All of my bags

Koulussa puhuttiin muutaman tytön kanssa kengistä ja asia johti toiseen, mistä päästiinkin sitten siihen, että eräs miesopiskelija kertoi, ettei ymmärrä naisten laukkuhulluutta. Kengät ja laukut kulkevat vähän käsi kädessä, sillä kenkähullut ovat yleensä myös laukkuhulluja. Ihmekö tuo. Isoäidinaikainenkin sääntö sanoo ”laukun ja kenkien tulee olla sävy sävyyn.” Eli uudet kengät tarkoittaa luonnollisesti laukkukaupoille menoa?

Mummosäännöstä viis. En ajattele laukkujani ja kenkiäni pareina. Minulle laukut ovat kuin korut, eli jokin, mikä tuo keskimäärin tosi tylsään yleisolemukseeni jotain mielenkiintoista ja näyttävää. Tämän takia laukuissani ei esiinny mitään Michael Korsin hintavia ja yliarvostettuja tylsyyksiä. 


Laukuilla on myös oma tarkoituksena, eli säilöä sitä kaikkea kamaa, mitä nyt haluankaan mukanani rahdata ympäri maailmaa. Välillä sinne eksyy myös poikakaverin lompakkoa ja avaimia, ja yleensä olen kantojuhdan lisäksi kävelevä ensiapupakkaus.

Otsikko tosin liioittelee hieman. Yhteiskuvasta puuttuu kaikki reput, isommat matkalaukut, kylmälaukut, kangaskassit ja muu "perustarpeellinen". Eli tässä on vaan se hieno höpöhöpö-kokoelma.


Vanhin laukkuni – kun puhutaan ajasta, jonka olen omistanut laukun – on Skylinen Space Invader -laukku. Tämä on minulle rakkain laukku koko laukkuhistoriassani, sillä se on ollut mukana niin monessa menossa ja se on aivan uskomaton tilaihme! En tiedä, miten tulen pärjäämään, kun laukku hajoaa. Se tulee olemaan maailmanloppu! Onneksi veska ei vielä näytä minkäänlaisia hajoamisen merkkejä kovasta käytöstä huolimatta. Yleisolemus on toki hieman ryhditön, verrattuna entiseen, mutta muuten vain kuvio ja sisäpikkutaskun pinta ovat kuluneita, ja niiden kulumisella ei ole minulle niin suurta merkitystä. Tämä laukku on hyvä valinta kaupungille lähtiessä, sillä sinne mahtuu kaiken mahdollisen ja mahdottoman rojun jälkeenkin 0,5 litran pullo.


Itse tuunattu kisunkallolaukku pääsee aina käyttöön, kun tilanne ei ole arvokas ja mukana ei tarvitse kuljettaa kännykkää, rahapussia ja avaimia kummempaa. Se on myös se laukku, jonka otan ison laukun sisään mielellään mukaan. Sen kaverina on vasemmalla mamin vanha laukku, joka koki tuunauksen ja vielä uudelleentuunauksen. Laukun aiemmat olotilat näkee täältä.


Valmistuneena muotoilijana koen jonkinlaiseksi vastuukseni tukea suomalaista muotoilua, joten miksen tukisi sitä myös laukkujen osalta. Yhdestäkään en täyttä hintaa ole maksanut, mutta näkyvyyskin on tukemista. Ivana Helsingiltä minulla on kolme pussukkaa, joita käytän lähinnä vaan juhlissa tai jos ollaan menossa ulos syömään. Muumi-laukku oli ensimmäinen ostokseni, jota tällainen Muumien kanssa kasvanut ysärinuori ei vaan pystynyt vastustamaan. Ivanan lisäksi löytyy Parikan Popcorn ja Vanhatapion Mamie. Popcorn laukku kustansi minulle eniten. Olin aika yllättynyt, kun silmääni miellytti eniten sininen, punaisen ja mustan sijaan. Tämän kaveriksi haluaisin Veera Kuljun keraamisen Popcorn kaulakorun, mutta sekin on aika tyyris ostos.


Nyt kun päästiin taas kerran Minna Parikkaan niin… Tiedättekö sen Minnan Ginger laukun punaisella keskustalla ja valkoisella piparkakkureunalla? Olen niiiiin kuolannut sitä vuosia, mutta sitä ole ollut pitkään aikaan valikoimassa. Ihan hyvä vaan. Sinne ei kuulemma mahdu kunnolla edes älykännykkä. Käännyinkin siis suosiolla Lola Ramonan puoleen. Laukku on melkein identtinen, mutta hieman isompi ja halvempi. Tykkäisin tästä tosin enemmän, mikäli tuo kiiltonahkainen osuus olisi myös punainen, mutta kaikkea ei voi saada. Ihan muutaman kuukauden sisällä törmäsin myös H&M:llä kokomustaan sydänlaukkuun joka sai sisäisen goottimuijani sydämen hakkaamaan pankkikortin numeron verkkokauppaan. Ei harmita Parikka enää yhtään.



Fun fact tähän väliin. Roottorin yksi nimikkeistä on laukkukisu, koska se käy tonkimassa aina kaikkien vieraiden pussukat, makoilee mielellään laukkukasoissa ja mikäli mahtuu, menee niihin sisään. Joskus se myös laittaa minulle matkaevääksi leluhiiriä.




Eli laukkuja löytyy. Yhtään enempää en tarvitse ja ehkä vähemmälläkin pärjäisi, mutta pidän siitä, että on valinnanvaraa hieman yli tarpeen. Ompahan Roottorilla jotain missä makoilla. Haaveissani on löytää jostain vielä Minna Parikan Corona tai Maxine, mutta puhkikulutettunakin näiden hinnat ovat aivan liian suolaisia. Ehkä joku joskus tuo markkinoille samantyyppisiä niinkuin kävi Gingerinkin kohdalla, tai sitten löydän jonkin muun kuolauskohteen. Kivat laukut eivät onneksi maailmasta lopu eikä minulla ole suurempaa tarvettakaan uudelle laukulle nyt.

Millainen kokoelma teillä on? Millainen on teidän all-time-favourite veska? Entäs, onko laukkujen ja kenkien mätsääminen in vai out? Kiinnostaako kurkkaus kenkäkaappiin, tai johonkin muuhun asustekokoelmaan vai mieluummin siihen, mitä kaikkea oikein kuljetan päivän aikana laukussani?


In English:


Couple of days ago we were talking about shoes and bags and one of my fellow male students told that he doesn’t really get why women go crazy over bags. Shoes and bags go kind of hand in hand. I’ve noticed that if one is a shoeaholic they usually tend to have a considerable collection of bags as well. As you might have heard it used to be fashionable to match your shoes and bags, so doesn’t that obviously mean that if you buy pair of new shoes, you’ll need to buy a matching bag as well?
I don’t really consider my shoes and bags as pairs. Bags are like jewellery, something to decorate your outfit with. That’s why I don’t own any boring, simple and overly pricey bags, like Michael Kors.
Bags are not only an embellishment, they also have a function to store all the gizmos and gadgets I want to carry around with me. Sometimes I end up storing my boyfriend’s wallet or keys and usually I’m also a walking first-aid kit.
The title exaggerates a little. The upmost photo doesn’t include suitcases, backpacks, tote bags etc. It shows only the neat “tosh”.
My oldest – if spoken of the time I’ve had the bag – is the Space Invader bag from Skyline. It’s also one of my most used bags and most loved. It’s surprisingly spacious and extremely durable.
Bag with a cat skull and the one next to it have been DIYed by me. I really love the one with a skull and I usually end up using it if I don’t have to carry more than my phone, keys and wallet.
As a design graduate I feel it’s my responsibility to support Finnish design, so why wouldn’t I buy bags from Finnish designers as well. I’ve not paid the full price of any of these and half of them I bought used, but by using them the designers get more recognition and that’s support as well. All the bags on the upper row are from Ivana Helsinki, the clutch on the bottom left is Popcorn from Minna Parikka and the other clutch on the right is Mamie from Tia Vanhatapio.
The one designer bag that I’ve been drooling over for years is heart shaped Ginger -bag from Minna Parikka in red with white gingerbread lining. It’s pricey, too small for smartphone and impossible to find since it’s no longer manufactured. Luckily I found something similar from Lola Ramona and it doesn’t even have those problems. In a month I also found a black heart shaped bag from H&M. My inner goth was so pleased.
A fun fact before I end this terribly long post. Predator is also called “laukkukisu”, which means a bag kitty, because he loves bags too. He lies on bag piles, if he fits he’ll go in them and he also goes through our guests’ bags. Sometimes he stores his toy mice in them.
So, I do have bags. I need no more and I’d be fine with less, but I love to have some extra over my needs. I’m still dreaming of Corona or Maxine from Minna Parikka, but like with Ginger, they no longer are manufactured and cost way too much. Maybe I’ll find something similar someday.
What kind of bags do you have? What’s your all-time favourite like? How about what are your thoughts on matching shoes and bags? Are you interested in taking a peek into my shoe-boxes or seeing some other accessories, or would you rather take a look inside my everyday bag?

Comments

  1. Ihana laukkukokoelma sulla! Tykkäilen erityisesti tuosta kissankallolaukusta, myös Parikan Popcorn ja Handbook for the recently deceased on kovin kauniita! Pari vuotta sitten karsin omia laukkuja kovasti ja jäljelle jäi vaan muutama. Lempparilaukku on Indiskan ihana nahkalaukku johon mahtuu paljon tavaraa. Pitäisi joskus löytää sopiva nahkainen minilaukku ihan perus kauppareissuille, nykyisestä keinonahkaisesta on pinnoitteet jonkin verran kuluneet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin oon karsinu omistani pois aina toimimattomat ja kulahtaneet. Tossakin on taas muutama, jotka joutais pois.
      Arvostan kanssa jos laukkuun mahtuu paljon, mutta nykyään ostan vaan tämmösiä mahdollisimman pieniä ja kuljetan sit vaikka kahta yhessä. :D
      Inhottavaa kun keinonahka alkaa kuoriutua. :(

      Delete
  2. Ihania laukkuja, miulla on tuo sydän Lola Ramona mustana, mutta kun lompakko ei mahdu sinne, niin ei ole tullut käytettyä. Pitäisi pienempi lompakko saada, enkä tosin oo kyllä katsonut mahtuuko nykyinen puhelinkaan sinne. Ihana laukku se muuten on.

    Ihan hirveästi en laukkuja omista omasta mielestä, aika paljon arkisia ja sitten on tuo Hell Bunnyn ihana hopeinen laukku, joka taitaa olla nykyinen suosikkini. Vaihtelen aina eri asun kanssa eri laukkua, en niinkään kenkien :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on kaks lompakkoa, joista toista käytän tämmösten minilaukkujen kanssa ja laitan sinne vaan tärkeimmät kortit, kun se on niin pieni. Kännykän mahtuminen on se kriittisin, kun sitä ei voi lennosta vaihtaa.
      Toi on hyvä, että mätsää koko asuun. Tosin, mun asustus on aika mustaa nykyään niin ei tuu samanlaisia yhdistämisongelmia.
      Hopeinen laukku olisi ihana <3

      Delete
  3. Ihania laukkuja! Tuo ihan eka laukku ja sydämenmuotoinen laukku iskivät muhun eniten *.*

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    ReplyDelete

Post a Comment