Midsummer

Vaikka oma jussi olikin taas aika rauhallinen niin koneella en jaksanut käydä naputtelemassa mitään. Eli hyvää myöhäistä juhannusta! Toittavasti teillä oli kivaa! Itselläni ainakin oli ihan mukavaa.


Perjantaina pyörähdettiin Taan kaverin mökillä Otalammella, jossa grillailtiin hampparit, juotiin parit (mun tapauksessa yksi Crowmoorin Hazy&Sour ♥) ja hilluskeltiin. Pojat pelaili korttia illasta ja itse nuokuin hupparikasassa varmaan muutaman tunnin verran valveen ja unen välimailla hätkähtäen aina hereille kun kuola alkoi valua. Saunominenkin jäi tällä kertaa väliin sillä kotiuduttiin jo perjantaiyönä. Oltaisiin muuten voitu olla yötäkin, mutta kun sitä omaa autoa ei ole, niin on pakko liikkua muiden menojen mukaan ja suunnitelmasta ei kauhean extempore voi poiketa koska Roottori.


Lauantai meni maanitellen tätä suomen juhannussäätä ja käytiinkin sitten lohdutukseksi vuokraamassa kolme leffaa, jotka kaikki saatiin katsottua viikonlopun aikana ison karkkiläjän avustuksella. Vuokrahyllystä tarttui mukaan Vaiana, Doctor Strange ja Independence Day: Resurgence. Viimeinen ihan vaan siksi, että olemme nyt viimeiakoina huvittaneet itseämme huonoilla leffoilla. Alkuperäisenä tarkoituksena oli katsoa vika Resident evil, mutta tuota mystistä leffaa ei löydy mistään, vaikka sen ilmeisesti pitäisi olla jo tullut. Onko joku jo nähnyt sen? Missä välissä se muka pyöri leffateatterissa?


Sunnuntaina päivällä käytiin kävelemässä Haagan alppiruusupuistossa (Rodopuisto). Vielä oli ihan nättiä, vaikka kaunein loisto taitaakin olla jo takana. Monella muullakin oli agendana kokea vielä viimeiset kukat, joten paikalla oli kauheasti porukkaa. Oli ihme, että sain näin vähäihmisisiä kuvia otettua.


Nyt on sitten taas loppukesän suunnitelmat auki. Syksyllä alkaa koulu! Pääsin sisään, vaikka kuvittelin munanneeni ihan totaalisesti laskuosuuksien kanssa. Neljässä vuodessa minusta pitäisi sitten tulla nörtti.


In English:

Even though Midsummer was quite slow I didn't really bother visiting my blog. So I wish you very late but happy Midsummer! I hope you had fun! I certainly did.
On Friday we visited Taa's friend's cottage where we grilled burgers, drank some (in my case just one Crowmoor's Hazy&Sour♥) and just chilled. Boys played card in the evening and I napped for couple of hours in a pile of hoodies waking up every time the drool hit my lip. This time we didn't go to sauna because we had to leave on the same day. We could have spent the night but as we don't have a car of your own we are reliant on getting the lift. Extempore change of plans is also out of the question because of Predator.
Saturday Taa and I spent moaning about the regular Midsummer's weather (=rain). So we went and rented some movies and bought a big pile of candy. Initially we were suppose to rent the latest Resident evil, but they didn't have it. I've not seen it anywhere so is it even out yet? So instead we rented Vaiana/Moana, Doctor Strange and Independence Day: Resurgence. The last one was just for laughs. We have been amusing ourselves with bad movies lately.
On Sunday we finally managed to go for a walk at Haaga Rhododendron park. The park was pretty even though the fullest bloom is in the past. There were a lot of people who wanted the see the flowers before they all decay and I was surprised to get this many pictures without people in them.
I have no plans for the rest of the summer. In the fall I will start my studies. I got in! Even though I thought I'd failed the test. This means that in four years I'll become a nerd.

Comments

  1. Onnea koulupaikasta! :) Alppiruusut on niin kauniita, toivottavasti pääsisi tuonne puistoon joskus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiitos. :) Kannattaa pistää jo ylös ensivuoden kalenteriin, nämä nimittäin tuppaavat muutoin unohtumaan. Itsehän missasin taas kirsikoiden kukinnan.

      Delete
  2. Niin kauniita kuvia tuolta alppiruusupuistosta! Piti itsekin mennä käymään siellä, mutta nyt alkaa olemaan vähän liian myöhäistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vielä voi kokeilla jos kiirehdit! Sielä oli jotain nuppujakin kun käytiin, eli jonkin verran kukkaa varmaan, vaikka tosin sen kaunein osuus on jo takana.

      Delete
  3. Ihania kukkasia ja ihana hattu! Tänä kesänä on kyllä tullut kuolailtua niin paljon kuvia tuolta alppiruusupuistosta että pitäisi melkein ottaa ensi kesän tavoitteeksi pyörähtää siellä itsekin ^3^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muiden upeat kuvat oli mullakin yksi syy mikä ajoi paikanpäälle. Puisto kun on ihan kävelymatkan päässä niin en halunnut jättää ensivuoteen. Toivottavasti seuraavakin kukinta on yhtä upea!

      Delete

Post a Comment