Sorry!

Blog layout under construction. Be patient!

Birthday wishlist 2016

Synttäreihin on alle kuukausi, joten fiilistelin tässä, mitä voisin haluta saada lahjaksi. Vaikka toisaalta olenkin jo saanut melkein kaikki synttärilahjani tänä vuonna etukäteen – kuten upean saumurin, enkä odota saavani enää mitään. Haaveilu on kuitenkin aina kivaa ja kollaasien tekeminen hauskaa ajanvietettä. Toivottavasti tekin löydätte näistä jotain mielenkiintoista.


Olen auttamattomasti uuden meikkipussin ja kevyen syyspipon tarpeessa. Kengät on aina enemmän kun tervetulleita, varsinkin jos ne on varustettu korkealla korolla ja huokuvat tummaa estetiikkaa. The Craft -ysärileffa on ollut hankintalistallani jo pitkään.


Keskikokoiselle tummalle (tai beigelle) olkapäällä kannettavalle laukulle on aina käyttöä. Space Invader -laukkuni alkaa kärsiä jo liikakäytöstä ja pelkään sen kuluvan ennenkuin löydän uuden tilalle. Itseasiassa kaiken kokoiset laukut olisivat nyt tarpeen kuten myös nätti reppu.


Ihan perus kosmetiikkaa luomiväreistä kynsilakkoihin ja primereista puhdistusaineisiin. Haluan opetella meikkaamaan. Tietty mitä laadukkaampia tuotteita, sen kivempi. Myös hajuvesistä on tullut aikamoinen pakkomielle ja tuo Nina Riccin Luna sekä Jeanne Arthesin Love Generation Rock olisivat oivia lisiä hyllyyni.


Näiden lisäksi otan aina mielelläni vastaan kalloja ja kalloreplikaatteja. Faber-Castell Polychromos ‐värikynät olisivat kova sana, kuin myös jokin laadukas harmahtava paperi. Olisi myös hauska lukea Michael Crichtonin Kadonnut maailma (The Lost World) joko suomeksi tai englanniksi.

Eli toisin sanoen, voisin kotiuttaa vaikka mitä! Mutta, tekisin tätä postausta ikuisesti, jos alkaisin luettelemaan kaikki materiaaliset haluni.

Mistä te haaveilette nyt? Löytyikö kollaaseistani mitään uutta ja mieluisaa?

Ps. Kuvat pöllitty ympäri nettiä. Hyihyi, mikä häpeä.



English:

It's less than a month till my birthday and it made me think what would be fun to have as a present, even though I've already gotten most of my birthday gifts – for example my parents gave me an overlocker – and I'm not expecting more gifts. Dreaming and making collages is just so much fun! 
I hope you too find something interesting in these collages. :)
Ps. Pictures taken from all over the Internet.

Comments

  1. Niin paljosti kaikkea kivaa! Tuo Jawbreakerin mekko on niin upea. Minulla on nyt haaveena pidempi neuletakki, Jalon Lento-palovaroitin, jokin tuoksu ja kivemman näköinen työvalaisin nykyisen sinisen muovihirvityksen tilalle. Pitänee itse jossain vaiheessa tehdä sellainen joululahja wishlist! :)

    Millaisia hajuvesiä sinulta tällä hetkellä löytyy? Täällä on toinen tuoksuintoilija joka mielellään lukisi niistä lisää :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pieni varoituksen sana. Se Lento-palovaroitin on hieman haastava kun pitää vaihtaa pattereita. :D Mistään et saa pidettyä kiinni kunnolla ettei se ala huutamaan. Ja se ääni on sitten ihan kamala! Mutta nättihän se toki on.

      Mulla on ollut jo suunnitteilla postausta noista haisuista. ;) Pitäisi vaan jaksaa ottaa kuvia.

      Delete
  2. Mä oon kans kuolannu tota Jawbreakerin mekkoa, niiin ihana! Hakusessa olisi myös uusi talvitakki ja jokin perus, tyylikäs musta laukku, joka sopisi joka asuun. Ja uusia meikkejä olisi kiva saada, entiset perusmeikit kuten meikkivoide ja ripsari alkaa olla lopuillaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmi vaan että se maksaa niin paljon.
      Mun pitäisi kanssa hankkia jokin lämpösempi takki talveksi, mutta viimetalvet on ollu niin leutoja, että villakangastakillakin on pärjännyt. :)

      Delete

Post a Comment