Gothic sale haul

Rättiä, tököttiä ja tilpehööriä. Olen kantanut kauan kyttäämääni kamaa himaan niska limassa. No okei, vähän liioteiltua, mutta kuitenkin. Vaatteita en pahemmin ole löytänyt (enkä etsinyt) perus alkkarien ja sukkien lisäksi, ja tökötitkin oli vaan pakollisia täydennysjuttuja, mutta asusteita sen sijaan on kertynyt.

En osta H&M:n halloween-mallistosta täysihintaisena muuta kuin sellaiset asiat, jotka on ihan ihan pakko saada ja joiden uskon loppuvan ennen aleja, kuten pusheen halloweenpöksyt. Kaikki korut tulevat aleen, kun jaksaa odottaa jouluun asti. Pk-seudulla on vieläpä se hyvä puoli, että täälä on ainakin 5 H&M:ää joihin pääsen helposti, joten jos jotain ei löydy yhdestä, löytyy se toisesta. Nämä kaikki korut löytyivät alesta. En pahemmin käytä nappikorviksia, mutta ajattelin, että näistä saisi askarreltua kaikenlaista muuta. Ideaa ei vielä ole, mutta kyllä se tulee kun hetken pyörittelee. Ehkä joku hiuskoriste tai lisää kauluspinnejä? Ehdotuksia? Chokerit ja hämis-ketjut tulevat myös täydentämään askarteluhimoani. Niille on jo idea.


Cubuksella oli syksyllä paljon paksuja yksinkertaiseen goottityyliin sopivia vöitä, joita ei oltu hinta-laatu -suhteella siunattu. Tituleerattiinko näitä korsettivöiksikin jossain välissä? Nyöritys ja vyötärön ympäröinti ei korsettia vielä tee, joten ei välitetä iltapäivälehtien muotitoimittajien höpötyksistä. Alesta oli kuitenkin helppo napata yksi mukaansa.



Syksyllä kaipailin mustien hattujeni kaveriksi viininpunaista. Yksi ainut löytyi BikBokista ja senkin hintalapussa komeili 39€. Ei kiitos. 11€ ei kuitenkaan enää saanut minua ajettua pois ja hattu lähti monen kuukauden kuirailun jälkeen mukaan. Se sopii kivasti näiden harmahtavien hiusten kanssa.

Ensimmäinen tuubihuivikin pääsi osaksi asustekokoelmaani. Kaipasin jotain mustaa kaulaliinaa ja tämä oli niiiin pehmeä ja iski suoraan johonkin estetiikkahermoon. En raaskinut sitäkään kuitenkaan ostaa täysihintaisena vaan odotin kiltisti aleja ja hinnan puolittumista.


Kenkiä en ollut suunnitellut ostavani, mutta koska maiharini vetivät viimeisen henkäyksensä kesällä, pohkeeni olivat muuttuneet inasen liian isoiksi saappaisiini että niitä olisi pitkään ollut kiva pitää, ja näin ollen ainoiden talvikenkieni korkolappuihin muodostui jättimäinen kraateri, piti jotain ostaa, että pääsen suutarille muuten kuin paljasjaloin tai syyskengin. Löysin sitten samalla reissulla kahdet. Toisia on jo käytetty niin paljon, että se alkaa näkyä. Myöhemmin silmäni osui sitten vahingossa kolmansiin ja arvaatte varmaan miten hyvin minulla pitää itsehillintä kun alennetuista kengistä on kyse. Jonnekin sinne kenkälaatikkoon se järki katoaa, eikä suostu tulemaan ulos ennenkuin kengät ovat kaapissani. Kumma juttu. (Vasemmalla Cittari, ylhäällä Halonen ja oikea alanurkka on Prismasta)



Tilasin myös Asokselta ensimmäistä kertaa. En uskaltanut tilata kuin yhden asian, mikäli tilauksen kanssa tulisikin ongelmia, ei rahan menetys tuntuisi niin pahalta. Olin katsellut harnessia jo alkuperäisen hinnan, eli 60€, loistaessa sivuilla, mutta koska tiesin Asoksen laittavan aina jättimäiset alet niin jaksoin odottaa. En sitä muutenkaan tuohon hintaan olisi ostanut. Odotus kuitenkin palkittiin ja 60 muuttui viimein seitsemäksitoista. Tilauksen saapumisessa kesti senverta kauan, että en aio jatkossa pahemmin tilailla Asokselta. Kuumotti liikaa vaikka paketti saapuikin vain pari päivää arvioitua saapumisaikaa myöhemmin. Harness joutuu myös pienen muokauksen alle, sillä yläosa ei miellyttänyt päällä. Muuten se on ihana.


Mitään kummempia aleheräteostoksia niiden yksien kenkien ja koruläjän lisäksi ei ole käynyt. Kaikkea oli mietitty jo kuukausia tai vähintään viikkoja etukäteen. Ei ole tarvetta enää kierrellä kaupoillakaan muuta kuin huonekalujen perässä ja nekin on vähän vaikeita ilman autoa. Tarkkasilmäisimmät huomasivat varmaan, että parvekkeella voi viimein istua. Muukin sisustus on tässsä päivittynyt sitten viime asuntopostausten, mutta siitä lisää toiste.


In English:

I’ve been buying a lot of accessories on sales lately. First of I bought some Halloween jewellery from H&M for graft projects. I never buy H&M Halloween items for the full price because you can get them from sales couple months later.
Cubus offered many simple and bold waist belts that fit for everyday goth wardrobe. I wouldn’t have bought them for full price though because the quality is somewhat questionable. Same goes with the burgundy hat which is from BikBok. I’ve been drooling over burgundy hats ever since last autumn but dared not to spent 39€ on a hat. No matter how much I love it.
I also fell in love with a furry tube scarf and waited for it to cheapen up a little before buying. It’s so soft, fuzzy and warm and I just love it.
I wasn’t supposed to buy any shoes, but as my combat boots took their last breath in summer and I couldn’t fit my calves (which, yes, have gotten a bit bigger as I have gained weight) in my boots, which left me with only one pair of winter shoes which then got huge holes in their heelpieces. I had to find myself another pair of shoes for winter to even get the ones that I already had fixed. I ended up buying three pairs of shoes. Yes, I’m totally incapable of saying no when it comes to cute shoes that are on sale.
I also ordered from Asos for the first and probably for the last time because the delivery time was a little longer than I’m used to. I had been eyeballing this harness for ages but the 60€ price tag was way too much for my budget. I knew Asos has these huge sales every now and then, so I waited for the price to drop to 17€. I don’t really like the collar part of the harness on me so I’m definitely going to have to alter that, otherwise the harness is lovely.
Every buy had been considered and thought over for months or at least for weeks beforehand except for the third pair of shoes and the jewellery which were total impulse buys. So, I think this was it. No need to go shopping any time soon except for furniture and that’s a little tricky because I’ve got no car. Some of you may have noticed that we finally have some seating on our balcony. A lot has happened from the last home decor post but I’ll fill you in later.

Comments

  1. Ihania alelöytöjä oot tehnyt! Mitä kivaa chockereista ja ketjuista on tulossa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ketjut olin suunnitellu yksiin korkkareihin, mikäli ne nyt näyttää hyvältä ja chokerit on vielä ihan niin varhainen idea, että en oo vielä edes päättänyt onko siinä järkeä vai ei :D Katotaan onnistuuko kumpikaan.

      Delete
  2. Pusheen-pöksyt kuulostaa nii ihanilta, mäki haluun <3 Kivoja juttuja oot löytäny! Mä en oo vieläkää löytäny omaan päähän sopivaa lierihattua tai sitten hinta on ollu liian korkea. Bikbokista löytyy aina kivoja yökkäreitä ja yleensä puoleen hintaan joulun jälkeen, nyt en raaskinu ostaa koska ne nukkaantuu niin nopeaan. Ostin sit semmosen pörrösen harmaan paidan jollain ihme kissakuvalla, se oli kiva vaikkei ihan mun tyyliä :D mut kiva kotipaita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin aina välillä kattelen noita BikBokin yökkäreitä, mut ei sit lopulta kuitenkaan oo tarpeeks kivoja että ostaisin. Se missä oli kettuja oli hauska, mutta sinne sekin jäi jostain pikkusyystä.

      Delete

Post a Comment