Taikauskoja, hiuksia ja pakollista materiaa

Onko teillä mitään omia kummallisia uskomuksia?

Olen viimein alkanut uskoa, etten voi valmistua koulusta, ennenkun hiukset on pitkät. 

Aloitin ylä-asteen lyhyillä hiuksilla ja lopetin sen pitkillä. Lukion alussa leikkasin taas hiuksia ja ylioppilaslakin painoin pitkälle tukalle. Muistaakseni muotoilun opiskelunkin aloitin hieman lyhyemmällä tukalla, sillä ainakin valmistuin pidemmällä tukalla. Tradenomiopinnot aloitin lyhyin hiuksin ja nyt ne ovat viimein saaneet taas pituutta.

Jotenkin siis ajattelen, ettei minun edes ollut tarkoitus valmistua ajoissa, koska hiukset olivat liian lyhyet. Nyt en sitten uskalla leikata niitä. Ihan hölmöä, tiedän, mutta en vaan voi sille mitään. En tähän oikeasti usko, mutta jossain syvällä nakertaa ajatus "entä jos", enkä aio siis ottaa riskiä sillä haluan ulos tästä koulusta nyt viimein tällä suunnitellulla aikataululla. Piste. Ja ainakaan hiuksista se ei jää kii.

Kummallisen pohdinnan lisäksi tänne ei kauheasti uutta kuulu. Harkka ylitti juuri viime viikolla puolivälinsä ja töitä on viimein riittänyt niin paljon, että aivojen on välillä hankala pysyä mukana. Osittain siihen kyllä vaikuttaa taas vallattomana riehuva allergia, johon lääkkeeni eivät selkeästi pure. Onneksi on excel pitämässä minut kartalla, kunhan vaan pysyn hereillä työpäivän ajan – nimimerkillä nukahdin tänään palaverissa pariksi minuutiksi.

Mukavaa on kuitenkin edelleen ja hommat ovat ihan oikeita juttuja. Kahvinkeittimeenkää en ole koskenut kertaakaan. Taloushallinnosta olen oppinut tässä ohella paljon ja sekin maailma kuulostaa mielenkiintoisemmalta, kuin mitä ensialkuun olisi ajatellut. Designerin työssä juuri parasta onkin kun oma työ nivoutuu niihin muihin aloihin kiinteästi ja oppii koko ajan uutta. Kuka olisi uskonut, että jo pelkästään taulukkoelementtien toimintojen suunnittelussa on paljon mielenkiintoista, mitä pitää ottaa huomioon? Ja että se olisi kaiken lisäksi hauskaa.

Luin myös viimein KonMarin Siivouksen elämänmullistava taika. Pakko todeta, että en ehkä jaa hänen näkemyksiään tavarasta ja siivouksesta. Mutta toisaalta, rakastan kotona pientä kaaosta ja olen materialisti, joten en ihmettele. Kondolla on myös selkeästi jotain kirjoja vastaan, mikä oli hyvin ärsyttävää kun itse haluaisin kunnon kirjaston, riippumatta siitä, saanko ikinä kaikkea luettua. Ehkä tässä meillä menee ajatukset pahiten ristiin. Minulle pelkkä kirjojen läsnäolo ja tuoksu "tuo iloa", kun taas Kondo näkee ne käyttöhyödykkeinä, josta vaan imetään tekstisisältöä ulos ja iloitaan niiden sisältämästä tiedosta, eikä tavarasta itsestään. Vaikea sanoa. En tosin kyllä itsekään säästä kirjoja, joita lukiessa ei tullut minkäänlaista tunnesidettä kirjaan. Nytkin täältä lentää ulos Härköstä, Kiplingiä, Kingiä ja Defoeta, eli aivan kaikki kirjat eivät kuitenkaan kirjakokoelmaani jää. Muutenkin olen aika keräilijäluonne, joten ehkä siksi ajatusmaailmani sotii Marie Kondon oppeja vastaan. Kirjoja pursuava hylly miellyttää esteettisesti enemmän kuin pari yksinäistä harkittua kirjaa. Siispä tein juuri niinkuin Kondo kielsi ja sysäsin kirjan pyytämättä lapsuudenkotiini. Ehkä äiti saa tästä enemmän irti, tai siskot, tai sitten se jää lojumaan sinne kaiken muun unohdetun tavaran kanssa.

Tavarasta puheenollen. Hankin uudet lasit, koska miinuksia oli tullut taas lisää. Ärsyttävää ja huolestuttavaa, mutta näön heikentyminen on kuitenkin viimein onneksi hidastunut. Mikäli saan vakityön niin voisin ehkä harkita käyväni viimein leikkauskonsultaatiossa, että nämä numerot saisi edes jonkin verran alas, eikä naamallaan tarvitsisi pitää pullonpohjia. Näen edelleen vanhoilla laseilla kuitenkin, joten nyt minulla on kolmet, joita vaihdella mielentilan mukaan. Pääasiallisesti kuitenkin uudet käytössä ja vanhat ovat päätyneet päähän vain salille.

Värinsä puolesta lasit eivät ole perinteistä minua, sillä väri liikkuu jossain marjapuuron, ruusukullan ja violetin välimaastossa. Halusin kokeilla kuitenkin jotain uutta ja vaihtoehtoja ei hirveästi ollut, mihin olisin suostunut. Enkä nyt kaipaa mitään turhanpäiväisiä kehuja siitä, kuinka väri sopii minulle. Alan olla allerginen tällaiselle sosiaaliselle kehumisnormille koskien hiuksia ja laseja. Puhutaan mieluummin siitä, kuinka ärsyttävää näin isojen ja sitouttavien ostosten tekeminen on. Tai siitä kuinka helposti sitä ajautuu tuttujen ja turvallisten valintojen pariin, ja kun niistä kerrankin uskaltaa irrottautua, niin olo on kuin olisi tekemässä jotain oikeasti tosi hurjaa, vaikka kyse on vaan yksistä hassuista silmälaseista. Vai olenko ainoa näiden tunteiden kanssa?

Ärsyttävistä isoista hankinnoista päästäänkin siihen, että onnistuin sopivasti hajottamaan salin pukuhuoneen lattialle puhelimeni, joten tuhlasin sitten loppupalkkani siihen. Uusi tekniikka ei itsessään tuo minulle iloa ja en koe mitään tyydytystä uuden puhelimen hankinnasta. Enemmänkin ahdistaa moinen vaiva. Nyt kun tärkeimmät jutut on kuitenkin puhelinten välillä siirretty niin olen ihan tyytyväinen. Tosin hieman naurattaa, sillä juuri julkaisin Linkkariin postauksen, jossa pohdin, etten uusi tekniikkaa kovin usein, mutta eihän tämä ollut huvitteluostos, joten suon tämän hassun yhteensattuman.

Miten teillä menee?