It smells like...


Olen aika aloittelija hajuvesien kanssa, enkä omaa niin tarkkaa nenää, että pystyisin erottelemaan pieniä tuoksuvivahteita toisistaan. Pidän kuitenkin tuoksuista todella paljon. Olen huomannut, että kivojen tuoksujen löytäminen on suht helppoa vain etsimällä pullo, joka miellyttää silmää. Käteeni tarttuu useimmiten marjaisia sekä hedelmäisiä tuoksuja. Tuoksu saa olla makea, mutta ei mielellään äklömakea.


Erilaiset hajut ovat vahva ärsyke muistokeskukselle, mutta minun muistojani kutittelevat enemmän saippuat, pesuaineet, vanhat esineet ja luonnontuoksut kuin hajuvedet. Hajuvedet ovat enemmänkin asuste, johon haluaa verhoutua olotilan ja tilaisuuden mukaan. Tykkään suihkaista hajuvettä yleensä ranteisiin, sillä silloin se pääsee ajoittain tuoksahtelemaan kun teen käsilläni jotain. Joskus, jos haluan tuoksun valtaavan enemmän tilaa ympärilläni ja kestävän kauemmin, suihkaisen sitä hiuksiin ja niskaan.


Tuoksukokoelmani on kasvanut ihan varteenotettavaksi kun huomioidaan, että muutama vuosi takaperin minulla oli vain kaksi hajuvettä. Vasta viime vuoden aikana olen alkanut käyttää tuoksuja melkein päivittäin, kun ennen laitoin niitä vain juhliin, jos sinnekään. 



Diesel Loverdose Tattoo EdP
Dieselin Loverdose tuoksut herättivät mielenkiintoni ihan puhtaasti silmiä hivelevän pullomuotoilunsa vuoksi. Pullossa yhdistyy kauniisti sydän ja timantti. Koska en voi pitää näppejäni erossa kauniista esineistä, kävin sitten ihan kokeeksi haistelemassa tämän sarjan tuoksuja. Olin myyty. Violetissa pullossa oleva Loverdose EdP oli makuuni liian lakritsainen, mutta kaikki muut olivatkin sitten rakkautta ensi nuuhkaisulla ja niitä onkin nyt hyllyssäni kaksi.
Tattoo oli ensimmäinen Loverdose ostokseni. Aluksi olisin halunnut saman sarjan EdT:n beige-mustassa pullossa, sillä tuoksu oli miedompi, mutta se ei ollut alennuksessa. En kuitenkaan kadu ostostani yhtään. Tuoksu on rokahtava ja naisellinen – aistikas yhdistelmä appelsiinikukkaa, jasmiinia ja vaniljaa. Tuoksu on myös hieman maitoisa.



Diesel Loverdose Red Kiss EdP
Sain tämän haavetuoksuni eräänä jouluna lahjaksi. Tuoksussa yhdistyy juuri sopivassa määrin makeus ja aikuisuus – se on ihanan marjaisa ja naisellinen. Kuvittelen ainakin löytäväni tuoksusta hieman pähkinää ja mustaherukkaa, ehkä jotain kukkaa. Tämä on se tuoksu, jota käytän, kun haluan tuntea oloni seksikkäämmäksi ja aikuisemmaksi.
Tähän tuoksuun viittaavia hakusanoja näkyy usein blogini tilastoissa. Valitettavasti kyseinen postaus, johon hakutulos johtaa, ei kerro tuoksusta mitään muuta, kuin että odotan sen tuloa kauppoihin. Toivottavasti tästä on nyt vähän enemmän iloa.



Escada Cherry In The Air EdT
Tämä hajuvesi on ensimmäinen, joka sai minut oikeasti rakastumaan hajuihin. Se oli myös ensimmäinen hajuvesi, jonka Taa minulle osti. Rakastan kaikkea kirsikkaista, oli se sitten ruoka, tuoksu tai vaate. Siskoni tykkää Escadan hajuista koska ne ovat todella makeita. Cherry In The Air ei kuitenkaan onneksi ole siitä makeimmasta päästä Escadan tuotteita, sillä muuten se olisi minulta varmaan jäänyt hyllyyn. Tämä hajuvesi on se, jonka valitsen, jos olo tuntuu "kirpeän nuorekkaalta" ja tyttömäiseltä. Siinä on kirsikkaa, vaahtokarkkia sekä orkideaa. Pohjatuoksussa hurmaa lämmin santelipuu.



The Body Shop Satsuma / Clementine EdT
Viime kesänä, odotellessani poikaystävääni Kampissa, kulutin aikaa Body Shopissa. Tämä haju tarttui käteeni ja en vaan yksinkertaisesti voinut poistua liikkeestä ilman sitä. The Body Shop ei kyllä harrasta kauhean luovaa nimeämistä hajujensa kanssa. Mutta miksi sen pitäisikään? Haju on juuri sitä, mitä purkki sanoo, eikä mitään muuta. Yksinkertaisuudessaan ja raikkaudessaan siitä tuli kesän suosikkituoksuni.



The Body Shop Perfume Oil
Eräs ystäväni lahjoitti tämän minulle kun olin ihastellut hänen karkinomaista tuoksuaan koulun käytävällä. Tämä tuoksu on iso mysteeri, sillä laput ovat kuluneet pois ja en vaan saa päähäni mistä se minua muistuttaa. Tuoksu on todella makea ja sillä ihan niillä äärirajoilla, että kestän sen. Ehkä hieman marjaisa ja aika vaniljainen. Edelleen siitä tulee mieleen karkit. Jotkin liköörikarkit?



Victoria's Secret Love Spell Body Mist
Tämä kirsikankukkainen ja persikkainen body mist on yksi uusimpia tulokkaita hyllylläni. Sain sen Taalta tuliaiseksi syksyiseltä Budapestin reissulta, kun ehdotin ostamaan vaikka jonkin Victoria's Secret tuotteen lentokentältä, jos ei muuta keksi. Poikaystäväni tietää obsessioni kaikkeen kirsikkaiseen, joten tuoksu valiutui tällä perusteella. Vaikka kirsikankukka onkin aivan eri asia kuin kirsikat, en pistänyt pahakseni. Tuoksu on todella todella persikkainen ja aivan ihana.



Thierry Mugler Angel
Nettikirppiksiltä tekee joskus löytöjä. Korkki tosin sai minut miettimään, onko tämä aito vai ei, mutta en niin hirveästi välitä asiasta. Mikäli tämä on aito Thierry Muglerin Angel, se ensimmäistä kertaa vuonna -92 julkaistu hajuvesi, lähti puteli matkaani murto-osalla alkuperäisestä hinnastaan. Täysihintaisena en tähän olisi koskenut, mutta muutamalla roposella saatoin antaa sille uuden kodin. Tuoksu on makean itämainen ja hyvin naisellinen. Voimakkain ja erilaisin tuoksu, joka hyllystäni löytyy. Se tarvitsee hieman totuttelua.



Nina Ricci Luna Edt
Olin pitkään ihastellut Nina Riccin pulloja, mutta tuoksuissa oli aina jotain, joka ajoi minut pois. En tiedä mitä. Kun törmäsin Lunaan Sokoksella, ihastuin suin päin. Päätin odottaa läpi syntymäpäivät ja joulun, koska ikinä ei voi tietää, mitä paketeista löytyy. Joulua pidempään minun ei tarvinnut tätä ihanuutta odottaa, sillä se paljastui yhdestä paketista. Luna on intensiivinen, viettelevä, itsenäinen ja hieman provosoiva tuoksu. Se on sekoitus karamellia, vaniljaa, mustikoita ja appelsiininkukkaa.


Siinäpä siis koko kokoelmani. Tällä hetkellä hyllystäni ei puutu yhtäkään tuoksua, joka kiinnostaa ja jota Suomesta saisi. Ulkomaalaisista tuotteista Black Phoenix Alchemy Labin ja Demeter Fragrance Libraryn tuotteet toki kiinnostavat, mutta en usko ainakaan lähiaikoina tilaavani näistä mitään. Jonkun mielestä minulla on paljon hajuvesiä, toinen taas saattaa ajatella että niitä on vähän, mutta omasta mielestäni tämä on juuri sopiva määrä.


Millaisista tuoksuista itse pidät? Käytätäkö havuvesiä? Löytyykö kokoelmastani jotain omia suosikkejasi?



English:

I don't know much about perfumes, but that doesn't mean I can't enjoy them. In my opinion, the easiest way to find perfumes that I like is by choosing the bottles that appeal to me the most. Fruity and berry scents are my favorites. The scent can be sweet, but preferably not too sweet.
Different scents and smells are a strong triggers for memories, but my memories are usually triggered by earthy smells, soaps, detergents and old items rather than perfumes. To me perfumes are like accessories.
My perfume collection has grown quite noticeably in these past few years. Some might say that I have too many and others might think that this is nothing, but to me this amount is just perfect. Couple of years ago I only had two and now I have eight. At the moment I have all the perfumes that I've been dreaming of and that can be acquired from Finland. Black Phoenix Alchemy Lab and Demeter Fragrance Library have some scents that interest me, but I don't think I'm going to order anything from them at least not in the near future.
As my collection has grown, I've started to wear perfumes more. Perfumes used to be something that I wore only to parties, but now I wear them almost daily. I usually apply it to my wrists, so that I only smell it when I'm doing something with my hands. Sometimes, if I want to surround myself with the scent, I apply it to my hair and the back of my neck.
Thierry Mugler's Angel ( which I'm not even sure if it is the real thing or fake because I bought it from the flea market) is my least favorite of these scents. Others, I truly like.
What kind of perfumes you like?

Comments

  1. Tätä tuoksuesittelyä olinkin kovasti odottanut! Minulta löytyy myös tuo Cherry in the air. Se on ihan paras kesätuoksu! Lisäksi minulta löytyy Body Shopin satsuma parfyymiöljynä. Se on kyllä myös kovin ihana. Minua jäi mietityttää mikä tuo mysteeriparfyymiöljy voisi olla. Minulla on sellainen mansikan tuoksuinen parfyymiöljy myös ja se on ainakin sellainen supermakea :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Cherry in the air on kyllä selkeästi yksi lemppareista!

      Sillon kuin ostin tuon satsuman Body Shopista, niin en löytänyt parfyymiöljyjä enää ollenkaan. Onko niiden valmistus lopetettu? Tuo mysteeriparfyymiöljy oli vähän niinkuin se syy miksi kyseisessä liikkeessä silloin haahuilin. :D Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että se on vanilja...

      Delete
    2. Juu, ne parfyymiöljyt poistui valikoimista varmaan jo yli 5 vuotta sitten. Harmittaa kovasti kun tykästyin niihin niin paljon ja nyt niitä ei saa enää mistään. Satsumaa onneksi hamstrasin tuplat :D

      Delete
    3. Miullakin on Cherry in the Air, aivan paras kevät/kesätuoksu juuri sellaisille raikkaille aurinkoisille päiville :) Sitä ennen ainoa tuoksu, jonka halusin oli Escada by Escada, josta tykkään yhä mutta joka on jäänyt vähän nykyisen (talvi-)suosikin eli Kenzon Amourin jälkeen. Mutta kesällä tulee Cherry in the airia käytettyä paljon, juhlissa tuota toista Escadaa ja Kenzon hajuvesi menee aina. <3

      Victoria's Secretin bodymistejä en ole hirveesti kokeillut, oon kyllä haistellut mutta ne kaikki tuoksuu niin... teinille? Just sellaisille, että ei ole varaa oikeaan hajuveteen niin halvalla sellaista supermakeaa tahmaista tavaraa sitten :D Jotenkin mielleyhtymä on vaan tämä, mutta ostin kyllä suihkusaippuaa, joka tuoksuu ihan tismalleen yhtä makealle kuin ne hajuvedetkin, että vähän kaksinaismoralismia tämän suhteen täällä...

      Delete
    4. Noi Victoria's Secretin bodymistit on kyllä kieltämättä vähän teinejä! :D Mutta ei se haittaa. Voin uida persikkaliemessä sen hetken minkä se tuoksu iholla kestää, mikä ei kovinkaan pitkä aika ole.

      Delete
  2. Escada on varmasti lemppari merkkini mitä tuoksuihin tulee. Kolme purkkia löytyy tälläkin hetkellä kaapista ja tuo kirsikka on niistä se parhain. Bodyshopin vanilja on myös edelleen parasta. Olen käyttänyt teinistä asti ja mieskin pitää siitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Escadat ovat kyllä tosi ihania, mutta en ole kirsikan lisäksi törmännyt yhteenkään saman brändin tuoksuun, joka on vaan pakko kotiuttaa.

      Delete

Post a Comment