Quorn burgers


Kaikki tuntuvat nykyään olevan kasvissyöjiä. Kun he ilmaisevat sen, sanon, että itse olen sekasyöjä. Saan murhaavan katseen. Ehkä siksi, että se on heistä moraalisesti väärin, tai siksi, että pelkäävät minun heittävän proteiininsaantikommentteja tms. Olen toki syyllistynyt siihen, mutta ihan vaan mielenkiinnosta. En vittuillakseni. Tunnen niin nirsoja syöjiä, että se ihmetyttää, mistä he saavat kaiken tarvittavan. En nimittäin itse koe ravintolisiä fiksuksi vaihtoehdoksi... Oli syy mikä tahansa, murhaava läpitunkeva katse on vähintään yhtä ahdistava.


Itsehän en ole kasvissyöjä, koska se olisi liian hankalaa kahdesta syystä. 

Vähäisempi syy on se, että vihaan kookosta. Kookoksen maku kaikissa muodoissa on kuvottava. Jostain syystä monessa kasvisruoassa on käytetty kookosta. Kyllähän sen voi jollain kermalla varmaan korvata? En tiedä, koska en pahemmin välitä ruoanlaitosta.

Toinen, hankalampi syy on palkokasvit. Olin pienenä pahasti allerginen pavuille ja herneille. Sain ihan mielettömän ihottuman. En oikeasti osaa sanoa, olenko enää, sillä välttelen herneitä ja papuja. Toisaalta olen pahasti allerginen nikkelille ja pavuissa sitä kuulemma on... Palkokasveja syödessä kurkussani tuntuu kutittelua ja kieli menee kummalliseksi, mutta onko se vaan päänsisäinen hulluus vai oikea allergia. En osaa sanoa. En haluaisi kuitenkaan leikkiä allergialla, joten olen mieluummin ilman palkokasveja. En oikeastaan ole tästä yhtään surullinen, sillä inhoan herneiden ja papujen makua. Mikään soijatuotekaan ei ole maistunut minulle. Eli, millä korvaat lihan jos et voi käyttää soijaa, papuja, herneitä, nyhtökauraa...? Miten olisi quorn? Quorn on sieniproteiinista valmistettu lihan korvaaja, joka ei tapa minua eikä häiritse makuhermojani.

Eräs pitkäaikainen kasvissyöjäkaverini, joka ei myöskään nauti ruoanlaitosta, oli meillä yötä ja ajateltiin hemmotella tätä kokeilemalla tehdä kasvishamppareita quornilla. Kasvishampparit ovat yleensä aika pliisuja... Näistä tuli kuitenkin senverta hyviä, että tällainen pahainen lihansyöjä-papujenvälttelijäkin tykkäsi ja päätti jakaa, vaikka tämä ei ruokablogi olekaan. Tässä on Taan ensimmäinen kokeilu kasvispihveistä.


Quorn pihvit:
-Pussi quornrouhetta
-Puoli pussia ranskalaista sipulikeittoa
-Purkki kermaviiliä
-Kaksi munaa
-Juustoraastetta, emmental tai mozzarella
-Sipuli kuutioituna
-Valkosipuli tuoreena tai jauheena
-Korppujauhoja tarpeen mukaan

Sekoita kulhossa, lisää korppujauhoja sen verran, että pysyy kasassa, muotoile pihvejä, paista pannussa 3-5min per puoli. Halutessasi lisää American BBQ Sauce Roasted Garlic -kastiketta paistovaiheessa pihveille.


Sitten vaan kokoat hampparit oman maun mukaan. Me lämmitettiin (tai siis Taa lämmitti) sämpylät pannulla. Oman hampparini väliin tuli vielä lisäksi ketsuppia, hampurilaiskastiketta, suolakurkkuja, cheddar-sulatejuustoviipaleita, salaattia, tomaattia ja sipulia.


English:

It would be hard for me to become a vegetarian because I'm allergic to peas and beans. Soy is made of soy beans, so I try to avoid that too. Doesn't bother me much though, because I don't like the taste of beans, peas or soy anyways. I also hate the taste of coconut in any form, and sadly many vegetarian recipes seem to include coconut milk.
We had my long term friend, who is a vegetarian, visiting us a while ago. She doesn't like cooking, neither do I btw, so Taa pampered us by making us some Quorn burgers. Quorn is a meat substitute containing mycoprotein. They were pretty good so I decided to share the recipe.
-Bag of quorn mince 
-Half a bag of french onion soup
-Can of sour creme
-2 eggs
-Grated cheese
-Onion
-Garlic
-Breadcrumbs 
Mix all ingredients in a bowl, add breadcrumbs so that it holds together, form burgers, fry about 3-5 minutes per side at the pan. If you want you can add American BBQ Sauce Roasted Garlic on your burgers while frying them.
I'm super bad when it comes to writing recipes or translating them, but I hope you're a better cook and get the idea. Or you can always google a better recipe. :)

Comments

  1. Kuulostaa herkulliselta ja tämähän sopii sekasyöjän ruokavalioon, vegaanille ei niinkään :) Itekin mietin mistä vegaanit saa kaiken tarvittavan. Sekin ihmetyttää miksi pitää syödä lihankorviketta (soijanakit ym.), koska jos tahtoo olla kasvissyöjä, niin onko pakko tavoitella sitä lihanmakua? Ymmärrän proteiinin puolesta, mutta en sitä lihan jäljittelyä. Kolmanneksi joskus ärsyttää se, miten vegaanit valittavat helposti siitä, ettei mistään saa ruokaa ja jos ravintolalla on vähäinen valikoima vegaanille sopivaa kasvisruokaa, koska vegaanius on ihan oma valinta. Sillon ei pidä turhautua, jos ravintolasta ei löydy superherkullista lihatonta, maidotonta, gluteenitonta, munatonta ruokaa. Vaikka kasvisruokavalio on nykyään muodissa, ei ihan joka paikasta voi odottaa saavansa just sitä täydellistä evästä, kun ei meille sekasyöjillekään välttämättä ole ihan mieletön valikoima esim. naudanliharuokaa (jos on vaikka allerginen kalalle, ei syö possua uskonnollisista syistä tai ei syö kanaa eettisyyden vuoksi).

    Meni nyt vähän jaaritteluksi, mutta sanomani piti, että hamppari kuulostaa hyvältä. Onko tuo quorn miten kallista? Mietin jos sitä testaisi joskus. Nyhtökaurakin kuulostaa ihan hauskalta, mutta se menee taas siihen lihanmatkimiskategoriaan, joka on omassa maailmankatsomuksessa vähän meh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan tuo quornikin vähän lihanmatkimisjuttu, ehkä. Vaikka ei se kyllä minusta lihalle maistunut ja koostumuskin oli enemmän kasvispihvi. Taan mielestä se ei ollut ihan mahdottoman kallista, mutta en tiedä... Alle neljä euroa meni pakettiin quornia ja saatiin 8 pihviä siitä.

      Olen vähän samalla kannalla. Jos kitisyttää ravintoloiden tarjonta, niin niihin on turha mennä. En usko, että on paikkaa, joka pystyy tarjoamaan kaikille erikoisruokavalioisille (tai nirsoilijoille) täydellistä sapuskaa. Mun on ihan turha lähteä tilaamaan papukastiketta pavuttomana ja olettaa että se on hyvää. :D Monet vegaaniruoat on sitäpaitsi hankalia, eikä moni sekasyöjä tunnu niistä nauttivan niin paljon, että valitsee sen eikä liharuokaa, joten en ole yllättynyt, että sen saaminen ravintolasta on vaikeaa.

      Delete
  2. Niin hyvän näköinen hamppari!

    Täälläkin ilmoittautuu sekasyöjä! Tosin nyt yksin asuessa lihan syöminen on vähentynyt jonkin verran - kiitos utopististen pakkauskokojen. Pitäisi syödä samaa ruokaa viikko tai sitten tunkea osa pakkaseen ja kumpikaan ei kiinnostaisi. Nykyään välillä on sellainen olo, että on jotenkin tosi juntti, kun on kaikkiruokainen. Puhumattakaan siitä ettei myöskään kyttää kaloreita :D

    Muksuna olin maailman nirsoin ja erilaisten ruokien maailma on avautunut minulle kunnolla vasta muutama vuosi sitten. En siis haluaisi luopua siitä. Lisäksi kun poikaystävällä on keliakia, niin ravintola- ja ruokavalinnat tuntuvat olevan jo ihan tarpeeksi rajattuja... :D

    Kyllähän nuo eläinten oikeudet aina välillä mietityttävät, mutta tällä hetkellä lihankulutukseni on muutenkin hyvin pientä. Joskus myöhemmin kun tulot olisivat isommat haluan panostaa enemmän luomuun/onnellisten eläinten juttuihin. Tällä hetkellä eettisesti tuotetulle lihalle ei vielä taida edes olla omaa sertifikaattia Suomessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pakkauskooissa suositaan kyllä monen ihmisen talouksia. Tekee tiukkaa meilläkin kahdestaan välillä saada isoja paketteja kulumaan niin, ettei tarvitsisi syödä samaa ruokaa monta päivää putkeen.

      Mulla on ihan sama juntti-fiilis välillä. :D Onneks Taa tekee sen ruoan ja valkkaa niitä eettisempiä ja terveellisempiä vaihtoehtoja, niin mun ei tartte ihmetellä sielä hyllyllä. Olen sentään oppinut mitä kananmunia pitää ottaa! :D

      Delete

Post a Comment