Weight stories: 15 weeks

Noin viisitoista viikkoa on mennyt saliharrastuksen aloittamisesta ja hieman pidempään muusta elämäntaparemontista. Tästä voitaisiin tosin ottaa pari viikkoa pois sairastumisen vuoksi, eli saliviikkoja on käytännössä ollut ehkä 13 tai 12.

Kuntoilu on lähtenyt hyvin käyntiin. Salilla tulee käytyä keskimäärin kahdesti viikossa ja nyt yritetään ujuttaa kolmas kerta, joka olisi ennemminkin kuntoharjoittelua painojen nostelun sijaan.

Elämäntaparemontti ei ole mikään pikaratkaisu painonpudotukseen, vaikka lehdet tykkäävätkin nostaa esille nopeassa painonpudotuksessa onnistuneita. Oma painoni jämähti siihen, missä se oli ensimmäisen postauksen aikaan, mutta en ole vielä tästä huolissani. Ruokailutottumusten seuranta nimittäin hieman kärsi ja kroppa taitaa yrittää huutaa uutta elämää vastaan takertuen kaikkeen siihen rasvavarastoonsa, mikä sinne on kertynyt. Pitäisi siis se aika ravintoterapeutillekin joskus varata. Lihas myös painaa enemmän, ja toivon, että sitä on tullut lisää. Muutos nosteltavien painojen numeroissa ainakin indikoi jostain kehityksestä. Ehkäpä jossain vaiheessa saan kaiken siihen tasapainoon, että paino alkaa taas pudota. 

Vaikka vaaka näyttääkin samoja lukuja, on jotain muutosta tapahtunut.

Taa sanoo, että emännänkyhmyni (tunnetaan nykyään paremmin someniskana) on pienempi kuin ennen, mutta uskon, että suurin syy sen mahdolliseen muutokseen on ennemminkin koneella vietetyn ajan minimointi ja piirustusharrastuksen vähentyminen, kuin itse liikunta. Niska kun ei siis osoita kokoajan alaspäin enää. En itse osaa oikein ottaa kantaa tuohon piirteeseen, sillä harvemmin näen niskaani, saati sitten että edes haluaisin katsella tuota ah-niin-kaunista rasva- ja sidekudosmöykkyä, joka peittyy usein hiuksilla.

Minusta myös tuntuu, että pakarat ja reidet ovat saaneet kiinteyttä ja lisää muotoa, mitä en oikeastaan kaivannut, koska niitä molempia on jo ihan tarpeeksi, mutta tätä kai en voi välttää, kun kroppa haluaa muutenkin olla hieman alapainotteinen. Peiliin katsoessa luulen näkeväni myös käsivarsien ja olkapään liukuvan pikkuhiljaa samalle tasolle, mutta tämä saattaa myös olla toiveajattelua. Ryhti on myös ehkä hieman parempi ja selkäkivut harvemmat. Tosin meidän patja on auttamattoman huono ja syypää varmaan 90% selkäkivuista noin muutenkin.

Isoin muutos on kuitenkin ehkä sisäinen tuntemus. Olen paljon tietoisempi kropastani, siitä mihin se loppuu ja miten se liikkuu. Ihan kuin olisin joutunut uuteen vartaloon, johon pitää totutella. Tuntemus on outo. Vähän kuin olisi aura, joka on nyt tiivistynyt ja tullut lähemmäs, kun ennen se olisi ollut vain kaukaista hattaraa. Saatteko yhtään kiinni? 

En edelleenkään nauti liikunnan jälkeisestä lihaskivusta. Onneksi se ei ole useimmankaan treenin jälkeinen haitta, sillä se on otettu huomioon treeneissämme. En myöskään ole saanut liikunnasta mitään sen suurempaa mielihyvää, mutta en sentään inhoa tätä, mikä on jo tällaiselle liikunnanvihaajalle iso saavutus.

PT on ollut ihan kiva niin konseptina kuin henkilönäkin. Tulee tehtyä asioita oikein ja hieman rankemmin, kuin mitä omavetoisesti tekisi. Taalle siitä on selkeästi iso motivaatio ja minulle motivaationa toimii seura salilla, joten molemmat hyötyvät. Taa tuskin nimittäin kävisi näin säännöllisesti muutoin ja minä en ollenkaan ilman seuraa. En varmaan myöskään koskisi isompiin painoihin omatoimisesti. Saa nähdä mitä käy kun PT-aikamme päättyy. Otetaanko lisää tunteja vai pystytäänkö jatkamaan itsenäisesti.

Seuraavaksi pitäisi vaan hankkia vielä kolmannet salihousut.

Pahoittelen vielä tähän loppuun epämääräisiä siloittelemattomia kuvia, joista on tullut tämän bogin arkipäivää. Valokuvaaminen ja kuvien käsittely ei vaan ole nyt innostanut yhtään. Mutta toisaalta, olen itsekin ollut hyvin huolittelematon viimeaikoina, eli oma ulkoinen habitus on samaa luokkaa. :D