Lokakuun piirustushaaste: osa 3

Hupsis. Unohdin postata viimeisen osan lokakuun piirustushaasteesta, vaikka se onkin ollut täälä valmiina kuvia odottamassa. Eikai ketään haittaa näin joulun alla palata takaisin lokakuuhun? :D Jos ei, niin jatketaan siitä mihin jäätiin.

Giant Monsters (20.) ei inspiroinut aluksi ollenkaan aiheena, mutta kun lähdin ajattelemaan taas fanitaiteen kautta, löysin pari potentiaalista vaihtoehtoa, joista sitten otin Don't Starve Together pelin hirviön, joka saapuu 30. pelin päivänä kauhean äänen saattelemana ja tuhoaa kaiken. Tätä piirtäessä minulla oli oikeasti hauskaa koska hahmo aiheuttaa sellaista tuskallista kauhunsekaista sekoilua pelissä. Onnistuin mielestäni kuvastamaan sen olemuksen hyvin.


21. Omen oli hankala aihe. En ole vuosiin nähnyt Omen leffoja ja olen unohtanut ne muutamaa kohtausta lukuunottamatta täysin. Good Omens sarjaa en ole vielä nähnyt ja pelkän kirjan perusteella tehdystä kuvasta joku sarjan fani olisi aukonut päätään kun hahmot eivät näytä samalta kuin elokuvassa. Hylkäsin siis ne aiheet täysin. Ensin yritin tehdä korppia punaista taivasta vasten, mutta heitin tämän idean nopeasti roskiin. Sitten näin jonkun piirtämän kuvan Harry Potterin teelehtiennustuskohtauksesta ja siitä inspiroituneena tein vähän vähemmän Potterisen kuvan. Teelehdistä muodostuu mukin pohjalle kallo, mutta pidempään sitä katseltuani, nään pikemminkin puun. Mitä te näätte?


22. Wicked weeds oli helppo kun haluna oli muutenkin tehdä fanitaidetta. Ihan ensimmäisenä mieleen tuli Mortician kasvi, mutta koska tein jo Addams familystä kuvan, valitsin seuraavan mieleen putkahtaneen aiheen eli The Sims pelien cow plantin, minkä nimeä en tiedä suomeksi, koska pelaan pelini aina englanniksi, mikäli mahdollista.


Olisin halunnut jättää Frankensteinin (23.) väliin, koska jokin sisälläni ärsyyntyi siitä, että sanalla tarkoitettiin sitä hirviötä eikä tutkijaa, mutta sana monster oli jätetty pois. Minulla oli kuitenkin aikaa ja jo niin monta väliin jäänyttä aihetta, että päätin sitten kuitenkin piirrellä Monster High tytön, koska nuoret nätit tytöt ovat sellainen aihe, jota piirrellessä ei pahemmin tarvitse miettiä ja ahdistua.


Olin alkuun hieman hämillään mitä tekisin päivän 24. aiheen kanssa (Insectoid) ja lopputulema on vähän sen mukainen.


Aihe numero 25 oli aivan mahtava mahdollisuus päästä levittämään siipiään ja kokeilemaan jotain uutta taas. Olin jo aiemmin saanut aiheen päähäni ja odottanut kädet syyhyten päästäkseni toteuttamaan sen.


Fang (26.) meinasi ihan jäädä välistä kiireiden ja muun takia, mutta onnistuin silti puristamaan kuvan, johon otin mallia pinterestistä löytämästäni kuvasta. Kuvia tosin lopulta yhdistää vain ilme.


Viimeiseksi piirustukseksi jäänyt Serpentine (28.) on inhokkini koko haasteesta. Ei aiheessa mitään vikaa, mutta minulla alkoi olla liikaa tekemistä kaikkien työnhakujen ja muun kanssa, joten sutaisin vaan nopeasti jotain, josta en ollut ylpeä millään tasolla. Nyt myöhemmin kuvaa katsoessani, en inhoa sitä yhtä paljon kun silloin inhosin, mutta olisihan se ihan kiva joskus piirtää uudelleen paremmin.


Tämän vuoden haaste suijui kokonaisvaltaisesti hyvin mielestäni. Osa kuvista on tosi kivoja ja sain tehtyä monta kuvaa, vaikka loppupäästä katkesikin muutama päivä ja viikonloput jätin suosiolla pois jo alusta alkaen. Voisin ehkä siirtää piirustushaasteeni jonnekin muualle kuin lokakuulle, sillä lokakuu ja syksy ylipäätään on aina kauhean hektistä aikaa. Tosin sitten siitä katoaa se yhteisöllisyyden tunne ja muulloin järjestettävät haasteet eivät ole aihepiireiltään useinkaan inspiroivia. Noh, ensivuoden ongelma.

Mikä tästä satsista on teidän leppari ja inhokki? Mitä itse olisit tehnyt aiheisiin?

Comments