Sorry!

Blog layout under construction. Be patient!

One year, 100th post


Translation at the end of the post!


Hei, teitä on jo 15 ihanaa rekisteröitynyttä seuraajaa! Kiitos siitä että olette pysyneet mukana ja kiva, että mun löpinät jaksaa kiinnostaa. Heipat myös teille ei-rekisteröityneillekkin. ;)

Sadas postaus ja nyt on kulunut suunnilleen vuosi siitä kun aloitin bloggaamisen.

Aloitin tämän blogin tietämättä kunnolla miksi ja mitä tänne tulisi. Se on kuitenkin mielestäni pysynyt suhteellisen hyvin kasassa ja postauksia olen tehnyt aika tasaiseen tahtiin. Trollit, ihmeelliset anot ja negatiiviset palautteet ovat pysyneet vielä piiloissaan, mutta eiköhän nekin sieltä tiensä tännekin löydä joskus. :D Yhden roskapostin olen saanut!


Päädyin siis näin välikatselmusmielessä tutkailemaan: Mitä olen saanut/hyötynyt bloggaamisesta?

Säännöllisyys
Blogi on tuonut kaoottiseen työttömään elämääni säännöllisyyttä. Lisäksi se on toiminut kevyenä päiväkirjana ja olen pystynyt sen avulla paremmin muistamaan, mitä milloinkin on tapahtunut. Kaikki päivät eivät enää sulaudu toisiinsa ja pystyn kertomaan onko jostain kulunut päiviä, viikkoja vai kuukausia. Olen saanut tästä blogista myös lisätekemistä - eli toisin sanoen harrastuksen.

Kirjoitustaito
Olen aina ollut todella huono ja hidas kirjoittaja. Tämä on siis tehnyt minulle erittäin hyvää. Tekstiä tulee nykyään paljon luonnollisemmin ja sujuvammin ulos. Olisimpa älynnyt aloittaa tämän jo lukiossa niin ei olisi tarvinnut tapella kaiken sen kirjoittamisen kanssa. Olisin hyötynyt tästä myös opinnäytetyössä ja AMK:ssa suuresti.
Yleisen kirjoitustaidon lisäksi blogi on pitänyt enkuntaitojanikin hieman vireessä.

 

Dokumentointi
Blogi on saanut minut dokumentoimaan paremmin niin omia projekteja, elämää kuin tapahtumiakin. Nykyään siihen käyttää hieman enemmän aikaa. Muotoilijalle hyvä dokumentointitaito on suhteellisen tärkeää ja nyt olen sitäkin siis saanut kehitettyä. 

Motivaatio
Projektit edistyvät hieman nopeampaa kun on joku, jolle niitä jakaa, tai  jokin paikka, jossa niitä jakaa. Kyllä, kaikki projektit seisovat vieläkin hieman, mutta en usko, että olisin saanut jädepopojakaan näin nopeasti tehtyä, ellei minulla olisi ollut jokin paikka, jossa olisin voinut esitellä välivaiheita ja pysähtyä analysoimaan.


Kommunikointi ulkomaailman/samanmielisten kanssa
Blogi on auttanut minua avaamaan ovea uusille tuttavuuksille ja kommentoimaan avoimemmin. Olen löytänyt bloggeriin liittymiseni myötä monta samanmielistä ympäri internettiä. Vaikka en olekaan tutustunut kehenkään vielä kunnolla, uskon, että tätä kautta siihenkin voisi olla mahdollisuus tulevaisuudessa. Nyt olen onnellinen jo siitä, että olen edes itse uskaltanut kommentoida muille.


Olen siis ilmeisesti jotain hyötynyt tästäkin. Aion jatkaa tätä ainakin niin kauan, kun saan tästä jotakin takaisin.

Useimmiten tuntuu, että höpötän täälä yksikseni, mutta olette te kuitenkin jaksaneet yllättävän hyvin jotain kommenttia pistää. Tiedän, että suomalaisille ei ole oikein luontevaa kommentoida mitään.

Vaikka kommentoiminen ei ehkä olekaan helppoa, niin pyytäisin teitä silti yrittämään tällä kertaa. Koska tämä blogi sisältää vähän sitä sun tätä, niin voisin veikata, että moni seuraa ihan eri juttujen takia. Olisi kiva kuulla, mitkä alla luetelluista aihepiirestä teitä tässä blogissa kiinnostaa eniten ja mitkä taas vähiten. :)


1. Kissat ja muut öttiäiset
2. Design (tuotteet) ja tapahtumat
3. Piirustukset ja tutoriaalit
4. Vaatekaapin sisältö ja tyylijutut
5. Jokapäiväinen elämä ja sen tapahtumat
6. DIY ja askartelu
7. Nörttijutut (pelit, leffat, kirjat, sarjakuvat)
8. Jokin muu?

 
Kiitos etukäteen! Onko teillä muuten jotain tarkempia postaustoiveita?
Myös te rekisteröimättömät kurkkijat voisitte antaa kommenttia.



Translation:

This is my 100th post and I've been keeping this blog for about a year now. I'd like to thank you all 15 registered readers for staying with me and reading all these little twaddles I write. Hi to you non-registered readers as well. ;) 
 
I started blogging not really knowing why and what I'd write about. I think I've succeeded in keeping this blog fairly consistent and clear. All the trolls have been hiding under their bridges and creepy anonyms have been staying away. I'm still waiting for them to find their way here someday. :D Oh, I almost forgot, I've gotten one trash mail already!

I ended up thinking what this blog has given me and what have I gained from it.
First of all it has given me some consistency in my life as an unemployed by being a diary, so that my days won't blend in together. It has also given me something to do. In other words, it has become a hobby.
I've always been very bad at writing, so this blog has been a huge help for me by forcing me to open my little casket of words. It's also the only place where I can practice my English skills.
A good documenting skills are vital to a designer and I've become better at it by keeping this blog alive by documenting my projects and life. It has also resulted in that all my works finish up a little sooner than they would if I didn't have a place to share my working processes and the end results.
This blog has also helped me to find people with same interests and made me comment and socialize. Though I haven't made any new friends yet, there's still always a possibility for that too.

Since I've mostly gained positive experiences and feedback from blogging, I will continue writing it. At least as long as I get something from it.

Now I'd like to ask a little favor. Because this blog hasn't got a specific theme, I'm certain that you don't follow me for the same reasons. I'd like to know what is it that you follow me for? Which of the themes listed below interest you the most and which ones the least? I'd be really grateful if you could spare some time and give me a comment. :)

1. Cats and other creatures 
2. Design (products) and happenings 
3. Drawing and tutorials 
4. My style and what's inside my garderobe 
5. My everyday life and its happenings 
6. DIY and crafts 
7. Nerdy stuff (games, movies, books, comics) 
8. Something else?


Is there anything specific you'd like me to write about? 
You non-registered readers are also more than welcome to comment. Thank you in advance!

Comments