Ekovinkki joululahjojen paketointiin

Joulu tulee taas ja mä olen valmis. Kaikki aineelliset lahjat on hankittu ja paketoitu. 

Odotan kuitenkin kauhulla sitä roskan määrää. Ei, en nyt viittaa turhiin lahjoihin, vaikka niistäkin toki voisi puhua. :'D Kauhistelen tässä nyt lahjojen kääreitä ja näiden roskiin päätymistä! Onhan paperiin kääritty lahja toki kaunis, mutta miten olisi, jos tänä vuonna aineelliset lahjat laittaisi uusiokäytettävämpiin paketteihin tai kääräisisi johonkin kierrätettyyn? Kuten esimerkiksi lahjakasseihin, kangaspalaan, sanomalehteen ja vanhoihin laatikoihin?


Kaikki ylemmän kuvan pakettien osat on kierrätetty, muovisia lahjanaruja ja sellofaania lukuunottamatta. Oranssi paketti on The Body Shopin paketti, jossa oli ennen saippuoita, nyt sielä on jotain muuta. Laitoin logon päälle tarran, johon kirjoitan lahjansaajan nimen. Musta paketti on vanha solmiorasia. Tuo pahvinen lahjalaatikko keskellä edessä on jopa kahteen tai kolmeen kertaan kantanut Taan lahjaa, eli nimeäkään ei ole tarvinnut pakettiin uudelleen kirjoittaa (sensuroitu hopeinen alue, jos ihmettelette). Toivon mukaan siinä saa vielä jatkossakin jonkun lahjan annettua.


Itsehän kierrätän myös pakettikortteja paljon, sillä tuntuu tyhmältä ostaa uusia ja katsella niiden päätymistä roskiin. Kivat vaatelaput, vanhat joulukortit ja jotkut vanhat pakettikortit pääsevät näin uudelleen käyttöön. 

Tästäkin maailman turhimmasta kortista sai kaksi pakettikorttia ja olisi saanut kolmannen myös itselle, mutta ei mennä liiallisuuksiin.


Aiempien kuvien ottamisen ja kortin paloittelun jälkeen halusin koristella yhtä pakettia hieman lisää.


Eli, jos saat lahjan nätissä paketissa, jonka voisi uusiokäyttää, niin ota pakettimateriaalit ihmeessä talteen. Jos esimerkiksi paketti on sotkettu nimellä, laita sen päälle tarra, johon kirjoitat uuden nimen ensivuonna tai maalaa siihen joku kiva pieni kuvio päälle. Näiden säilyttäminen ei paljoa tilaa vie ja yleensä entraaminenkin on nopea homma, kunhan vaan sen vaivan viitsii nähdä. Helpottaa myös seuraavaa vuotta kun pakettimateriaaleja ei tarvitse erikseen lähteä ostamaan. 


PS. Perinteinen lahjapaperi ja kiiltävä lahjanaru kierrätetään sekajätteenä! Paperinen lahjanaru  kartonkikierrätykseen. Kiitos.

PPS. Miksei kukaan muuten ole keksinyt yhdistää siivousrättiä ja lahjapaperia? Saisit samalla ekologisemman paketin ja kauniin siivousrätin! Ei mua ainakaan haittaisi saada lahjaa nätissä siivousrätissä. (manasin täten varmaan itselleni kasan siivousrättejä)

PPPS. Turha paketoida lahjaa kestävillä materiaaleilla henkilölle, joka heittää kaiken roskiin. Näille ihmisille suoraan ruminta sanomalehteä vaan ja nimi tussilla päälle. Lapset toki eri asia.


Kierrätätäänkö teillä pakettimateriaaleja? Onko jotain muita kivoja vinkkejä ekologiseen paketointiin liittyen?

Comments

  1. Pakettien kierrätys on tosi hyvä idea! Muistaakseni Japanissa on tapana, että jonkin juhlan (ei joulun) yhteydessä annetuille lahjoille tehdään kangaspusseja tai -pakkauksia, joita voi sitten kierrättää aina seuraavalle antamalleen lahjalle. Eli käytännössä suurimmalla osalla on jotkut vintagekankaat, joihin lahjat kääritään uudestaan ja uudestaan. :D Noi sinun tekemät paketit on nättejä ja tuo pakettikortit-idea on loistava! Täytyy ottaa käyttöön. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kankaiset pussit ja pakkausmateriaalit olis kivoja. Pitää ehkä kaivella omista kangaslaatikoista turhuuksia siihen käyttöön. Täytyy vaan toivoa, että se seuraava älyää uusiokäyttää!

      Delete
  2. Ihanan näköisiä paketteja! Mä joku vuosi ompelin kangaslaatikostani löytämistä jouluhenkisistä kankaista lahjapusseja, ja niitä käytettiin sitten perheen kesken useampikin vuosi, jonnekin ne ovat nyt mystisesti kadonneet, joku lahjan saaja vissiin anastanu. :D Mä kans säästän kaiken mahdollisen, lahjapussit voi helposti käyttää uudestaan, sitten käyntikortit voi käyttää pakettikortteina ja sitten kaupan heviosastolla oon joskus ostanut hedelmiä paperipussiin niin ne käytän sitten uudestaan. Tänä vuonna olen paketoinut ruskeaan pakkauspaperiin, jota sain aika läjän kun tilasin jotain hillopurkkeja ja muuta särkyvää netistä. Viime vuonna nappasin yliopiston ilmaiskirjahyllystä pari vanhaa kirjaa, revin sivut ja "maalasin" ne teellä jotta näyttävät vanhoilta, niistä tuli tosi kivoja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei hyvä idea tuo käyntikorttien hyödyntäminen! Niitä on kerääntynyt ties miltä messuilta ja osa on tosi nättejä. Pitääkin kaivaa ne esiin.
      Kirjansivuista tuli varmasti nättejä :) Mä oon jonkun säilytyksessä olleen pahvilaatikon päälystäny samalla metodilla eli sävyttyneitä kirjansivuja. Tosin ne oli vanhuuttaan kellertäviä ja sateessa kärsiny, että ei tarvinu sävyttää erikseen.

      Delete

Post a Comment