Even darkness must pass

Lukukauden loppumista ennakoi yöunia syövien tenttien luoma alku- ja jälkihiki. Edessä on vielä yksi tentti ja järkyttävä kasa kaikkea muuta, jonka deadline huokailee niskaan kuin mikäkin suomalainen kännisessä yössä, vaikka en vielä ole edes selviytynyt henkisesti näistä aiemmistakaan tenteistä. En enää pysty yhtään arvioimaan menikö tentit huonosti vai hyvin, sillä pääni suoltaa ulos asioita, mutta minulla ei enää ole minkäänlaista kykyä arvioida sen kaiken järkevyyttä. Toivottavasti opettajani saavat tenttivastauksistani edes jotain huumoria.



Aivan kuin kyky hahmottaa oikeita tenttivastauksia, myös itsetuntoni on rapissut kuin tämä marraskuinen sade ikkunassa. Tunnen oloni kovin ulkopuoliseksi ja syvällä sisälläni nalkuttaa ääni, joka sanoo, ettei kukaan tykkää minusta. Kuin olisin maailman turhin osanen sosiaalisessa oravanpyörässä yrittäen pysyä pyörän mukana ärsyttävällä teipillä, jonka kaikki tietävät jättävän pahan liimajäljen kun se viimein irtoaa. En osaa puhua tästä olosta kenellekään vaan se vain velloo mieleni perukoilla ja läiskäisee naamaan aina kun avaan suuni sanoakseni mitä vaan. Haluaisin vaan vajota maan alle joka kerta kun erehdyn puhumaan. Mutta, jos olen hiljaa, joku voi huomata pahan oloni ja jostain syystä sekin pelottaa.


Lumisadekin painaa mieltäni yhä syvemmälle villasukkiin ja haluaisin vaan kääriytyä viltin uumeniin piiloon maailmaa. Nyt lunta ei onneksi ole ja tunnen vielä senverta lämpöä, että saan kohmeiset sormet kirjoittamaan tätä ajatusvirtaa. En normaalisti kaipaa kesää, mutta nyt haluaisin kokea kuuman hiekan varpaissani ja pystyä nauttimaan viileästä tuulesta ihollani ilman, että se tunkeutuu luihin ja ytimiin. 

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut tämän kaiken maataviistämisen lisäksi. Muovasin poikaystävästäni aarteenmetsästäjän, joka sai jäljittää synttärilahjapakettinsa asunnostamme kartan ja erilaisten vihjeiden avulla. Koska lahja ei ollut itsessään kauhean hyvä, piti sitä maustaa jollain. Kuin ketsuppia olisi makaronin sekaan löräyttänyt. 

Black Fridayna leväytin ruudulleni kaiken jo pitempään haaveissani olleen ja pitkän ajatustyön tuloksena ostoskoriin naputtelin vain yhden mustan mekon ja sekin saapui mustaakin mustempana tiistai-iltana R-kioskin takahuoneeseen, josta sen kotiutin ja puin seuraavana päivänä koetta piristämään.


Mutta, kaikki loppuu aikanaan. Niin ne tentitkin. Pian alkaa talviloma, joka on kipeästi tarpeen. Saan ehkä hetken koota ajatuksiani omissa oloissani ja rentoutua vapaana tenteistä, deadlineista ja jatkuvista sosiaalisista tilanteista. Aion kääntää kaikki patterit täysille ja kuvitella olevani jossain lämpimässä. Ehkä ostan pari kirsikkaolutta ja tartun taas kynään ja piirrän jotain upeaa.


In English:

Exams make my head spin and heart skip a beat while deadlines are breathing down my neck like drunken Finns on Friday nights. I doubt everything my mind succeeds to put out on the paper and my line of though derails constantly. I don't even have the means to verify my thoughts to be real. At least I can always take the tests again if I have failed.
As I lack the ability to think straight, a small voice deep inside my head has found its way to make itself heard. I feel a bit outsider all the time and the nagging voice keeps feeding the fire by telling me that no-one likes me. I want to bury my head in the ground every time I happen to open my mouth but at the same time I'm afraid to be silent.
The cold winds and falling snow also add to my list of of misery. I'm not a summer person at all but now all I can dream of is burying my toes in the warm sand and to enjoy the cool wind on my skin -- not to suffer from it in my guts and bones. I eagerly wait the summer for the first time in years.
Along with all these blue feelings, nothing has really happened. I shaped my boyfriend into a treasure hunter by letting him find his birthday gifts which I had hidden in the apartment. I gave him some clues and a map. The gift itself was so dull that I had to spice it with this kind of a activity.
As for the Black Friday sales, I only managed to buy one black dress and that's it. I received it on Tuesday and wore it to brighten up the latest exam that I took. Though no amount of black could make it look bright.
Everything comes to an end someday. Soon it will be my winter vacation which I'm eagerly waiting. I can finally have a break from all the deadlines, social interactions and exams. Maybe I'll turn the heat on and dream of warmer and calmer times as I once again have the time to draw and breathe.

Comments

  1. Tiedän kyllä niin hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen ja kaiken sen ahdistuksen, joka liittyy sosiaalisiin tilanteisiin. Parhaiten viihtyy itsekseen kotona turvassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Normaalisti kyllä tykkään erilaisista sosiaalisista tilanteista, mutta joo, nyt todellakin haluaisin vaan olla kotona turvassa. Ehkä se helpottaa loman jälkeen taas. ♥

      Delete
  2. Eka kouluvuosi tuntuu helposti tosi rankalta, kun on niin paljon kaikkea uutta sisäistettävää, tarvii taas tottua deadlineihin ja kaikkea. Onneksi ei oo enää kuin pari viikkoa jäljellä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin! Onneksi nyt ei tarvitse olla enää paikalla kun parina päivänä ja nekin päivät varmaan normaalia lyhempiä.

      Delete

Post a Comment