Halloween tag

Päätin osallistua halloweenteemaiseen tagiin Sweet Pandemonium -blogista.


1. Lemppari kauhu/Halloween-teemainen kappale?
Kauhuteemaisia on paljon ja ne ovat useimmille tutumpia, joten halusin käyttää tämän mainitakseni muutaman ehkä hieman ei niin arvattavan Halloween-sopivan kappaleen.

Nina Simone – I put a spell on you

Erutan – Come little children

2. Mihin/kehen et haluaisi törmätä pimeässä metsässä tai autiotalossa?
Ruumiiseen, zombieen, zombiksi pukeutuneeseen, kehenkään kuka näyttää vähänkään kuolleelta... Saisin tästä ikuiset traumat ja linnoittautuisin kotiin loppuelämäkseni. Kaikesta muusta uskon selviäväni tavallisella säikähdyksellä.


3. Oletko koskaan pelannut Ouija-laudalla?
En ole, mutta oma lauta on suunnitteilla ja materiaalit jo ostettu. En kuitenkaan usko tällaisiin juttuihin, eli se tulisi koristeeksi vaan.


4. Lemppari kauhuhirviö tai -pahis?
Vaikea valita, kun pahikset ja hirviöt ovat juuri niitä parhaita hahmoja. Lasketaanko Betelegeuse?


5. Karmivin asia, joka sinulle on tapahtunut ollessasi yksin?
Ei minulle ole tapahtunut mitään mieleen painunutta karmivaa. Asuin lapsuuden kaksikerroksissa puutalossa, jossa portaat alkoivat jo natista öisin paikalleen ja alakerrassa oli paljon pimeitä pieniä soppia. Talo sijaitsee suht lähellä hautausmaata hiljaisella maalaislähiöalueella. Mummulla oli myös kellari, jonne mentiin kierreportaita, eli et nähnyt kellarin alaovea portaiden yläpäästä. Talossa oli myös ”mörkökomeroita” joiden ovet oli piilotettu tavaroiden ja ryijyjen taakse. Eli olen elänyt suhteellisen jännissä paikoissa, jossa mielikuvitukselle ei voinut antaa turhaa valtaa, jos halusi pysyä toimintakykyisenä.
Oikeasti pelottavaa oli opintojeni alussa kun asuimme HOASilla asunnossa, jossa oli oma ulko-ovi, joka ei halunnut pysyä kiinni talvipakkasilla ja saattoi aueta itsekseen öisin. Kiva herätä siihen, että kuka tahansa olisi voinut vaan kävellä sisään kun nukut!


6. Jos saisit haasteen yöpyä kummittelevassa talossa, tekisitkö niin?
En näe tässä muuta ongelmaa kuin että onko sielä pölyä? En haluaisi turhaan aivastella ja nenä tukossa ei jaksa pelätä yhtään mitään. Allergiakaudella mikä tahansa mörkö saa minut syödä ihan keskenään.
Eli paljonko tästä huvista maksetaan minulle?


7. Oletko taikauskoinen?
En pidä itseäni taikauskoisena, mutta saatan stressaaviin tilanteisiin ottaa mukaan jotain ”onnenkaluja” eli jotain rakkaita koruja tai muuta trinkettiä. Lähinnä räpellettäväksi ja hermojen laannuttamiseen. Jo pelkkä tieto asian mukanaolemisesta helpottaa.


8. Oletko ikinä nähnyt hahmoja näkökenttäsi reuna-alueilla?
Joo, mutta näillä silmillä nyt näkee mitä sattuu, kun pullonpohjalasien reunat heijastavat kaikenlaista. En suosittele kauhean herkkähermoiselle puolisokean elämää.


9. Mikä urbaanilegenda on mielestäsi pelottavin?
Inhoan yksin nukkumista, joten mieleen on jäänyt erityisesti japanilainen legenda kummituksesta, joka tulee viereesi, jos nukut yhdellä puolella parisänkyä. Kummitus jää lattialle nukkumaan, jos nukut keskellä tai kumppanisi puolella. Jos olet päästänyt kummituksen viereesi, niin kolmantena (?) yönä se alkaa hyppiä sängylläsi ja sinä et saa näyttää olevasi hereillä. Tai jotain tällaista. Erityisesti jännättää se, etten yhtään muista mitä kummitus halusi, mitä se tekee jos heräät ja miten siitä pääsee eroon. Eniveis, nukun keskellä sänkyä kun Taa on poissa. :D


10. Gore vai trilleri?
Kumpikin käy. Yleensä trillerit ovat parempia juoneltaan ja vatsani ei kestä kaikkea gorea. Katsoin pari pätkää The Human Centipedeä ja oksennusreaktio ei ollut kaukana.


11. Uskotko rinnakkaistodellisuuksiin tai -maailmoihin?
En, mutta kiintoisa aihe.


12. Oletko koskaan tehnyt taikajuomia?
En ole, mutta alkoholilla voisi läträtä taikajuomateemaisesti.


13. Pelästytkö helposti?
En kauhean. Kukaan ei ole hetkeen kokeillut säikytellä ja elokuvissa harvemmin jumpscaret pääsevät yllättämään.


14. Oletko koskaan pelannut Bloody Marya?
Joskus ala-asteella. Ei näkynyt Marya.


15. Uskotko demoneihin tai paholaiseen?
En usko.


16. Olet yksin kotona ja kuulet askeleita kotisi sisältä. Mitä teet?
Niin pieni asunto, että menen katsomaan. Saatan tosin tarttua Jō -sauvaan, jotta voin mojauttaa hiipparia.


17. Jos joutuisit johonkin kauhuelokuvaan, mikä elokuva se olisi?
Minun tuurillani jokin zombileffa ja olen se hahmo joka jää jonnekin pieneen tilaan epätoivoisesti jumiin zombilauman piirittämäksi. Jos saisin valita, niin elokuva olisi jokin sellainen Noitapiiri -tyylinen.


18. Jos voisit pukeutua vain yhteen Halloween-asuun lopun elämäsi ajan, mihin pukeutuisit?
Jokin metsäinen noita-akka.


19. Voisitko ikinä mennä hautausmaalle yöllä?
Kyllä. Monesti ”oikaissut” läpi.


20. Mikä olisi valitsemasi ase zombie-maailmanlopussa?
Ase?! Syanidikapseli?


21. Menisitkö mielummin Halloween-bileisiin vai trick or treat-kierrokselle?
Halloween-bileet ehdottomasti. Ei kukaan kolmekymppiselle ovelle ilmestyjälle antaisi karkkia ja saisin vaan poliisilta varoituksen kepposista.


22. Olet kauhuelokuvassa. Mikä hahmoista olisit: final girl (eli naishahmo, joka jää ainoana henkiin), se joka kuolee ensimmäisenä, koominen hahmo, skeptikko, se ainoa fiksu hahmo vai tappaja?
Olen se skeptikko, joka menee ovelle kun kuulee ääniä ja saa koukusta näin naamaansa muiden huutaessa.


23. Pitääkö sinun katsoa jotain kivaa kauhuelokuvan katsomisen jälkeen, jotta voit mennä hyvillä mielin nukkumaan?
Ainoastaan zombie-elokuvien kohdalla.


24. Katsoessasi kauhuelokuvaa, oletko sinä se henkilö, joka huutaa elokuvan hahmoille, se henkilö joka peittää silmänsä koko ajan vai se henkilö joka nukahtaa kesken kaiken?
Minä olen se, joka puhisee kuinka idiootteja hahmot ovat ja arvaa oikein koska tulee jumpscare. Peitän silmät vain body horrorin kohdalla.


25. Oletko sinä se, joka säikähtää vai se joka säikyttää?
Olen kai se joka säikyttelee kun osaan täydellisen Kauna-äänen.


26. Lemppari pelottava kirja?
Stephen Kingin Hohto.


27. Minkä ikäisenä näit ensimmäisen kauhuelokuvasi?
Lasketaanko Gremlins kauhuelokuvaksi? Katsoin tätä yksin sateenvarjon alla kauhuissani joskus ala-asteikäisenä. Ainakin Manaajan olen nähnyt... Olisinko ollut 13?


28. Mikä oli ensimmäinen Halloween-asusi?
Ensimmäisissä Halloween -bileissä taisin olla Monster High -nuken mukaan pukeutunut.


29. Mikä aiot olla Halloweenina tänä vuonna?
En usko pukeutuvani erikoisesti, mutta saatan ehostautua normaalia enemmän. Riippuu ihan jaksamisesta.


30. Jos sinulla olisi mahdollisuus omistaa joku spooky Halloween-lemmikki, minkä valitsisit? (Esim. musta kissa, pöllö, lepakko, rotta, susi...)
Jos vastaan kissa niin yllättyykö kukaan? Myös rotta, sammakko, käärme tai varislintu kelpaisivat.

Comments