Hei hei vanhat maisemat

Ehdittiin asua vanhassa kämpässä noin viisi vuotta. Muutto sinne oli helpotus, sillä saatiin paljon tarvitsemaamme lisätilaa. Kämppä oli paljon paremmassa kunnossa kuin entinen asumuksemme, vessassa ei jäätynyt pönttöön kiinni talvisin ja lasitettu parveke kruunasi kokonaisuuden. Ihana arjen helpottaja oli myös tiskikone. Paikka oli kiva ja rauhallinen, juna-asemalle näki keittiön ikkunasta, lenkkipolku oli ihan vieressä, Kaaren 24/7 Prismaan ei ollut pitkä matka ja hämeenlinnabussiltakin käveli kotiin, jos ei ollut hirveitä kantamuksia. Vieressä kiva kirppis, ärrä, yksi vanhimpia kavereita ja ohi ajoivat bussit, joilla pääsi ovelta niin Selloon kuin Ikeaankin. Taan oli helppo matkata töihin ja minun koululle. Molempien porukoittenkin oli myös helppo ajaa meille suuremmitta kaupunkiajeluitta. Lisätila mahdollisti myös jo tavaksi tulleiden Halloween bileiden järjestämisen. Paperilla aika unelma.


Kuitenkin minulle nousi ahdistus. Kämpässä alkoi hajoilla kaikenlaista pientä: suihkun hissimekanismi, liesituulettimen valokatkaisin, vessan oven pinnat, ulko-oven tiivisteet, keittiön hana... Aloin ahdistella mikä seuraavaksi menee. Vuokranantaja asui ulkomailla ja meidän kontollemme olisi jäänyt kaikki säätö huoltoyhtiöiden ja korjausyhtiöiden kanssa, enkä oikein tykkää tavasta vähentää vuokrasta korjauksia. Olisi helpompaa, jos vuokranantaja voisi hoitaa nämä mitkä eivät huoltoyhtiölle kuulu, mieleisellään tavalla tai maksaa tulleen laskun suoraan. Muuttaessamme kyseiseen asuntoon jouduimme uusimaan jo jääkaapin ja sekin tuntui vähän sähläämiseltä. Lisäksi kärsimme muuttokesänä huonosti organisoidun ja tiedotetun ulkosivuremontin, joka vaan venyi ja venyi.

Korona piti kotona yhä tiiviimmin ja aloin nähdä ympärilläni vaan huonoja asioita:
💀 Riittämätön tila
💀 Vaatekaapin oven eteen avautuva makuuhuoneen ovi (joka sitten lopulta poistettiin kokonaan, mikä aiheutti omia ongelmiaan)
💀 Vetävät ikkunat 
💀 Epäkäytännöllisen pitkä eteinen huonoine säilytysratkaisuneineen ja hyödyttömine peileineen
💀 Ahdas ja vanhentunut keittiö
💀Rumat ja riitelevät pinnat: puhtaanvalkoiset seinät, luonnonvalkoiset kaapin ovet, oranssiksi ajan värjäämä mummoneliölattia, siniset suihkulaatat...
💀Unta häiritsevät asiat: läheinen baari, läheinen päiväkoti, epäoptimaalinen auringon suunta
💀Vessan sijoittelu (ovella löi toista herkästi naamaan ja kiva liritellä keskellä asuntoa)
💀Valokatkaisija vessan ulkopuolella
💀Kesäisin tuskaisen kuuma parveke, tuulisin äänekäs parveke, talvisin pimeä parveke...
💀Wolt kuskeille oli mahdottomuus löytää oikealle ovelle, koska vaan toisella ovella oli ovikoodi

Rupesin katselemaan asuntoja. Taa huomasi tämän ja ilmeisesti ahdistukseni tarttui. Kirjoittelimmekin siis uutta vuokrasopimusta viime vuoden joulukuussa. Muutto tosin oli edessä vasta maaliskuun lopussa.


Edellinen kämppä ei kuitenkaan ollut mikään hirvein kokemani asunto kuten alkuun jo mainitsinkin. Ihanimmat asiat olivat:
♥ Lasitettu parveke
♥ Sisäpihalle osoittavan parvekkeen rauha 
♥ Varispariskunnan – joidenka pesää erehdyin pitkään luulemaan tuulenpesäksi – touhut ikkunamme alla 
♥ Helppo kävelymatka kaverille
♥ Juna lähellä
♥ Lähikirppis
♥ Ikkunalaudat 
♥ Lenkkipolku
♥ 24/7 Prisma
♥ Nousematon ja kohtuullinen vuokra
♥ Neljäs kerros
♥ Vuokranantajatkin olivat kivoja ja helppoja ihmisiä

Tätä aiempaan paikkaan siis aivan luksusta. Kaikissa asuinpaikoissa on niitä huonoja kuin hyviäkin puolia ja ajan saatossa omat standardit saattavat nosta. Valitettavasti tuskin koskaan tulen saamaan asuntoa, jossa ei olisi mitään valitettavaa. Toivon kuitenkin, että uuden kämpän hyvät puolet voittavat huonot. Josko siitä seuraava olisi sitten oma ja osalle ärsyttävyyksistä voisikin tehdä jotain. 

Laitan myöhemmin kuvia uudesta paikasta, kunhan nyt saadaan kaikki rojut paikalleen ja asetutaan kunnolla taloksi. Odottelen edelleen muutossa hukkuneiden hyllykannattimien tilalle varaosia ja pikkuroina sekä koristeet etsivät vielä paikkojaan.

Oletko tyytyväinen asuinoloihisi vai voisiko jokin asia olla paremmin?

Comments

  1. Ihanaa, että löysitte uuden kodin ❤️ Toivottavasti nykyisessä kodissanne kotoisuus ja hyvä olo säilyy ^_^
    Odotan innolla postausta kodistanne.
    On ihan älyttömän tärkeää, että kodissa on se tietty tunne, sen pitää tuntua rauhalliselta, kodikkaalta ja turvalliselta. Koti kun kuitenkin on se paikka mihin pitäisi voida pystyä rentoutumaan ja tuntea olonsa hyväksi.
    Tällä hetkellä on ihan hyvä fiilis nykyisestä kodista. Toki mun pääni kanssa on edelleen ongelmia mitkä toisinaan haittaa. Kun on kokenut menneessä elämässä henkistä ja fyysistä väkivaltaa, on itsellä todella vaikeaa mihinkään muodostaa sellaista levollista tunnetta :( tai sanotaanko näin että yksin ollessa mun oli helpompaa kun ei ollut samassa kodissa muuta kuin minä ja lapset, mun ei tarvinnu pelätä että joku satuttaa mua omassa kodissani. Nykyisin kun tuon miehekkeen kanssa yhdessä asustellaan on noussu esiin nää traumat menneisyydestä ja mun on toisinaan vaikeaa erottaa mennyttä ja nykyisyyttä toisistaan, saattaa joistain pikku eleistä säpsähtää tai saada pelkoreaktion päälle, vaikkei mulla oikeasti ole edes mitään syytä pelätä. Mutta toivon todella että saan työstettyä näitä traumoja vielä siihen pisteeseen, että pystyn nauttimaan 100% omasta kodistani ja tunnen oloni turvalliseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan! Eiköhän tää tästä kun paikat alkaa muotoutuun ja kaikki ei enää tunnu uudelta ja omituiselta.
      Olen ihan samaa mieltä, että kodin pitää tosiaan ensisijaisesti olla turvallinen paikka, jossa saa palautua ja rauhottua! Siinä ei paljoa paina joku lattian väri, jos joutuu kokemaan minkään sortin väkivaltaa. Mä uskon että se pää sieltä pikkuhiljaa selkeytyy ja vanhat haamut kaikkoaa, toivottavasti kokonaan. ♥ Noi asiat vaan vaatii aikaa ja positiivisia kokemuksia.

      Delete
  2. Komppaan Spireidaa: ihanaa, että olette saaneet uuden kodin ja toivottavasti siellä elo tulee olemaan leppoisaa. 😊 Mielenkiintoista nähdä siitä sitten kuvia!

    Mä olen tosi tyytyväinen nykyiseen kotiin, mutta ihan kuten sanot, aina keksii jotain parannettavaa, kun tarpeeksi aikaa antaa mielikuvitukselle. 😄Oma parveke olisi tosi kiva, vaikkakin puoli kerrosta alempana oleva tuuletusparveke, jota kukaan muu ei käytä, on ihan kätevä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmismieli on vähän sellainen. :D Jos mikään ei oikeasti ole pielessä niin pitää keksiä ongelmia.

      Kyllä se oman parvekkeen rauha on jotain sellaista, mitä ei vaan rappukäytävässä olevasta parvekkeesta saa. Kissan kanssa varsinkin tosi kiva.

      Delete
  3. Mä oon tyytyväinen mun kämpän kokoon ja sijaintiin, mutta se ärsyttää, että kämppä ei ole missään parhaassa kunnossa. Varsinkin keittiö on aika kaamee. Silti oon asunu tässä kämpässä jo kolme vuotta, nopsaan se aika menee. :D Aattelin silloin kun muutin, että tämä on ihan vaan väliaikaisratkaisu, erottiin sillosen kumppanin kanssa ja etin vain äkkiä jonkun kämpän että pääsin muuttamaan yhteisestä kämpästä pois. Kai mä oon sitten täällä viihtyny. :D Ehkä isoin tekijä kuitenkin on just tää koko, tän kokosta ja hintasta ei keskustasta sais millään. Oishan se ihan joskus omistaa joku kiva omakotitalo, jota sais rempata just mieluisekseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo aina joutuu jostain tinkiin: sijainti, koko, laatu tai hinta! Mutta niin kauan kun mikään ei oleellisesti ärsytä/haittaa/pelota päivittäin niin kyllähän sitä sit lopulta asuu ties minkälaisessa loukossa. Kolme vuotta menee kuitenki tosi nopeeta.

      Delete

Post a Comment