkään. Voitte varmaan uskoa, että odotukset eivät olleet korkealla. Mutta tänään sainkin ihmeellisen puhelun. Se oli välittäjä! Nyt meillä sitten on kahden asunnon vuokrat valitettavasti ensikuussa päällekkäin maksettavana ja vuokravakuus siihen vielä päälle. Eli köyhiä ollaan, mutta en oikeasti voisi olla onnellisempi. Onneksi sentään saa muuttaa rauhassa pikkusen kerrallaan. TILAA!!! Parveke!
Nyt sitten mennään säästölinjalle ja mä yritän kovempaa tahtia päästä eroon kaikesta ylimääräisestä. Eli Siivouspäivänä 28.5. kannattaa poiketa Munkkiniemen aukiolla tekemässä löytöjä.

Rahatilannetta helpottaa myös hieman se, että mulla viimein on töitä. Nollatuntisoppari, mutta hei, parempi sekin kun ei mitään!

Asiat näköjään lutviutuu lopulta, vaikka siihen menisikin sitten se kolme vuotta. Ehkä seuraavan kolmen vuoden päästä mulla on sitten se vakityö?



English:

Mother's Day came and went. I went to see my mom at Häme and Taa went to see his mom. I wish we had a car so that traveling would be easier. Except I'd have to drive because Taa has no driver's license. I can't even remember when was the last time I sat on driver's seat.
Instead of flowers we bought our moms soaps from Lush, because they're a lot easier to carry when traveling by bus.
Me, my sisters and mom spent some quality time by looking at some old pictures and drawings and eating home-made blueberry pie and ice-cream.
I surprised myself by wearing a white flowery dress. I'm sorry I have no other pictures of it, but it's just a regular skater dress from H&M. Must be my first flower dress since childhood.
I also have some super good news to tell you. We got a bigger and better apartment! And also, I got a job! It's only a... well, I don't know the word in English, but I work when there's work to be done. Some kind of a part-time job. But anyways, it's better than not having any job at all.
It seems like my life is taking its turn finally.

Comments

  1. Ihanaa että uusi kämppä löytyi vihdoinkin! Mullakin on jo ennakoivasti kauhea optimointi käynnissä omien tavaroideni kanssa, vaikka muutto on ajankohtaista vasta joskus vuodenvaihteen jälkeen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Tuo on hyvä. Varsinkin jos yhtään samanlainen tavarahamsteri kuin minä, niin kannattaa olla kokoajan vähän katsomassa, mitä oikeesti tarvitsee ja mitä ei. Ei tule sitten rekallista ylimääräistä vastaan muuttopäivänä.

      Delete
  2. Pitäisi itekin etsiä aktiivisemmin kämppää, mutta poikaystävän puolelta asia kyntää, kun on niin persaukinen ettei ole varaa maksaa vuokravakuutta eikä varsinkaan tuplavuokraa ja varmaan jossain tulee raja vastaan minkä verran vanhemmat kustantaa. Toisekseen monissa vuokrataso on melko korkea, mutta nyt oli viime viikolla pari edullisempaa tarjolla, joissa olisi ehkä varaa asuakin, jopa yksinkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kämpän etsiminen on melkein yhtä rasittavaa kuin työnhaku. Ja pk-seudulla vasta vuokrat korkeita onkin! Ei tämä kyllä järkevää missään nimessä ole maksaa kahta vuokraa päälekäin, mutta nopea muuttovalmius on varmaan se syy, miksi tuo kämppä saatiin. Kyllä sitä pari kuukautta kai kituuttaa? :D
      On varmasti tosi rasittavaa olla se maksukykyisempi ja muutoshaluinen kun toinen osapuoli jarruttelee noin.

      Delete

Post a Comment