Sorry!

Blog layout under construction. Be patient!

Dark Market 2017


Molemmat sisaruksistani ovat nyt lähiaikoina joutuneet pyörähtämään sairaalassa ja uhosivat minulle kännykässä että olen seuraava. Seuraavana päivänä, eli perjantaina, iskikin sitten hillitön kurkkukipu ja pikkuinen flunssa. Taa oli flunssassa tässä ihan vähän aikaa sitten ja oli vaan ajan kysymys koska itse sairastun. Sairaalaan en nyt kuitenkaan vielä joutunut, eli kohtaloa uhmattu toistaiseksi. :D


Perjantaina vedin naamaan aika monta Duactia, allergialääkettä ja salmiakkia, että pystyin kierähtämään Dark Marketissa sekä parilla kirpparilla ja selvisin parin tunnin bussimatkat. Kirppareilla oli vähän huono valikoima, mutta en ollut ainut synkiö paikalla, eli kaikki parhaat palat olivat varmaan menneet. DMstä sen sijaan tarttui mukaan legginssit, hiusväriä, kirja ja muki. Postilta kilahti myös mukavasti kotimatkalla viesti että H&M:n pakettini on saapunut, joten nappasin sen samaan matkaan.


Bussimatkat molempiin suuntiin menivät nuokkuen. Tampereen suuntaan taisin ihan puhtaasti nukkua melkein koko matkan, mutta takaisinpäin taistelin nenän tukkoon menoa vastaan ja aina kun nenä aukeni, toivoin että se ei olisi tehnyt sitä, sillä bussissa oli hyvin tympeä ilma. Kuvitelkaa miltä polttoainetuhnu saattaisi haista niin pääsette ehkä lähelle kokemusta. Limpparilla ja salmiakilla yritin pitää kurkkuni toimintakuntoisena ja mieleni vireänä.


Tuollainen lääkkeiden voimalla riehuminen tulee aina kostautumaan, eli viikonloppu meni nukkuen ja tuijottaen Netflixistä kaikkea aivotonta. Eilen sain jo itseni liikkeelle ja korjattua läjän vanhoja vaatteita käyttökuntoisiksi, vaikka saumurin nostelu edestakaisin olikin aika työlästä. Tänään on ensimmäinen terveen oloinen päivä, mutta ajattelin ottaa rauhallisesti etten saa jotain jälkitauteja.


Bronxin liikkeessä oli muuten halpoja Iron Fistin kenkiä, mikäli joku lukijoista liikkuu Tre suunnalla ja kaipaa uusia popoja. Itse en mitään mielenkiintoista löytänyt ainakaan omassa koossani.


In English:

Both of my sisters have been to the hospital recently and they speculated that I'd be next. The next day, which was last Friday, I got the sniffle. Taa had the flu couple of days back so it was just a matter of time when I get sick. At least I didn't have to go to the hospital. :D
I didn't want to cancel my plans for the Friday so I took lots of Duact, allergy medicine and salmiakki so that I could go to Dark Market, which was held in Tampere, and survive the two and a half hour bus trip there and back. I also managed to visit couple of flea markets but found nothing interesting, which was no surprise because of the amount of darklings that had the same idea to visit them. I also found a store that sold Iron Fist heels, but didn't find anything worth spending my money on. All the same, I found lots of great stuff from Dark Market: pair of leggings, some dye, a book and a cup. On my way home the post office texted me that my H&M package was ready to be picked up so I went and fetched it as well.
I think I slept the whole journey to Tampere but the trip back wasn't as pleasant. I tried to breathe through my stuffy nose and every time it opened up I could smell how bad the air inside the buss smelled. It was like the fuel had farted. With the help of some salmiakki and Pepsi I tried to keep my spirit lifted though.
Jumping around sick and all pumped up with medicine always comes with a price. The rest of the weekend went by sleeping and watching something stupid from Netflix. On Monday I was feeling a bit better so I mended and modified some old clothes. Today I feel rather well but decided to take it slow so that I won't get any post-complications from the flu.

Comments

  1. Nyt ollaan mekkosamiksia! :D

    Ihania Dark Market löytöjä, varsinkin tuo muki ja legginssit! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ollaan! Ihan hyvä vaan ettei M-kokoa ollut enää jäljellä, S on täydellinen.

      DMstä olis voinu lähteä kaikkea muutakin mun mukaani, mutta hillitsin itseni. :D

      Delete
  2. Kivoja löytöjä teit! Oi onneks oon tänään menossa Tampereelle nii voi käydä Bronxissa muutamat kengät haalimassa. Ei oo kyllä kivaa kukkarolle, viimeks kun Bronxissa kävin niin mukaan lähti neljät IF:n kenkäparit ja IF:n huppari. :D Mut sillonki hintaa yhellä parilla oli 10e, joten ihan murto-osa alkuperäisestä hinnasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei kyllä oo paha kappalehinta ollu! Toivottavasti on kokoja ja löytyy jotain mikä miellyttää silmää. :D

      Delete

Post a Comment