Yläasteen luokkakokous oli lauantaina... Mitä tästäkin nyt sanoisi?
Ala-asteeni kävin Rengossa. Luokkamme oli pieni, n.10-15 henkeä. Murrosikä sekoitti koko luokan kuviot ja minä olin ala-asteen viimeiset vuodet se, joka kiertää eri kaveriporukoissa ja oikeat kaverit ovat ihan eri luokalla. Renkolaiset käyvät perinteisesti yläasteensa Hämeenlinnassa, joten minulla oli viimein mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Rukoilin, että yläasteelle siirtyessä pääsen luokalle, jossa ei ole kuin ehkä max 2 ihmistä luokaltamme. Kuinkas kävikään. Melkein kaikki vanhasta luokastani laitettiin samalla luokalle, koska olimme saksanlukijoita ja saksan sai lopettaa yläasteelle siirtyessä vain anomalla ja vanhempien luvalla. Mitä natseilua. Olisin lopettanut saksan lukemisen siltä istumalta, mikäli vanhempani olisivat sallineet, sillä olin siinä aivan surkea. No, yläaste tuli ja masennus sen myötä. Sain luokaltani kaksi kaveria, jotka hekään eivät oikein sopineet ryhmään. Siinä me hylkiöt bondasimme ryhmän ulkopuolella ensimmäisenä koulupäivänä. Ketään ei kiinnostanut.
Näiden kahden ihanan ihmisen voimin sinnittelin koko yläasteen enemmän tai vähemmän masentuneena läpi. Kukaan muu luokaltani ei ollut kiinnostunutkaan tutustumaan minuun, enkä minä osannut ottaa heihin kontaktia. Me olimme heille "kolmoset". Kolme vuotta ja vain muutamia pakollisia lauseita vaihdoin heidän kanssaan. Minä tiesin heistä jotain ja he vain nimeni. Olen ehkä hieman katkera, ja se varmaan näkyy, mutta en kuitenkaan jaksa kantaa oikeasti kaunaa. Asiat olisivat helpostikin voineet olla toisin, mutta silloin olisin ihan eri ihminen nykyään, ja minä tavallaan tykkään olla minä. Vaikka en sitä saksaa vieläkään osaa.
En ollut nähnyt luokaltani ketään – paitsi niitä kahta ystävääni – kuin vain vilaukselta kymmeneen vuoteen. Harkitsin pitkään luokkakokoukseen menemistä, mutta lopulta uteliaisuus saada selville millaiseksi ihmiset ovat kasvaneet ja mitä he nykyään tekevät sai minut viimein kymmenen vuoden jälkeen olemaan ensimmäistä kertaa osa yläasteluokkaamme. Paikalla oli muutamaa vajaa puolet luokastamme, eli suunnilleen 10 ihmistä. Ei niitä keistä olin kaikkein kiinnostunein kuulemaan, mutta ei myöskään niitä, joista oli jäänyt paha maku suuhun. Kaikki näyttivät ihan samalta. Hiusten värit ja pituudetkin olivat samaa luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Tuntuu kuin itse olisin muuttunut ulkoisesti eniten. Siihen varmaan vaikuttaa se, että uskallan viimein pukeutua niinkuin oikeasti haluan. Ja painoakin on tullut 20 kiloa lisää sitten yläasteen...
Vain toinen ystävistäni lähti luokkakokoukseen mukaan. Tapasin hänet ennakkoon kaupungilla ja kävimme rohkaisuryypyllä hotelli Emilian terassilla, koska se nyt sattui osumaan ensimmäiseksi silmään. Siiderin, ampiaisten huitomisen ja kuulumistenvaihdon jälkeen suuntasimme luokkakokoukseen Kellariravintola Hällään, jossa tilasin ylihintaisen hampurilaisen ja lasillisen ipaa, josta sain vain puolet alas.
Kuulumiset vaihdettiin, poissaolevista ihmisistä kerrottiin se mitä facebookissa ja muutoin huhupuheilta tiedettiin ja juteltiin hieman niitä näitä. Ilta sujui suhteellisen kivuttomasti.
Ruokailun jälkeen pyörähdimme vanhan koulumme pihalla ottamassa kuvia. Kello alkoi lähennellä yhdeksää ja minun oli aikomus siirtyä siskolleni Parolaan yöksi, joten en viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa. Porukka suuntasi kohti Albertin Kellaria ja minä sekä ystäväni menimme mukaan vain odottamaan kyytiäni. Lähdimme siis sopivasti ennen kuin ryyppääminen pääsi kunnolla alkuun. Aikainen poistuminen ei paljoa haitannut sillä ryyppääminen ihmisten kanssa, joiden kanssa sinulla ei ole mitään muuta yhteistä kuin pari hassua opettajaa menneisyydestä, ei ole minun mittapuullani mikään ihanteellisin tapa viettää iltaa. Säästyipähän rahaakin.
Loppuillan ja seuraavan aamun kuuntelinkin sitten siskonpoikani taukoamatonta papatusta ja vaihdoin pari hassua sanaa siskoni kanssa. Koska Hämeenlinna reissuilta ei säästy ilman pussillista tavaraa, suuntasin sunnuntaina bussilla takaisin Helsinkiin rasiallisen itse poimittuja kirsikoita, parin poranterän, uusien legginssien ja verhojen kanssa.
Oletteko te olleet yhteyksissä vanhojen luokkalaistenne kanssa? Jäikö kellekään yläasteesta yhtä paha maku suuhun kuin minulle? Olisitteko minun kengissäni osallistuneet luokkakokoukseen? Jos ette itse olleet niitä luokan "hylkiöitä", muisteletteko heitä ikinä?
English:
We had a junior high school class reunion last Saturday at Hämeenlinna. I was never very popular and didn't really enjoy the company of most of my classmates back then. I only had two friends in my class. All three of us were a bit outcast and no one really bothered to take any kind of interest towards us.
It took me a lot of sleepless nights trying to decide whether to go to the reunion or not. But I was so curious to know how people look after ten years and where have they ended up, so I couldn't resist. Only a little under half of the class participated. Not the ones I was the most interested in hearing of but neither did those who I wasn't keen on seeing at all. Most of them looked exactly the same. Same haircuts and colours. I think I was the one to have changed the most. No wonder. I finally have the courage to dress as I truly want. And also, I've gained 20 kg since junior high school.
The reunion went quite well. I left there early because I wasn't keen on getting drunk with people I share nothing but couple of teachers from the past. I know better ways to spent my Saturday nights.
Like listening to my nephew. Traveling back to Helsinki at night didn't seem like a very good decision so I spent the night at my sister's. She came to rescue me before the drinking had even begun.
Like always, leaving Hämeenlinna without a bag full of stuff isn't possible. I travelled back to Helsinki carrying more than I had left with. I got new curtains, pair of Disney leggings, freshly picked cherries and couple of drill bits.
Have you attended to any class reunions?
Hatunnosto siitä, että sait aikaan mennä sinne luokkakokoukseen! Meillä yläasteella taas oli niin huono luokkahenki, ettei minkään sortin luokkakokouksista tullut edes puhetta. Yläasteen luokalta jäi käteen yksi ystävä ja pari sellaista hyvänpäiväntuttua. Rinnakkaisluokilta sitten onneksi muutama enemmän.
ReplyDeleteAla-asteenkaan luokan ryhmähengessä ei meillä ollut kehumista. Luokalla oli yksi näkövammainen tyttö, jonka kanssa välitunteja vietti lähinnä vain minä ja yksi toinen kaveri. Halusin kuitenkin myös että minulla olisi enemmänkin kavereita, joten seilasin sitten kahden ryhmän välillä ja koin sen hyvin stressaavaksi. Viisi vuotta sitten ala-asteen luokalla olisi ollut luokkakokous, mutta minulla oli samaan aikaan muutto. Eikä kyllä muutenkaan olisi huvittanut. Ala-asteaikaisia kavereita minulla ei ole enää ollenkaan jos muutamaa fb:n kaverilistalla roikkuvaa ei lasketa. :D
Vasta edellistä AMK-tutkintoa suorittaessani sain sellaisen luokan, jonka seurassa oikeasti viihtyi. Harmi vaan, että kaikki ovat nyt niin kiireisiä ja jokaisella on jo ne omat piirit, joten yhteydenpito opiskelun jälkeen on jäänyt vain fb-ryhmässä keskusteluksi.
Meidän ala-asteen luokkakokous meni ihan plörinäksi kun sielä oli yhteensä vain 4 ihmistä, minä mukaanluettuna. Siitä on joku 3 vuotta nyt.
DeleteMeidänkin AMK-luokalla oli hyvä yhteishenki. Ja ihan samanlailla kun teilläkin, yhteydenpito on jäänyt vähäiseksi opiskelun loputtua, juurikin samaisesta syystä: kiire ja muut piirit.
Kavereita on kauhean vaikea hankkia näin vanhemmiten ja vanhojen kanssa alkaa olla niin eri elämäntilanteissa, että nekin lipsuvat käsistä. :(
En ole ollut yhteyksissä yläasteen tutuista kuin yhteen ja siihenkin hyvin satunnaisesti. Tarina on vähän sama kuin sinullakin, suuhun jäi lievästi paha maku enkä kaipaa silloisia teini-iän masennuksensekaisia myllerryksiä pätkääkään. Menisin kyllä luokkakokoukseen jos sellainen järjestettäisiin, mutta epäilen kyllä vähän kutsuttaisiinko minua. Nimi on muuttunut ja tuskinpa kovin moni muistaisi sitä vanhaakaan kun olin sellainen yksinäinen outolintu : D
ReplyDeleteOlin itsekin aika yllättynyt kutsusta, ja varsinkin siitä, etten ollut viimeinen, joka oli muistettu lisätä facebook-keskusteluun. :)
DeleteMeillä ei luokalla ollut ainoatakaan hylkiötä. Ala-asteella oli jo loistava luokkahenki ja yläasteella oli käytännössä sama luokka, paitsi että pari rinnakkaisluokkalaistakin tuli meidän luokalle. Käsittääkseni kaikki tuli kaikkien kanssa toimeen, paitsi yksi tyttö oli, joka ärsytti kaikkea (ja itse oltiin pyydetty ala-asteella luokalle, koska rinnakkalaisluokkalaiset syrjivät omalla luokallaan). En tykännyt tästä tytöstä yhtään, mutta silti piti aina kaikki parityöt tehdä juuri hänen kanssaan :D Hänkin sopi silti luokalle, kaikilla oli vähän "oma roolinsa".
ReplyDeleteMeillä piti olla luokkakokous vuonna 2012, mutta ei sitä koskaan järjestetty. Veikkaan, että ne aktiiviset tytöt, jotka halusivat siitä vetovastuun, olivat kaikki muuttaneet jonnekin Helsinkiin, eikä kiinnostanut tosiaankaan tulla enää takaisin tänne peräkorpeen. Muutama vanha luokkalainen täällä on vielä ja olisi heitä kiva nähdä tilaisuuden tullen :) Itse kun en ole Facebookissa, niin en tiedä pitääkö ihmiset toisiinsa yhteyttä siellä ja ovatko sitten järjestäneet joitain tapahtumia, joista ei vaan minulle ole infottu. Pari ystävää on kuitenkin yhteyksissä ollut vuosien saatossa, että kyllä minuunkin yhteyden saisi, jos jotain olisi järkätty.
Ihana kuulla, että teillä on ollu noin mahtavat luokat. :) Tommosia tarinoita on jotenkin niin harvassa.
DeleteMeillä aika moni jäi Hämeenlinnaan tai sille suunnalle. Loput meni Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun, josta onkin sitten suht helppo päästä kotiseudulle.