Stop shaming people with body modifications

Miksi muokkaamme kehoamme keinotekoisesti?


Tatuoidut, lävistetyt, hiuksiaan värjäävät, raskaasti meikkaavat, kauneusleikkauksia hankkivat ja muuten kroppaansa muokkaavat saavat kuulla viikoittain kommentteja omasta ulkonäöstään joko välillisesti tai suoraan. Useinkaan nämä kommentit eivät ole kehuja. On tietty jotain kehonmuokkaustapoja, jotka ovat hyväksytympiä, kuten hiusten raidoittaminen luonnollisilla väreillä, korvakorujen hankkiminen ja tekokynnet, mutta miten ne ovat sen parempia kuin pinkki hiusväri tai nenäkorukaan?

Pahalapsi teki aiheesta hyvän ja informoivan videon, josta voin myöntää allekirjoittavani kaiken.



Me muokkaamme itseämme, ihan vaan koska haluamme. Haluamme näyttää tietynlaisilta. Se tekee meidät onnellisiksi, sillä pääsemme toteuttamaan itseämme ja koemme olevamme kauniimpia näin.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska video ei näköjään ollut tarpeeksi voimakas, että sen sanoma olisi mennyt edes oman isäni päähän, jonka pitäisi jo hyvin omasta kokemuksestaan ymmärtää, että toisten arvostelu ei ole kenestäkään kivaa. Kaikkien kauneuskäsitys ei osu yksiin, niin kuin vanha sanontakin sanoo "kauneus on katsojan silmässä". Se ei silti tarkoita, että meillä on oikeus kertoa näille rumina pitävämmillemme ihmisille, että he ovat mielestämme rumia. Vanhempieni, saati sitten jonkun epämääräisen kaduntallaajan, sanat ulkonäöstäni eivät enää uppoa turkoosin metallikuoreni läpi aiheuttamaan sydäntä riipivää angstia, pikemminkin ohimosuonen sykintää, mutta joskus ne upposivat ja moneen muuhun ne edelleen uppoavat – syvälle. Tämä on siis teille jääräpäille, joilla on vaikeuksia hyväksyä muita ihmisiä sellaisena kuin he ovat.


Jos koet oikeudeksesi ilmoittaa kehonmuokkaajalle tai muuten vaan erilaiselle ihmiselle, että et arvosta heidän ulkonäköään, tiedosta, että olet juuri niitä ihmisiä, jotka saattavat aiheuttaa pahaa oloa, masennusta ja jopa itsemurhia. Ihminen joka saa kuulla itsestään jatkuvasti vain negatiivista kommenttia, oli se sitten kuinka isoa tai pientä, alkaa helposti menettää uskoa itseensä ja maailmaan. Miksei hän riitä? Eikö hänessä ole muuta kuin ulkonäkönsä? Sinä et voi tietää, kuinka paljon yksilö saa pahoja sanoja päivänsä aikana muualta, joten se sinun sanasi voi olla se viimeinen, joka katkaisee kamelin selän.

Etenkin teini-ikäiselle jatkuva arvostelu ja se, ettei voi toteuttaa itseään vaikuttaa paljon. Teini-iänhän pitäisi olla sitä kokeilun aikaa? Olen huomannut miettiväni paljon teini-ikääni katkera pala kurkussa kun kuulen muiden kertomuksia kuinka he ovat olleet silloin punkkareita, gootteja ja päässeen vapaasti etsimään ulkoista itseään. Itse olin monta vuotta masentunut. Haaveissani vilahti kotoa karkaaminen ja välillä itsemurha, kumpaakaan en kuitenkaan toteuttanut. Kaikki tämä osittain siksi, että en saanut olla minä. En saanut värjätä hiuksiani, pukeutua niin kuin haluisin ja lävistyksiäkään en saanut ottaa vanhanaikaisista syistä. Peilikuvani ahdisti minua, koska en saanut tehdä siitä sellaista kuin olisin halunnut. Okei, myönnetään että masennukseni syitä olivat myös yksinäisyys, muu arvostelu, haukkuminen ja kiusaaminen, sekä asuinpaikalla vallitseva miellyttävän tekemisen puute, mutta yhtä kaikki. Edes tuon yhden asian parantaminen tuolta listalta, olisi saattanut auttaa paljon ja olisin säästänyt muutamalta surulliselta ajatukselta. Hyväksyminen minut sellaisena, kuin olen/haluan olla. Olisin ollut tavattoman onnellinen edes sen yhden päivän kun saan reiän naamaani.

Muistan kuinka onnellinen olin värjätessäni hiukseni ensimmäistä kertaa pinkiksi. Taisin olla tuolloin lukiossa. Muistan myös kuinka paljon pahaa kommenttia sain siitä kotona. Muistan kuinka onnellinen olin ensimmäistä lävistystä ottaessani. Se tuntui jo ensi hetkestä siltä, kuin se olisi kuulunut siihen. Se tuntuu siltä edelleen. Muistan myös ne kaikki negatiiviset kommentit. Nyt odotan ja suunnittelen innolla seuraavia lävistyksiäni ja ensimmäistä tatuointiani. Tiedän, että tulen saamaan näistäkin pahoja kommentteja.


Nykyään koen viimein olevani kotona ja saavani hengittää. Minulla on viimein täysi määräntävalta omaan kroppaani eikä tarvitse pelätä, että lentäisin ulos kotoani yhden korun takia. Lähelläni on ihmisiä, jolle on ihan sama, miltä näytän ja he päästävät ilmaan vain ne positiiviset kommentit. Minun ulkoinen olemukseni on minua itseäni varten. Jos koen olevani onnellinen rei'itettynä ja värjättynä, niin miksi se olisi sinulle ongelma? Olenko MINÄ sinulle ongelma? Mikäli minua ei voi hyväksyä itsenäni, niin minulle ei tarvitse sanoa mitään. En kaipaa elämääni yhtään enempää myrkyllisiä ihmisiä, sillä yritän itse olla kokoajan parempi ihminen ja tehdä niin omastani kuin rakkaittenikin elämästä elämisen arvoista. Olen kyllästynyt pahan mielen jakajiin ja kiusaajiin.

Yleisin negatiivinen kommentti ulkonäkööni on se, että en tule saamaan töitä tämän näköisenä. Olen kyllä työtön, mutta työnhaku on kaatunut jo pelkkään kuvattomaan hakemukseen, sillä kilpailu on kovaa. On toki työnantajia, jotka eivät lävistettyä ja tatuoitua palkkaisi. Näille työnantajille haluan muistuttaa, että kaikki asiakkaat eivät ole niitä järkyttyviä stokkamummoja, vaan minä ja kaltaiseni ovat myös asiakkaita. Ne valittavat stokkamummot tarvitsisivat pari positiivista kokemusta ymmärtääkseen, että mekin olemme ihan normaaleja ihmisiä. Millä he saavat kokemuksen, jos meitä muokattuja ei saa näkyä missään? Ulkonäköni ei ole mikään markkina-arvo, jota pitää suojella ja mukauttaa muiden mieltymyksiin sopivaksi. Ulkonäköni ei määritä sitä, missä olen hyvä, mitä ajattelen, mitä arvostan ja millainen olen sisimmältäni.

Mieti siis hetki ennen kuin avaat suusi, onko ihan hirveän tarpeellista kommentoida toisen ulkonäöstä pahaa, vai voisitko sen sijaan pitää suusi kiinni tai keksiä jotain positiivista sanottavaa. Kauneus on katsojan silmässä, mutta mätää sisustaa ei pelasta mikään.


In English:

Why do people do body modification?
Those who have piercings, dye their hair, wear a lot of makeup, get plastic surgery or otherwise modify their bodies get comments of their appearance a lot. These comments are usually negative. There are a lot of ways to modify your body that are more acceptable, like striping your hair with natural colours, piercing your ears and getting fake nails, but why would these be any different from nose piercings or pink hair dye?
Pahalapsi made a wonderful video about this, but sadly it's in Finnish only. Hopefully someone translates it soon.
But the main point of the video is that we do it for ourselves. We want to look like this. Modifying our body makes us happy because we can express who we are and we feel prettier this way.
I wanted to write about this for I noticed that there still are people who after watching the video don't get it. Like my dad, who should know better that negative comments don't feel nice. I'm aware that people have different kinds of preferences and some of them consider body modifications to look ugly, but that doesn't mean they have the right to tell us their opinion about our looks. I don't get upset over these comments anymore, just a little annoyed, but I used to and I know there are people who take these comments to heart and get depressed. People who think they have the right to judge someone for their appearance should understand that they might be the last straw to cause depression and even suicides for you can never know how much negative comments one gets from other people. When negative is the only thing you hear, you start losing your self-belief and your trust of better world.
I was depressed as a teen. I never got to express myself the way that I wanted because my parents were (and still are) against body modification. The reasons for my depression might have been also because of the lack of friends, bullying, overall negative environment and the fact that my home town was a small place with nothing to do, but it would have helped a lot if I had the chance to look the way I wanted. It would have made me a bit happier to have one small piercing. It wouldn't have hurt anyone.
I remember being so happy when I first dyed my hair pink. I also remember how much bad comments I got from my parents. I remember how happy I was when I got my lip pierced. I was over the moon. It felt like it had always belonged there and it still does feel that way. I also remember the bad comments about my lip piercing. I still get them. Now I'm eagerly waiting and planning for my next piercings and my first tattoos. I also know I'm going to get bad comments of those too.
Now I finally feel like being home and I can breathe. I have full control over my own body and what I do with it. I don't have to be afraid of getting kicked out of my house because of some jewelry. I've surrounded myself with people who like me for who I am. My body and looks are for me and no-one else and I'm not going to change because of anybody. If you don't have anything positive to say, say nothing at all. My appearance doesn't define what I'm good at, what I think or what I value. I'm sick and tired of bullies and those who spread the negative.
Beauty is in the eye of beholder. It is also deceiving, the most beautiful person can also be the most rotten person on the inside.

Comments

  1. Voi kunpa ketään ei kiusattaisi ulkonäön perusteella, saa minut surulliseksi kun ajattelen kuinka paljon tuota kiusaamista tosiaan tapahtuu....jokainen meistä on ainutlaatuinen omalla tavallaan :) Mukavaa maanantai iltaa sinulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi. ♥ Maailma olisi hieman parempi paikka, jos toisen ihmisen ulkonäkö ei saisi joidenkin aivoja käymään liikakierroksilla.

      Delete
  2. Ihan esialkuun täytyy sanoa, että kivan näköinen tämä blogin uusi ulkoasu vaikka onkin vielä vaiheessa.

    Ketään ei saisi kiusata ulkonäön takia, ei edes niiden itse tehtyjen valintojen. Varsinkin vanhempien pitäisi osata olla niitä tyyppejä, jotka ovat tukena ja tsemppaavat, kun elämässä tulee muutenkin ihan tarpeeksi haasteita vastaan. Olen tosi onnekas, kun itselle on sattunut sellaiset porukat jotka ovat hyvin osanneet oman roolinsa vetää. Iskä ei tosin kauheasti tajua näiden "hömpötysten" päälle, mutta joskus olen senkin saanut myöntämään että uusin tatuointini on oikeastaan ihan hieno.

    Ulkonäkö ei tee meistä epäpätevämpiä työntekijöitä tai huonompia ihmisiä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän näiden "hömpötysten" päälle tarvitsekaan ymmärtää. :) Mutta asian ja mielipiteensä kun voi aina esittää niin monella tapaa. Kiva kuulla, että omat vanhempasi eivät ole vetäneet isompia herneitä nenään aiheesta.

      Delete
  3. En voi muuta sanoa kuin hatunnosto ja suuret sympatiat kaikille, joiden oma perhe ei hyväksy erilaisempaa ulkonäköä. Sitä tulee ymmärtäneeksi kuinka onnekas on itse ollut ja kuinka kannustavia omat vanhemmat ovat. Voin vain kuvitella sitä turhautumista ja tuskaa kun kyseessä onkin omat vanhemmat, itse olen pahoittanut mieleni jo yksittäisen sukulaisen töykeistä kommenteista. Se ei mene jakeluun miten ilkeästi kommentoivat kuvittelevat kääntävänsä kommentoitavan ''tajuamaan oman tyylinsä kamaluuden'' kun tosi asiassa kommentin kuulija alkaa ennemmin tuntea turhautumista kommentteja laukovaa kohtaan. Kyllä se silloin 18-vuotiaana sattui ja syvälle kun sukulainen jota olin aina katsonut ylöspäin ja tietyllä tapaa ihaillut, alkoikin tivata miksi olen tehnyt itsestäni ruman ja toivoa että nenäkoruni tulehtuu niin pahasti että joudun ottamaan sen pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana että omat vanhempasi ovat olleet kannustavia. ♥

      Itse en mitään mätänemistoiveita ole sentään kuullut sukulaisilta lävistyksestäni - onneksi! Miten kukaan kehtaa toivoa tuollaista? Olen saanut kauhistelua, silmien pyörittelyä, vitsailua, varoittelua ja sitä perus "olisit nätimpi omana itsenäsi" -kommentointia lähinnä. Mutta harmittomat vitsitkin aiheesta alkavat vaan ärsyttää suunnattomasti kun ne kuulee sata kertaa (vieläpä samalta ihmiseltä). Ja kun tietää, että vitsi tulee ihmiseltä, joka ei aihetta hyväksy, niin sen ottaa vielä helpommin suorana loukkauksena. Septumin ottamistakin on lykännyt osittain ne iän ikuiset sonni-vitsit, joita tulisin kuulemaan. -.-

      Aika vahvan nahan saa kehittää, mikäli haluaa poiketa yhtään massasta!

      Delete
  4. Interesting post, I think often people fear anything that's abnormal. I still think people are like to judge people with any type of modifications.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yeah, it seems so, sadly. I just wish they'd realise that there's nothing to be afraid of. And if body mods aren't to their liking, they should just shut up about it.

      Delete

Post a Comment