Inktober 2019

Tämän vuoden Inktober meni kuin leikiten. Projektikurssien ohella olikin yllättävän helppoa piirtää ja varsinkin, kun tein puolikasta haastetta. Kaikki kuvat piirsin luonnoslehtiöön, mikä helpotti entisestään haasteen tekoa paikasta ja ajasta riippumatta. Käytössäni olivat Promarkerit, Mujin kuulakärkikynät ja joitain satunnaisilla muita välineitä. Mustetta en ole vieläkään hankkinut, mutta ehkä ensivuonna. Se valitettavasti ei mahdollista yhtä liikkuvaa toteutusta.


Vaikka nyt onkin mennyt jo reilusti yli kuukausi haasteen loppumisesta, ajattelin, että teitä, jotka eivät seuraa instagramiani, voisi kanssa kiinnostaa. Mistä tulikin mieleeni, piirustuksille on nyt oma insta, joka löytyy @enillustrations, ja Roottoria voi seurata @predator_the_cat, ja minut tietenkin löytää edelleen @enikcc.

Tein ihan oman listan taas, koska virallinen lista ei inspiroinut ja minulla oli niin paljon projektikursseja, että henkinen jaksaminen oli venynyt jo tappiinsa, enkä halunnut tapella enää minkään ylimääräisen parissa. Päätös oli mitä täydellisin ja lisäsi haasteen mukavuutta entisestään.



Paljon esineitä tänä vuonna... En ihan kaikkia kuuttatoista kuvaa tähän laittanut, vaan saatte nyt nauttia kuudesta. Käykää kurkkimassa loput sieltä instan puolelta, mikäli kiinnostuitte. :)

Inktoberin lisäksi olen kesän vääntänyt Fazerin suklaista inspiraation saaneita tyttöjä ja sekin projekti on ihan loppusuoralla. Yksi virallinen kuva uupuu, ja jos jaksan, teen sen jälkeen vielä yhden kuvan joulusuklaista. Päivittelen tästä lisää kun projekti on ohi tai luovutettuani. Jo valmiit kuvat löytyvät sieltä instan puolelta. Tämän lisäksi olen piirtänyt joka kuukauden alussa muistioni kuukauden ensimmäiselle sivulle lohikäärmeen. Nyt joulukuussa sain senkin projektin päätökseensä kun kalenterikuukaudet loppuivat. Nämä kuvat löytyvät myös instastasta highlightien puolelta (ne pallot profiilin alla ennen feediä).


Mikä kuvista on suosikkisi ja osallistuitko itse Inktoberiin tänä vuonna?


In English:

Inktober 2019 went pretty smoothly and was over fast. I only did the half marathon (16 pictures) because of the project courses I had, but it turned out easier to draw even during those courses that I had anticipated. It also helped that I didn't use real ink (like I never do) and drew all of the pictures on my sketchbook which I always carry around with me. I also made my own list because I didn't find the official prompt list to be inspiring.
Here are only 6 of the images but the rest of them you can find on Instagram @enillustrations, where I keep most of my art these days. Which reminds me that I also have an account for Predator as well @predator_the_cat, and you can follow my "daily" life @enikcc.
In addition to Inktober, I've been busy drawing Fazer chocolate tablet inspired girls. The project is nearly finished, only one image and an additional christmas special remaining. In the beginning of each month I've also drawn a dragon on my diary/memo. Both of these projects are on my instagram for you to view if you wish to do so.

What of my inktober drawings is your favourite and did you participate this year?

Comments

  1. Onpas upeita! Oon alkanu ite taas piirtää joka päivä, tuntuu hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Se on mukavaa kun on aikaa piirtämiselle. :)

      Delete

Post a Comment