Phobia


"Fobia on tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvä todellisen uhkan olemassaoloon perustumaton pelko (kammo tai kauhu), jonka ahdistuneisuusoireita henkilö ei pysty hallitsemaan. Vastenmielisyys esimerkiksi jotain eläinlajia kohtaan ei ole vielä fobia. Fobiat luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin.

Oireet jaotellaan yleensä fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Fyysisiä oireita voivat olla muun muassa vapina, hikoilu, huimaus, sydämen tykytys, punastuminen sekä ripuli. Psyykkisiä oireita taas ovat muun muassa voimakas halu paeta tilanteesta, kyvyttömyys hallita fyysisiä oireita, jännittäminen sekä unettomuus.

Fobia pakottaa välttelemään tilanteita, asioita ja paikkoja jossa pelkoa aiheuttava ärsyke jouduttaisiin kohtaamaan. Se voi esimerkiksi pakottaa ihmisen pysymään kotonaan ja jättämään tästä syystä työpaikkansa tai keskeyttämään opintonsa. Fobia voi pahimmissa tapauksissa kontrolloida elämää."

-wikipedia-

Tänään haluan kertoa teille tästä tilasta, josta olen kärsinyt jo pitkään. Kukaan ulkopuolinen ei ole tätä diagnosoinut, tätä ole hoidettu, eikä tästä olla keskusteltu ammattilaisten kassa. En siis mene Wikipedia lainausta tarkempiin pohjustuksiin fobioista. Voitte tutustua niihin ihan itse. Aion kertoa omien kokemusteni pohjalta teille aiheesta.


Kärsin jonkinlaisesta zombie fobiasta eli kinemortofobiasta. Tai niin sitä itse kutsun. Pelkään siis pääasiassa nykyaikaisia lihaa hamuavia kauhuleffojen ruumiita. Muunlaiset kuolleista nousseet, kuten Frankensteinin hirviö ja vampyyrit eivät aiheuta fobiaoireita, eivätkä useimmat voodoo zombietkaan. En toki ole minkään sortin fani. Pelkään myös mätäneviä (ihmis)ruumiita ja kuolleita ihmisiä. Kuolleiden pelkoa pidettäisiin nekrofobiana, mutta en kuitenkaan pelkää kuolemaa, jonka pelko sisällytetään tuohon fobialuokitelmaan. Pelkään ruumiissa oikeastaan sitä, että se nousee ylös zombiena. Lisäksi pelkoni laajenee myös muihin kuin kuolleisiin. 
Pahimman fobiakauden (fobiani vahvuus vaihtelee hieman elämäntilanteeni, siedätyksen ja mielenterveyteni mukaan) aikana pelkoa aiheuttivat myöskin vammaiset, jotka eivät hallitse täysin ääniään ja liikkeitään, sekä sellaiset leffa hullut - ei siis leffoista hulluna pitävät ihmiset, vaan sellaiset stereotyyppiset arvaamattomat mielenterveyspotilaat. Eivät ehkä nämä ihmiset itse, vaan se käytös ja arvaamattomuus. Tämänkään takia siis en voi oikein kutsua sitä nekrofobiaksi. Hulluja, huumehörhöjä, vammaisia ja muita oudosti ja arvaamattomasti käyttäytyviä kohdatessa ajatukset zombeista nousevat pintaan. Tarkoitukseni ei ole loukata mielenterveyshäiriöisiä, rajoittuneita tai oikeastaan edes huumeidenkäyttäjiä. Fobia nyt vaan on hallitsematon ja järjetön pelko.

Fobiani on useimmille iso vitsi. Tälle nauretaan ja tehdään zombie-imitaatioita edessäni. Se ei ole fiksuin veto, sillä mitä jos menettäisinkin kontrollin ja tökkäisin haarukalla silmään imitoijaa paniikkikohtauksen kourissa, mikä saattaa hyvinkin käydä, jos imitointi viedään liian pitkälle. Kenelläkään ei olisi enää hauskaa. Tietty on niitä, jotka yrittävät ymmärtää, mutta se on vähän sama kuin masentunut vs. surullinen. "Mäkin pelkään zombeja. En voi sietää zombie leffoja!" Niin, en minäkään tykkää kukkahattutädeistä ja ne ovat pelottavia, mutta ei minulla ole kukkahattutätifobiaa. Onneksi en kuitenkaan ole aivan yksin fobiani kanssa, se on nimittäin aika yleinen.


Miten ja milloin pelko sitten tulee esille? Oireeni ovat tyypillisiä fobiaoireita: hikoilua, suoranaista kauhua, halua lähteä pakoon, halua puolustautua, jännittämistä, painajaisia, unettomuutta ja sydämen tykytystä. Ensisijaisesti oireita ilmenee zombie-leffoja ja -sarjoja katsoessa. Näen melkein aina katsomisen jälkeisenä yönä painajaisia zombeista. Heräilen joskus öisin, enkä uskalla laskea jalkoja sängyn ulkopuolelle pelkäämättä zombikäden ojentumista sängyn alta. Joskus myös nukahtaminen on vaikeaa kuvitelmieni vuoksi. Pimeässä rappukäytävässä oleilu on mahdottomuus ja hissin odottaminen yksin hiljaisina aikoina (päivälläkin) on välillä karmivaa. Käyn kaikki skenaariot läpi päässäni. Olen myöskin useimpina päivinä valmistautunut pysäyttämään lasiovisen kerrostalomme hissin kerrosten väliin, jos vaikka zombie sattuisi odottamaan seuraavassa kerroksessa. Kotoa en voi poistua Zombiewalkin aikaan ollenkaan. Ja jos on jostain syystä pakko, pyrin kulkemaan kun se on meneillään, välttääkseni kotiin palaavat tai tilaisuuteen menevät zombiet. Vältellen tietenkin keskustaa tuolloin. Pelkotiloja saattaa välillä myös esiintyä bussissa, kadulla, suihkussa... Melkeimpä missä vaan, jopa oman mummon hautajaisissa... Jep... Yleensä kuitenkin tilanteet, joissa pelkään näkemättä mitään zombeihin liittyvää tapahtuvat kun olen yksin tai menossa nukkumaan. Yksinäisyys on myös asia, joka minua hirvittää, joten se voi olla osasyy oireiden laukeamiseen ja itse zombien pelkäämiseen. Zombie-apokalypsin teemoihin kun kuuluu oleellisena osana yksinäisyys.


Hauskinta sekä eniten kummastusta ja epäluuloa herättävä asia on, että pystyn katsomaan monia zombie-leffoja ja -sarjoja, sekä lukemaan kirjoja ja sarjakuvia. Pystyn, ja nautinkin jopa osasta, koska pelkäämisen tunne on välillä ihan mukavaa samaan tapaan kuin urheilusuorituksesta saatava adrenaliiniryöppy, mutta rajansa kaikella. 
Itse asiassa Walkin Dead on hyvä niin tv-sarjana kuin sarjakuvanakin, ehkä enemmän juonen, aiheiden ja toteutuksen kuin zombien takia. Pelko ei kuitenkaan katoa minnekään vaikka hahmot olisivat kuinka hyviä. Usein katsoessani pelkään hyvinkin paljon ja yksin katsominen ei tule kuuloonkaan. Hikoilen, kaivaudun kanssakatsojan kylkeen ja koen halua piiloutua. Joissain kohtauksissa silmät ja korvat on vain pakko sulkea ja joskus on jopa pakko lopettaa kesken. Pelkään jopa joskus käydä yksin vessassa katsomisen jälkeen. Juu, varmasti ne hyökkäävät silloin! Ja ihan varmasti pöntön kautta! Monasti näen painajaisiakin jälkikäteen tai seuraavan päivän päiväunissa. 
No, eikös kauhuleffojen pitäisikin toimia niin? Tavallaan juu, tavallaan ei. Kauhuleffojen kuuluu säikyttää katsojansa vaan silloin, kun sille on aika ja paikka. Esim. Walkin Dead sarjassa näkyy paljon ns. harmittomia zombeja, jotka ovat vaan kiinni jossain tikussa ja örisevät, joiden ei oikeasti ole tarkoitus pelottaa ketään enää. Ne ovat sielä kertomassa vaan, miten hahmot ovat jo tottuneet tilanteeseen ja muut asiat ovat pelottavampia kuin nämä lihaa haluavat ruumiit. Mutta minulla jo pelkkä tuollainen näky saa vereni hyytymään, vaikka sitä ei ole tarkoitettu. Tällaisia oireita en saa muunlaisten kauhuleffojen kohdalla kuin vaan silloin, kun on tarkoitus, enkä usein silloinkaan, koska vain harva kauhuleffa on oikeasti pelottava. Kammoan hei jopa Shaun of the Deadia, vaikka siinä ei ns. oikeasti ole mitään pelottavaa!
Pelottavin elokuva koko elokuvahistoriani aikana on ollut Kuolleiden aamunkoitto. Yhteen aikaan en pystynyt edes pitämään kyseistä elokuvaa päällimmäisenä leffapinossa, vaan piilotin sen kaikkien taakse! Poissa silmistä, poissa mielestä. Kyllä, omistan kyseisen elokuvan ja olemme katsoneet sen Taan kanssa melkein 1krt/vuosi, paitsi viimevuonna. Jokainen katsomiskerta on aivan yhtä hirveä! Taisivat elokuvantekijät päästä tavoitteeseensa ainakin yhden kauhuleffojen kuluttajan kohdalla. :D En tiedä voiko tälle edes nauraa. Käteni hikoavat nimittäin nyt jo kun muistelen edes kyseistä elokuvaa.


En pysty ymmärtämään monia, jotka väittävät kärsivänsä araknofobiasta! Hämähäkkejä on kaikkialla! Mikseivät he ole yhtä peloissaan kuin minä? Monet tietenkin liioittelevat pelkoaan väittämällä sitä fobiaksi ja jotkut pelkäävät vain nähdessään. Uskon sen. Mutta itseäni pelottaa pelkkä ajatus jo joskus niin paljon ettei kotoa haluaisi poistua. Luulisi hämähäkkien tulevan useammin ja helpommin mieleen? Pelkääkö joku hämähäkkipelkoinen esim. metsään menemistä, koska siellä on hämähäkkejä? Oletko valmis nukkumaan käytävässä koska huoneessasi on hämähäkki, jota et saanut tapetuksi? Mitenkäs hämähäkinseitti kaapin perällä? Vähän sama kuin itse näkisin jotain raajan osia tms. kaapissani? No, ei ehkä ihan.

Löytyikö kaapistani jonkun sormi vai miksi otin asian puheeksi nyt? Ensiviikolla on Zombiewalk ja samana päivänä viimeinen ja tärkein muuttopäivä. Joudun psyykkaamaan itseni ulos talosta vaikka normaalisti vietän Zombiewalk-päivän sisällä kotona turvassa tai matkustan Hämeeseen. Onneksi en vähään aikaan ole saanut minkäänlaisia fobiaoireita muulloin kuin Walkin Deadia katsoessamme. En silti voi sille mitään, että olen hieman hermostunut jo etukäteen.

Vaikka Zombiewalk-päivät ovatkin vaikeita, en tunne, että pelkoni haittaa normaalielämääni siinä määrin, että minun tarvitsisi mennä terapiaan. Olen kyllä harkinnut asiaa ja ulkopuolinen tekstini läpikahlaaja varmaan kannattaisikin terapiaan menoa. Pystyn kuitenkin psyykkaamaan itseni odottamaan sitä hissiä. Avaimet kourassa ja valppaana, mutta kuitenkin! Pystyn myös istumaan sen pelottavan tärisevän kehitysvammaisen lähellä bussissa. Peloissani ja pakosuunnitelma valmiina, mutta kuitenkin! Hautajaisissa yleensä suru vie voiton noista kahdesta tunteesta ja lamaannuttaa. Vieraiden ihmisten hautajaisiin ei edes tarvitse osallistua. Zombie elokuvankin katsomisesta voin aina kieltäytyä, mikäli oloni tuntuu siltä, että nyt en kestä. Naamiaisissa (joita onkin niin usein) harva osaa ja jaksaa pukeutua niin vakuuttavaksi zombieksi, että se ylittäisi pelkorajani. Ja monet joiden kanssa naamiaisia voisin juhlia, tietävät pelostani. Zombie-teemaan törmää myös helpommin kun kuuluu tähän synkiökulttuuriin, jossa zombit ovat yksi iso näkyvä teema lepakoitten, vampyyrien ja mustien kissojen ohella.
Tietenkin nykypäivänä on mahdotonta välttää zombien näkeminen olit synkiö tai et. Niin niiden minun pelkäämien kuin niiden nykyaikaisten oikeiden elävien kuolleiden. Sielä ne istuvat iphone-musiikki-vekottimet korvissaan busseissa tuijottaen vaan eteensä. Örähtävät vastaukseksi, jos haluat nousta ikkunapaikalta pois...


Kärsiikö joku teistä jostain fobiasta? 
Häiritseekö se elämäänne?
Oletteko hakeneet siihen apua vai siedätättekö itse niin kuin minäkin?


ps. Mikäli sielä ruudun takana on joku, joka osallistuu zombie walkiin ja näkeekin minut samana päivänä, en lähtisi pelleilemään asian kanssa tai meillä saattaa oikeasti olla käsissä vähemmän elävä eläväkuollut tai vaihtoehtoisesti hyperventiloiva paniikkipotilas, joka saattaa satuttaa itseään. Fobialla saa leikkiä vaan itse fobiasta kärsivä, joka tietää rajansa, oli fobia sitten mielestäsi kuinka tyhmä tahansa.

Comments

  1. Täällä yksi ''nolosta'' fobiasta kärsivä joka ei yleensä häpeissään edes uskalla tunnustaa mikä kaiken sen järjettömän pelon kohde on. Raskaana olevat naiset ja kaikki synnytykseen liittyvä saavat tämän torvelon täysin tolaltaan. Ja kun sanon tolaltaan, tarkoitan sitä. Jos televisiossa on raskaana oleva nainen, on pakko vaihtaa äkkiä kanavaa ihan vain siksi että pelkään että se alkaa kuitenkin synnyttämään ja sitten onkin jo päivä pilalla. Pitää tarkistaa etukäteen kaikkien ohjelmien tiedot ettei jaksossa esiinny viimeisillään olevia naisia ja selvittää elokuvien juonet jo etukäteen netistä. En ymmärrä miksi niinkin luonnollinen asia minua niin riipi kun raskaaksi ei ole pakko hankkiutua synnyttämisestä nyt puhumattakaan, tuntuu että kropassa syttyy täysi hälytystila jos joku ottaa koko aiheen edes esille. Pää pimenee, veri kohisee korvissa, sydän hakkaa ja hallinta lähtee lapasesta totaalisesti. Ehkä pahin koettelemus ikinä oli yrittää katsoa naama pokkana Lostin kaikki tuokkarit kun koko sarjan aikana oli noin 7 hyvin väkivaltaista ja vaikeaa luomusynnytystä.

    Pahinta on juuri tuo mainitsemasi pelleily ja vähättely jos pelostaan sattuu mainitsemaan, ehkä juuri sen takia hoitoonkin hakeutuminen tuntuu nihkeältä. Tavallaan toivon että joskus saisin fobiani lapaseen sen verran hyvin ettei esim television katsominen tuntuisi pelottavalta arpapeliltä, mutta lasten tekoon musta ei kyllä taida koskaan olla.

    Tsemppiä muuttoon, toivottavasti zombiewalk ei aiheuta turhaa päänvaivaa sinä päivänä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No huh, tuohan on jo aikamoinen fobia. Sitä kun ei voi mitenkään ennustaa, missä leffassa tai sarjassa synnytystä esiintyy, toisin kuin oman pelkoni kohdetta, ja useimmiten se esitetään juurikin niinä vaikeina luomusynnytyksinä. Saati sitten se, että viimeisillään raskaana olevilta ei voi oikein välttyä kaupungillakaan.
      Kiitos kun jaoit ja toivottavasti saat siedätettyä itseäsi edes sen verran, että telkkarin katselu ei enää olisi venäläistä rulettia!

      Onneksi emme muuta keskusta-alueella. :)

      Delete
  2. Minulla on (itsetodettu) emektofobia, eli oksennuskammo ja trypofobia. Molemmat ilmenee niin, että menen pahasti shokkitilaan, palelen ja olen kananlihalla ja saatan täristäkin. Tuo oksennuskammo ilmenee useimmin, koska joudun aina känniläisten seurassa pelkäämään, että joku oksentaa --> saa pelkäämään humalaisia. Joskus joku ON oksentanut ja vaikka olisi itse kuinka kännissä, niin se shokkitila kyllä kadottaa kaiken humalan tiehensä ja sitten ollaan ihan täysin selvinpäin. Omaa oksentamista en pelkää, mutta välttelen viime tinkaan saakka.

    Ja sitten tämä trypofobia. En ikinä tiennyt mitä se on, mutta kun sitten vahingossa youtubettamalla törmäsin tähän, niin olin kananlihalla kokonaisen viikon. aina kun pelkkä sana käy mielessä, nousee kaikki karvat pystyyn ja alkaa paleltaa shokkitilassa. Sananmukaisestihan trypofobia on epätasaisissa kuvioissa olevien reikien pelko, mutta itsellä laajentuu myös kaikkeen töröttävään, esim. hiekkalaatikolla törötti penskana puulastuja (hiekkalaatikon pohja) ja ahdistuin niistä niin, että ensin revin niitä paniikissa lapiolla, mutta kun en saanut niitä pois, lappasin sen verran hiekkaa siihen että en nähnyt enää niitä. Mutta koska TIESIN että ne on siinä, niin en enää kyennyt leikkimään siinä. Ja nyt kun kirjoitan tästä asiasta, olen ihan hitonmoisella kananlihalla ja oikein kasvojakin pistelee, hrrr... Koskaan en ollut tästä ennenkään kenelle maininnut, koska onhan se nyt ihan hölmöä, että esim. tiheää pientä epätasaista kiveä olevat mukulakivikadut aiheuttavat saman reaktion kuin reiät, mutta sitten kun tajusin, että se on ihan oikea fobia eikä pelkkä pääkopan häiriö, niin olen parille ihmiselle maininnut. Ajattelin myös kirjoitella tästä postausta (ja itseasiassa kirjoitinkin siitä luonnoksen, mutta aloin olla niin pahalla inhokananlihalla puolivälissä sitä, että lopetin ja jätin julkaisematta), mutta en ole vieläkään kyennyt siihen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tiennytkään, että emektofobia voi ilmetä niin, että pelkää muiden oksentamista. Luulin aina, että se on aina sitä, että itse pelkää oksentavansa.

      Törmäsin itsekin juuri pari päivää sitten youtubessa trypofobiaan, joka ei ollut ennestään tuttu. Kuvat olivat hirveitä, mutta ehdin jo unohtaa ne heti katselun jälkeen. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi tuo saattaa jotakuta vaivata.

      Kirjoitin tämän luonnoksen jo vuosi sitten, mutta kesti kauan kerätä rohkeutta ja löytää hyvä hetki sen loppuunviemiseen. Olisi kauhean kiva lukea sinultakin laajamittaisemmin ajatuksia aiheesta.

      Delete
  3. Minusta on niin inhimillistä, että kaikilla on jokin pelko. Siis, millainen ihminen on, jos ei pelkää yhtään mitään?? Avomieheni esim, vastasi kerran, ettei sil oo mtn pelkoja... Kivat niille ihmisille sitte!

    Ja tottakai mulla on fobioita: Araknofobia koko elämän ollu ja lievä trypofobia.
    Jeff the Killerin oikea naama... Onko olemassa nimeä pelottavien naamojen pelolle?
    Pelkään kuollakseni aaveita. Spectrofobia. Niitä et pysty kontrolloimaan, jos et ole tai tunne ketää manaajaa D: Jos katon jotai haamumettästysohjelmaa, nii en tod nuku sinä yönä..

    Sit yhdessä vaiheessa pelkäsin pimeää, joten siksi pidin yövaloa. Lopulta kävikin niin, että se yövalo (keltane laavalamppu) alko pelottaa mua, tuoden aavemaisen tunnelman huoneeseeni. En sitten enää pitänyt yövaloa ja samalla pimeän pelkoni katosi :D


    Löysin äskettäin pelkojen listan: http://paranormaali.suntuubi.com/?cat=13

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikki pelkäävät jotain. Sitä ei vaan ehkä osaa hahmottaa kysyttäessä tai halua myöntää. En kyllä tiedä kärsivätkö kaikki fobioista. Mutta on uskomatonta, miten erilaisia ja varsin arkipäiväisiä asioita joku voi pelätä! Kiitos listasta ja siitä, että jaoit kokemuksiasi.

      Uskon, että kaikki ovat jossain elämän vaiheessa pelänneet pimeää vähintään jollain tasolla. :) Itsekin pelkään pimeää aika ajoin. Esim. kun Taa ei ole kotona nukun keittiön valo tai telkkari päällä tai taskulamppu vieressä. Tai no, en oikeastaan pelkää sitä pimeää, vaan sitä, mitä sielä muka saattaa olla. Onneksi olet päässyt siitä yli!

      Delete
    2. Niihä sitä luulis. Avomieheni vain on niin ärsyttävän jämerä, tyyni ja vakaa.

      Toi on varmasti yleisin syy miks pimeää pelätää. Tunne, et siel on jtn..
      Tämä pelko juurtuu siihen aikaan, kun katulamppuja ei oltu vielä keksitty. Ihmiset joutuivat kulkemaan pimeässä köyhin valoin ja koskaan ei tiennyt, miten liukas joku silta esim oli tai mihin astuu. Ja kaikki rikolliset tietty liikkuu siihe aikaa, valitettavasti nykyäänki. (no shit sherlock)

      Delete
    3. Voisin veikata, että pimeän pelon juuret ulottuvat todella pitkälle, koska monet isot pedot, esim. kissaeläimet metsästävät pimeässä. Meilläkin kotona saa pelätä koska tuo kissaeläin puree varpaasta yöllä. :D

      Delete
  4. Ai niin ja neulapelko. Kuinka saatoin unohtaa!
    Se o tosi kivaa jos must pitää ottaa joku verinäyte esim. Sie vaa itken ku vesiputous ja melkein alan hyperventiloimaa. Ekana neulapelkokerralla pyörryin kotona verioton jälkee ja aloin kouristelemaan lattialla (äitini mukaan).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, tuo kuulostaa jo pahalta. Toivottavasti sinua ei tarvitse kauheasti pistellä neuloilla!

      Delete
  5. Tuo zombiefobia kyllä kieltämättä kuulostaa vähän haasteelliselta, varsinkin kun teema on ollut pari viimeisintä vuotta ihan "muotia" Walking Deadin yms. myötä.

    Minä pelkään lapsia. Siis sellaisia taaperoita varsinkin ja nimenomaan sitä että ne koskevat minuun - ottavat tukea junassa ohi kävellessään, änkeävät ihan kiinni istumaan tai muuta vastaavaa. En siis juokse pakoon jos näen lapsen, mutta koen erittäin epämukavaksi jos muksu on liian lähellä ja esim. junassa vaihdan istumapaikkaa. Omaa jälkikasvua ei luonnollisestikaan ole suunnitteilla ja tämä kammo nyt ei muuten juurikaan haittaa elämääni onneksi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, nykyään on haasteellisempaa kuin ennen. Ennen ei tarvinnut pelätä näkevänsä zombiekuvia mainoksissa tai muuallakaan keskellä päivää. Tämä "muoti" on jo onneksi laantumassa ja oma fobiani tällä hetkellä suhteellisen hyvin hyppysissä.

      Lapsien pelkääminen olisi varmaan helpompaa jos olisi mies, sillä naisten oletetaan herkemmin tykkäävän mukuloista. Onneksi nykyaikana ei ole mikään pakko lisääntyä ellei halua. :)

      Delete

Post a Comment