Things to do while you're stuck at home

Koko Suomi hieman seisoo tällä hetkellä ja suosituksena on, että ihmiset pysyisivät kotonaan levittämästä tauteja. Itsehän olen suhteellisen kova kotihiiiri, joten tekeminen ei lopu kesken. Tee sen sijaan loppuu... Mutta ajattelin, että sielä ruudun toisella puolen voi olla joku, jonka on hieman hankalampaa sopeutua tähän koronan luomaan uuteen tilanteeseen. Niimpä tein pienen listan, mihin kaikkeen kotona voikaan käyttää aikaa:


1. Katso leffoja tai sarjoja. 
Varsinkin nyt hupia tuovat maailmanloppuleffat, zombieleffat ja oma suositteluni eli 12 apinaa. Tai jos haluat ajatuksia pois, niin miten olisi Studio Ghiblin leffat? Löytyvät Netflixistä. Oma suosikkini on Laputa, kun taas Taa tykkää Mononokesta.


2. Hoida kesken jääneet projektit pois. 
En ole tavannut yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi jokin juttu, joka "pitäisi tehdä". Olkoon se sitten vaikka tietokoneen valokuvakansioiden järjestely tai liimattava tuolinjalka. Tee se nyt.


3. Askartele joulu- ja synttärikortteja tai lahjoja. 
Eipähän tarvitse stressata niin paljoa sitten myöhemmin. Tämän lisäksi käsin tehdyt jutut ovat aina mukavan henkilökohtaisen tuntuisia, joten saaja on varvasti otettu vaivannäöstäsi.


4. Pelaa kavereiden kanssa netin välityksellä. 
Esimerkiksi Don’t Starve Together on vaan 15€ Steamissa eikä vaadi supertietokonetta. ;D Laita vaikka viestiä, niin voidaan pelata yhdessä, jos sinulla ei ole muita pelikavereita!


5. Tee kunnon siivous ja inventaario. 
Nykyisin tunnetaan nimellä Konmaritus. Esimerkiksi vaatteiden karsimisessa kannattaa kysyä itseltään: onko vaate oikeaa kokoa, sopiiko se minulle ja tyyliini, onko vaate yhdistämiskelpoinen muiden kanssa, käytänkö sitä koskaan, tunnenko oloni hyväksi siinä ja ostaisinko sen uudelleen. Ja tietenkin "Does it spark joy?"


6. Opettele jokin uusi taito. 
Valokuvaus, kuvankäsittely, koodaamaan, soittaminen, suihkulaulanta, runojen kirjoittaminen, piirtäminen, paitojen pikaviikkaus, pastan täydelliseksi keittäminen, vessapaperiorigamit… Mitä näitä nyt on. Harjoittele esim. maailman upein meikkilook tai kampaus! Ei haittaa vaikka lopputulos olisikin Mayhem, tähtäsit siihen tai et.


7. Kuntoile. 
Kotijumppa on ihan kivaa ja nyt on tarjolla myös paljon esim. Facebookissa livenä joogatuntejakin.


8. Lue kirja. 
Kirjojen lukemiselle on nykyaikana hankala antaa aikaa. Itse suosittelen kovasti Terry Pratchettia ja annan tälle naurutakuun, tai syön piirustuslehtiöni! Kirjastot tosin on kiinni, mutta erilaisia verkkokirjakauppoja on pilvin pimein ja kaverille voi aina kilauttaa, josko tällä olisi hyllyssä jotain mielenkiintoista.


9. Vietä aikaa kumppanin/lasten/lemmikkien kanssa. 
Ihan vaan vaikka keittiössä syöden leipää ja jutellen kaikenlaista turhaa. Jos taas olet yksinäsi, niin käytä tämä aika itseesi tutustumiseen ja meditoimiseen, tai laita skypepuhelu tulille parhaan kaverin kanssa.


10. Käy kävelyllä. 
Kevät tulee ja yhä enenevissä määrin on nätti sää, joten mikset nauttisi luonnonvalosta ja raikkaasta ilmasta välillä. Suomessa on niin vähän asukkaita, että ulkona ei tarvitse pahemmin pelätä koronaa – eikä flunssaakaan, kunhan muistat pukeutua lämpimästi. Allergisille muistutuksena tuo katupöly ja pähkinäkin taitaa kukkia nyt, vaikka kyllä te sen tiedätte ketä asia koskee... Ja jos ulkonaliikkumiskielto tulee voimaan tai olette karanteenissa niin avatkaa vähän ikkunaa.


Muita hyviä vinkkejä ajan kuluttamiseen kotosalla? Onko suositella jotain hyvää leffaa, kirjaa, peliä, podcastia, jumppa- tai meditaatiovideota?

Pysykää terveenä, käyttäytykää fiksusti ja tukekaa pienyrittäjiä!



In English:

1. Watch movies or series. Especially zombie and apocalyptic movies feel sorta humorous now. How about one of my all time favourites: 12 monkeys. If you want something other to think about, then how about Studio Ghibli movies?
2. Finish your unfinished projects. 
3. Make birthday or other holiday cards. 
4. Play with friends. For example Don’t Starve Together costs only 15€ on Steam. 
5. Clean up the house and get rid of unwanted items. 
6. Learn a new skill, or practice the perfect makeup look and a complex hairdo. 
7. Exercise. 
8. Read a book. I give Terry Pratchett’s Discworld series a full laughing guarantee, otherwise I’ll eat my sketchbook. 
9. Spend time with your partner/kids/pets, or if you’re alone, have a skype chat with your best friend. 
10. Go for a walk in the woods.

Stay healthy, act smart and support small business owners!

Comments

  1. Olipa ihania ideoita kotoiluun. Nauratti tuo mitä laitoit, että aina on ihmisillä näitä projekteja mitä olisi hyvä saattaa loppuun ja todentotta niitä kyllä on :D Ja tuo joulukortti idea oli myös hauska. Mikä siinä onkin ettei osaa aloittaa ajoissa tälläisiä sesonki juttuja vaan aina mieltää sen mielessään että esim juuri joulukortteja kuuluu askarrella vasta lähempänä joulua? Sitten kiroo kun on kiire ja hirvee stressi, kun ne voisi oikeasti tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi odottamaan..tosin vaarana itselläni on se, että saattaisin hukata kyseiset kortit ennen joulua ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en edes ajatellu tota, että joku ne voi hukata :D Mutta joo, mä väitänki edelleen kiven kovaa etten hukkaa ikinä mitään.

      Delete
  2. Nämä kaikki ovat hyviä ja tärkeitä juttuja tehtäväksi. Lisään listaan vielä sisustuksen, jos siihen riittää budjettia ja intoa. Nyt kun pitää olla enimmäkseen kotona, niin kodista kannattaa tehdä mahdollisimman viihtyisä! Verhojen, sohvatyynyjen tai maton vaihtaminen muuttaa kodin ilmettä jo paljon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä lisäys! Tuohon ei oikeastaan tarvita edes kummoistakaan budjettia, kun usein riittää ihan vaan jo järjestyksen muuttaminen.

      Delete
  3. Hyvä listaus! Mä oon just aatellu oppia nyt jotain uutta kun on aikaa, haluaisin oppia soittamaan kitaraa ja koodaamaan ja kehittämään omaa blogia eteenpäin. Alotin viime vuonna Pratchettien uudelleenlukemisen, ja tällä kertaa sillä tavalla, että luen ne tietyt "sarjat" oikeessa järjestyksessä, ennen olen lukenut miten sattuu. Aloitin lukemalla kaikki vartiostokirjat (ne on mun lemppareita!), sen jälkeen ajattelin lukea noitakirjat! Harmi, että Bookbeatista löytyy tosi vähän Pratchetteja, nyt kun on kirjastot kiinni niin loppu tämäkin luku-urakka kesken. :D Nyt oon sitte Bookbeatista kuunnellu witcher-kirjoja, ne on ihan jees.

    Jos rikokset kiinnostaa niin suosittelen true crime-podcasteja! Mun mielestä suomalaiset on paljo parempia kuin jenkkiversiot, suosittelen esim Jäljillä ja I don't like mondays. Suomalaisia rikospodcasteja on yllättävän paljon, mutta tuo Jäljillä on melkein ainoa, joka päivittää säännöllisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ite tykkään Kuolema -kirjoista eniten! :D Taa tykkää kanssa vartiostosta.
      Meillä on kuulemma noi Witcher kirjat hyllyssä, mutta en oo niihin vielä ehtinyt koskemaankaan.

      Ja kiitti, pitää tutustua noihin podcasteihin! Oon kuunnellut nyt vaan Potterlessia jälkijunassa, eli en oo ehtiny ees muodostaan minkäänlaista erikoistuneempaa makua podcasteihin.

      Delete

Post a Comment