10 kysymystä omituisten otusten joulusta

Maru loi meille valtavirrasta poikkeaville tällaisen joulumielisen tagin, johon päätin itsekin tarttua.


1. Milloin halloween saa väistyä joulun tieltä? 
Marraskuun puolivälissä alan pikkuhiljaa keräilemään halloweenkoristeita pois ja joulukuun alussa kaivan joulukoristeet, joita ei tosin paljoa ole. Pyrin keräämään myös koristeita, jotka sopivat muutamaan eri tilaisuuteen, kuten esimerkiksi kärpässienet sopivat niin jouluun kuin syksyynkin, eli niitä ei tarvitse talvella kerätä piiloon. Olen myös niitä ihmisiä, jotka vaihtavat verhot vuodenajan mukaan, tosin mitään tonttuverhoja täälä tuskin tulla näkemään.

2. Mitkä asiat ovat suosikkejasi jouluun liittyvästä mytologiasta? 
En ole tutustunut joulumytologioihin tai ainakaan muista nuuttipukin ja krampuksen lisäksi mitään.

3. Minkä värinen joulukuusen pitää olla? 
Jos meillä voisi olla vähänkään isompi kuusi näiden kirpparilta bongattujen minikuusten lisäksi, niin ehdottomasti valkoinen. Roottori vaan ei antaisi sen olla pystyssä viittä minuuttia kauempaa. Olen myös miettinyt erilaisia valopuita, jotka näyttävät lehtensä tiputtaineilta koivuilta. Oikeaa kuusta en halua, koska me ollaan Taan kanssa vähän puuihmisiä, eli tulisi vaan paha mieli puun turhasta tappamisesta.


4. Perinteiset vai synkät joulukoristeet? 
Vähän siltä väliltä kun talouden toinen osapuoli ei ole ihan yhtä alternative ja tykkää perinteisistä asiosta. Ehkä maanläheinen tyyli joulukoristeissa olisi se meidän yhteinen juttu. En ole vielä kauheasti löytänyt mieleisiä koristeita, joten suurimman osan olen tehnyt itse. Tonttuovi on ehkä molempien lemppari ja kävyt toimii aina.


5. Kynttilät vai jouluvalot? 
Valot. Melkein kaikki meidän joulukoristeet on jotain valojuttuja. Valonauhoja en pidä erityisemmin jouluvaloina, vaan ne ilmestyvät jo syksyllä luonnonvalon kadotessa ja häviävät kevään myötä. Pelkään myös hieman kynttilöitä kun tätä tavaraa on niin paljon ja on kissa, joka on tunkemassa nenänsä kaikkeen. Eläinpäivystyksessä tai pihalla palaneen talon ääressä ei olisi kiva nököttää.

6. Millainen musiikki jouluun kuuluu? 
Ihan se sama mikä arkenakin. En kauheasti kuuntele musiikkia noin muutenkaan, eli ne kerrat kun vaivaudun niin sen on parempi olla jotain mukavaa.

7. Mistä jouluisesta elokuvasta pidät eniten? 
Nightmare Before Christmas sekä Joulupukki ja noitarumpu on joululeffasuosikkejani. Voiko Riiviöt laskea joululeffaksi? 

8. Minkä muotoisia piparkakkuja tekisit? 
Jos tykkäisin pipareista, niin meiltä löytyy anatominen sydän ja hattivatti muotit. Meillä tosin piparit ostetaan kaupasta, koska mä suostun syömään ehkä viisi koko kauden aikana. Annas original pepparkakor siis, homejuuston kanssa.


9. Mikä on synkiöin joululahja, jonka olet saanut? 
Ehkä Muumien esi-isä kannu tai Dieselin Loverdose hajuvesi. Joskus kauan sitten taisin saada siskolta Jawbreakerin punamustan luurankoprinttisen paidan, joka löytyy edelleen kaapista. Muutoin jouluna tupataan panostamaan enemmän tähän yksisarvispuoleeni.

10. Millaisen jouluneuleen valitsisit?
Yleensä jouluna sisällä on niin lämmin, että neuleeseen vaan paahtuisi elävältä. En myöskään halua omistaa tietylle juhlallepyhälle yksinomaan sopivia vaatteita. Jos pakko olisi valita niin Nightmare Before Christmas teemaista tai muuta synkeähkömpää kuviota mustavalkoisena. Kuvioidun neuleen sijasta joku kuvioitu hartiahuivi, viitta tai poncho olisi paljon enemmän minua.


Huomaako etten ole ihan kauhea jouluintoilija? :D Tykkään kyllä joulun tunnelmasta, mandariinin tuoksusta, glökistä sekä riisipuurosta, ja lahjojen antaminen on hauskaa, mutta joululaulut ovat hirveitä, pipareista en välitä, roska ahdistaa, matkustaminen on rankkaa ja suklaan määrä ällöttää. Laitoin taas perinteisen toiveen Facebookin kautta, että mulle ei tarvitse ostaa konvehteja. :D Katotaan miten käy.

Comments

  1. Olipa kiva lukea sun vastauksia näihin kysymyksiin! :) Kuvista päätellen teillä on kyllä kivasti saatu integroitua jouluisia juttuja synkiökodin sisustukseen. Kärpässienet sopii näköjään yllättävän hyvin jouluunkin :D

    ReplyDelete
  2. Ihan loistavia vastauksia, ja miten hienoja koristeita! 😄

    ReplyDelete

Post a Comment