Tradenomi Tampereella

Palataan nopeasti takaisin elokuuhun jolloin sain viimein paperit ulos Haaga-Heliasta.

Töissä oli tuolloin senverta kiireistä, ettei oikein innostanut istua koneella kuin ehkä hetken pelisession verta, muttei yhtään sen enempää, joten päivittelen asioita hieman myöhässä.

10.8 täytin koululle valmistumisenhaun, joka ei sekään HH:n tavan mukaisesti sujunut ihan mutkitta, mutta onnistui kuitenkin lopulta pienen paniikkikohtauksen saattelemana. Paperit hain koululta heti syyskuun alussa.


Juhlittiin Taan kanssa valmistumistani Tamperereissun muodossa majoittumalla viikonloppu Hotelli Tornissa 18. kerroksessa. Näkymät Näsijärven suuntaan olivat upeat.

Saavuttiin perjantaina töiden jälkeen Taan isäpuolen kuskaamana, joten ihan kauheasti ei silloin ehditty tekemään. Käytiin kuitenkin syömässä ravintola Speakeasyssa ja kiertelemässä hieman keskustassa. Suunniteltiin myös menevämme leffaan, mutta sielä ei mennyt mitään kauhean mielenkiintoista, joten suuntasimme drinkkien kautta hotellille. 

Tiesin, että huoneessamme oli amme, joten olin ostanut yhden kylpypommin (peachy) ja vaahdon (puppy love) Lushilta. Hylkäsin siis Taan omien sarjojensa pariin ja kulutin loppuillan kylpypommin kanssa, joka teki ihosta pehmeän ja olosta rentoutuneen, mitä kovasti kaipasin kaiken koulun päättämis- ja työstressin keskellä. Kelpaisi kyllä nytkin.

Hotellin aamiaisen nautittuamme suuntasimme shoppailemaan kirppareille, antikvariaattiin ja Puolenkuun Peleihin, sekä käytiin juomassa kuplateet Koskarissa ja kurkkaamassa mitä Ratinassa on. Ostettiin ihan hirveästi kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. 

Siitä sitten matka jatkui Muumimuseolle, joka oli mielestäni hieman pettymys. Sielä ei saa kuvata, museo ei ota kantaa muuhun kuin Toven töihin ja jätti jotenkin vähän nihkeän olon. Muumi nyt ylipäätään alkaa olla jotenkin hieman tikkuperseessä -tuotemerkki nykyaikana, että ehkä nämä ovat vaan omia kaunojani, joita heijastan. Oli se silti ihan hyvä museokokemus - odotin kai vaan enemmän. 


Noh, nälkähän siinä sitten alkoi tulla, mutta olin päättänyt, että tällä kertaa käydään myös Kissakahvila Purnauskiksessa, joten tyydytimme nälkää vain jäätelöannoksilla. Tiloissa oli niin kuuma, että muuta ei sielä oikein voinutkaan syödä. Kissat olivat väsyneitä ja söpöjä ja paikka oli aika täynnä.

Juostiin vielä viimeiset shoppailut ja palattiin hotellille syömään. Jalat alkoivat olla aika väsyneet ja Fitbitin askelmittari paukutti ennätyksiä. Pikaisen lepohetken päätteeksi päätettiin illalla katsoa Tornin kattotaso, koska hotelli kuitenkin on Suomen korkein hotelli (25 kerrosta, 88,5m). Juotiin drinkit ja ihasteltiin maisemia korvia huumaavan melun keskellä. Paikka oli hyvin suosittu ja täys hiprakkaisia suomalaisia. Drinkkien jälkeen pulahdin vaahtokylpyyn.

Sunnuntaina nautimme taas hotellin aamiaisen, pakkasimme kaiken rojun ja lähdemme testaamaan Tampereen ratikkaa Taan veljen asunnolle, josta otimme auton lainaan ja Taa ajoi meidät läpi paahteisen Etelä-Suomen ilmastoimattomalla vuoden käpy ja kuusi rellulla. Jouduttiin pysähtymään Hämeenlinnan kohdalla vetämään henkeä, ettei kuoltaisi kuumuuteen. Seuraavan huvipysähdyksen teimme Hyvinkäällä, jossa päätettiin hypätä autosta enemmänkin ulos jaloittelemaan ja kiertämään Tingi ja Tongi -kirpputori, josta ei kuitenkaan tarttunut mitään matkaan.

Kotona odotti - kuten aina - huutava Roottori, jonka Taan kaveri oli viikonlopun aikana käynyt ruokkimassa.


Siinäpä se valmistumisen juhliminen pääasiassa oli. Sisko miehineen ja muksuineen kävi ohiheittomatkalla jossain välissä ja Taa leipoi kakun, mutta muille en ole tarjoiluja pitänyt ellei synttärikakkua lasketa tähänkin. Olisihan se ollut hauskaa pitää isommatkin kahvittelut, mutta ei vaan jaksanut järjestää tai kutsua ketään. Oli ollut, ja on edelleen, kaikenlaista menoa ja tekemistä, ja tuo Tampereen reissu Taan kanssa oli kuitenkin senverta riittoisa juhlistaminen. ♥

Valmis tradenomi kiittää, kuittaa ja toivoo ettei heti uudestaan päädy takaisin koulun penkille.

Comments

  1. Kuulostaapa mukavalta reissulta, Tampere on ihana kaupunki. 😍 Ja kyvyssä rentoutuminen on ihan parasta, pitääpä itsekin hankkia pari kylpykuulaa syysiltojen piristykseksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reissu oli ihan super ihana! Nyt alkaa talven kylmyyden hiipiessä pidemmälle kaipaamaan enemmän vaan kylpyä kun ei sitä saunaakaan ole. :D

      Delete
  2. Ihanan kuuloinen reissu! <3 Tuo Puppy Love -kylpyvaahto on ihan tavattoman söpö! Tuliko hyvä kylpy siitä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuoksu oli aika hento vadelma, mutta vesi tuntui mukavalta ja vaahtoa oli hyvä määrä :D Käytin sen tosin kokonaan.

      Delete

Post a Comment