Apocalypse survivor

Alitajuntani varmaan pitää kotipaikkakunnalle menoa jonkin asteisena maailmanloppuna sillä näytin niin apocalypse survivorilta kuin vaan vaatekaappini antoi myöten. (Tätä tyyliä lisää kaappiini, kiitos.)


Maailmanlopulta sielä kyllä näyttikin.

Kun käyn porukoilla, harvemmin tulee poistuttua pihapiiriltä. Tällä kertaa kuitenkin poikkesin keskustassa, joka oli järkytykseni autioitunut oikein kunnolla. Kunnanvirasto oli tyhjillään, kutistunut apteekki oli laitettu viimeisen lähikaupan yhteyteen, esikoulu oli siirretty pois ydinkeskustasta, bussit eivät enää kulje… Kirjastosta oli jossain vaiheessa taistelu, mutta se sentään oli vielä paikallaan. Paikkakunnalta vuoden loppuun mennessä poistuva pankki oli yksi tämänkertaisen vierailuni syistä. Tässä taas yksi selitys sille, miksi en halua muuttaa pikkupaikkakunnalle. Kaikki palvelut katoavat.


Ihmisiäkin käveli vastaan vain kourallinen. Muutama täti katsoi minua niin pahalla silmällä, että en voinut olla hymyilemättä leveästi. Naiset eivät tuntuneet tästä tykkäävän, minkä hyvin osasin ennustaakin. Hymyä ei siis herunut takaisin vaan kävelynopeus kasvoi. Mummot hyvät, en minä pissi kirkon pihalle ja potki tieviittoja vaikka päälläni ei olekaan kukkamekkoa tai verkkareita, ja jalassa kunnon Nokian kumppareita, jotka on peritty isoäidiltä. Olin selkeästi väärässä paikassa ja me kaikki tiesimme sen. Erilaisuudella ei ole sijaa maalla. Tämän todisti myös maahanmuuttajien pahoittelu- ja jäähyväiskirje kaupan ikkunassa. Mitä lie pahaa nekin tehneet? Norkoilleet paikoissa?


Aiheellista tuomitsemista ja pelkäämistä kyläläisille aiheutin sitten istumalla pitkästä aikaa auton rattiin. Pahoittelen, jos aiheutin sydämentykytyksiä muillekin kuin äidilleni, ja poksautin amismaajussien verisuonia hitaudellani. Pitäisi päästä harjoittelemaan hieman lisää, sillä olin pahasti ruosteessa ja meno näytti siltä kuin auton ratissa olisi ollut maanisdepressiivinen jänis.


Tuomitsemisesta puheenollen, äitini on pikkuhiljaa lämmennyt tyylini lisäksi myös uusimmalle harrastukselleni, eli kallojen ja muun kummallisen keräilylle. Hän löysi minulle kallonrähjän lähimaastosta ja jopa auttoi sen putsaamisessa. Senverta kallo kuitenkin kauhistutti, että se piti käydä hakemassa pimeällä (ettei naapurit nää?) ja sitä ei saanut yöksi tuoda sisälle. :D


Nyt olen taas turvallisesti ratittomana Helsingissä, jossa ketään ei kiinnosta pinkki hiusvärini ja tarkoituksella rikkinäinen paitani. Täällä ei ainakaan tarvitse pelätä kirjaston katoamista kun niitä on jotain 35 (+ yliopistojen kirjastot). Kallo odottaa vielä parempaa putsailua ja omaa paikkaansa. Muutakin tavaraa on kotiin löytynyt vähän ajan sisällä, eli sisustusjuttuja varmaan seuraavaksi.



English:

Subconsciously I seem to think that visiting my home town is like the end of the world, for I looked like an apocalypse survivor – inasmuch as my wardrobe allowed me to. (I really should get more clothes fit for this style.)
It almost did look like an apocalypse there. When visiting my parents I rarely ever leave the premises, because there's no reason to. This time I travelled downtown and for my surprise, it had deserted much more than I had anticipated. Town hall was empty, shrunken drugstore had been moved alongside with the only remaining grocery store, preschool had been moved farther away from the centre, buss traffic was almost non-existent... The library was still there, but I heard that there was a fight over whether it should stay or not. A bank is going to move away in the fall, which was one of the reasons for my visitation. This is what happens to smaller town in Finland these days, and it's the reason why I rather live in the city.
I saw only few people walking pass me. Some old ladies glanced at me so badly that I couldn't but to smile at them, which they didn't seem to like at all. As I very well could anticipate I didn't get a smile back. The ladies just started walking faster like they feared that I was going to eat them. Oh, dearies, I'm not going to vandalise the palace even though I'm not wearing colourful sundresses and pair of wellies. Seems like there's no love for difference at the countryside.
The thing that should have been condemned, rather than my looks, was my driving. It's been a long time since I last sat behind the wheel and I can tell you that I really need more practise. But, I'm alive, everybody's alive, and that's what matters, is it not?
Speaking of condemnation, my mom is finally starting to accept my newest hobby of collecting skulls and oddities. She even found me one and helped me cleaning it. Though we had to fetch it in the dark (so that neighbours couldn't see?) and I wasn't allowed to bring it inside for the night. :D
Now I'm back in Helsinki where I have no access to a car and where no-one's interested in my hair colour or what I'm wearing. Here we don't have to fear that libraries disappear, because there are 35 of them (plus the ones that universities own). The skull is waiting for better cleaning and its place in the house. I've found a lot of other decorative things as well so decoration post might be coming up next.

Comments

  1. Olisi kyllä ihanaa kun osaisi ajaa ja olla itsevarma siitä! En ole ollut auton ratissa yli kahteen vuoteen. Silloin kun ajoin niin ajoin kyllä ihan hyvin, mutta taisin vain olla liian itsekriittinen. Pitäisi joskus taas uskaltaa.

    Ihan mahtava tuo kallo! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näimpä. Harjoitustakaan ei vaan kauheesti saa kun ei sitä omaa autoa ole ja ei viitti huvikseen turhia kierroksia ajella porukoitten autolla.

      Kallo oli kyllä hieno löytö, vaikka siltä päälaki puuttuukin. :D

      Delete
  2. Tuosta erilaisuuden paheksunnasta on itselläkin kokemusta. Yläasteen alussa miusta kuoriutui oikein kunnon tr00 teinigootti, joka herätti paheksuntaa silloisessa asuinpaikassani. Mutta mitäpä muutakaan voi odottaa pikkukaupungissa, jossa valtaosa väestöstä on vanhoillislestadiolaisia. Ei sinne oikein violetit hiukset, lävistykset, musta meikki ja renksupöksyt sovi. :''D

    Tuo kallo on tosi hieno! ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Voin vaan kuvitella! Itse en vielä kotona asuessa kauhean erikoiselta näyttänyt, kun vaatteidenostomahdollisuus oli joko Seppälä tai Anttila ja suurin osa kaapin sisällöstä oli muutenkin siskojen ja serkkujen vanhoja.

      Delete
  3. Tiedän ton tunteen, itsekin olen pikkupaikkakunnalta kotoisin! Tykkäisin kyllä asustella maalla koska siellä ei ole paljo ihmisiä (:D) ja on rauhallista, mutta juurikin tuo palveluiden vähyys haittaisi elämää. Mun kotikylällä ei oo ku yks pieni lähikauppa, muita asioita varte pitää lähtee vähä isommalle kylälle :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama, ei tuolakaan ole enää kun yksi pikkukauppa ja bensa-aseman yhteydessä kiska.
      Onhan maalla asumisessa puolensa. Yleensä maalla on enemmän tilaa ja saa olla rauhassa, mutta mulle se palveluiden puuttuminen on yksi isoimmista ongelmista sen lisäksi, että se hiljasuus alkaa ottaa päähän aika nopeasti. :D Tykkään Helsingin hälinästä.

      Delete
  4. Oho aikamoinen kallo löytynyt! <3 Mun äiti kerran noukki mulle oravan raadon tieltä ja yritti mätäännyttää siitä lihoja pois :D Mun kummallisuudet hyväksyttiin jo kun olin 15v ja niissä oltiin aina myös täysillä mukana haha. Mä tuun muuten sellaselta pikku paikkakunnalta kuin Varkaus jos on mennyt ohi. Siellä se tölläämisen ja mulkoilun määrä on kyllä myös huipussaan. Tsiisös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivakun porukat on mukana lastensa hullutuksissa. Meillä äitee vaan hautasi oravan. :D Ei kai halunnu kurren joutuvan nyljettäväks.

      Tarvitaan näköjään aika iso kaupunki, että ihmiset ei tuijota ihan kokoajan.

      Delete

Post a Comment