Joskus oli loma

Tavallaan hassua hehkuttaa lomaa tässä iässä ja viikko arkeen paluun jälkeen, mutta miksei? Vielä hassummaksi tämän tekee se, että en oikeastaan tehnyt lomalla mitään suurta ja erikoista kuten lähtenyt ulkomaille, mennyt mökille tai järjestänyt mitään isoa. Silti onnistuin täyttämään kalenterin kaikella mukavalla pikkutapahtumalla ja muutamaa kaveriakin tuli nähtyä pikaisesti kaupungilla shoppailun tai virvokkeiden yhteydessä. Itsehän olin kuitenkin täpinöissäni, koska loma merkitsi minulle harjoittelun ja opiskelujen päättymistä sekä ensimmäisen oikean työsuhteen alkua. Viimein oikea LOMA.

Heti työviikon päätteeksi olin ostanut junaliput Tampereelle ja buukannut pari lävistysaikaa. Tampereella ideana oli shoppailla suunnilleen koko palkan edestä, mutta eipä sieltä ihan hirveästi jäänyt käteen lävistysten ja parin vaihtokorun lisäksi. Jotenkin koko paikka tuntui myös menettäneen jotain, sillä alternative-väkeä näkyi vain muutama hassu henkilö. Ehkä osuin huonoon päivään? Ainakin VR:n kohdalla päivä ei ollut oikea. Kotiinpäin lähtevä juna oli myöhässä puoli tuntia. VR:n viimeaikaiset sekoilut huomioon ottaen taisin päästä vähällä.

Reissun jälkeen ensimmäiset pari päivää otin univelkaa takaisin, pelailin, luin ja vietin aikaa Roottorin kanssa viimeistellen siskonpojalleni fanijulistetta synttärilahjaksi, sillä totesin, ettei kaikesta näköjään tehdä enää virallisia fanituotteita. Koittakaapa etsiä jotain 12-vuotiaalle sopivaa Owlhouse teemaista. Aivan mahdotonta. No, onneksi julisteen tulostaminen keskuskirjasto Oodin suurkuvatulostimella ei ole kallista tai vaikeaa.

Pienimmän siskonpojan enterorokkotartuta teki kuitenkin muutoksia suunnitelmiin ja kävimme tiputtamassa isoimman pojan lahjat synttäreiden sijaan kun nämä olivat porukoillani. Säästyttiin muutamalta jäseneltä siitä perheestä ja pienennettiin tartuntamahdollisuuksia. Taa sai kaveriltaan auton lainaan, joten matka taittui varsin mukavasti. Samalla käytiin myös kurkkaamassa jokavuotiset nostalgiset ja kuihtuneet Rengon markkinat. Tämä oli iso juttu kun olin pieni, mutta nyt se on vaan varjo siitä fiiliksestä. Aika kultaa muistot on osittain totta, mutta aivan varmasti tapahtuman laadussa ja koossakin on tapahtunut muutoksia. Perinteiset metrilakut ja muutama kitukasvuinen raparperi pussissa ajoimme kuitenkin takaisin Espooseen.

Sunnuntaina saatiin sitten autolainahuumassa päähämme käväistä myös Taan äitiä katsomassa. Sielä ei tapahtunut sen suurempia, mutta reissu sai ajattelemaan kuinka vapauttavaa auton omistaminen olisikaan. Reissaamista ei tarvitsisi miettiä päiviä etukäteen ja takaisin pääsee saman päivän aikana. Kissanhiekankaan kuskaaminen ei olisi niin tuskaisaa. Mutta nämä ajatukset saivat pienen kolauksen kun yritimme keksiä, minne täälä metropolissa oikein autonsa jättääkään ilman autopaikkaa. Kaikki tienvierustat on varustettu neljän tai kahden tunnin lisäkilvellä. Luovutimme siis auton pikaisesti takaisin omistajalleen ja Taa soitteli itsensä autopaikkajonoon. Mietitään sitten mitä tehdään kun saadaan paikka.

Maanantaina kävin Korkeasaaressa kevyellä kuvausreissulla. Jotenkin harmittaa, miten vähän on ollut jaksamista lähteä kuvaamaan ja sääkään ei ole ollut optimaalisin. Liian kuumalla eläimet vaan makoilevat ja kirkkaalla säällä Korkeasaaren lasit heijastavat, mutta sateella taas ei halua mennä kastelemaan kameraansa. Välimuotosäätä ei nyt ole hetkeen oikein ollut ja odotankin siis syksyä ja viileämpiä kelejä. Harmi vaan että aukioloajat muuttuvat vuoden edetessä mahdottomiksi toimistotyöläiselle, jolla kestää tunti paikalle pääsemiseenkin. Toivottavasti viikonlopuille riittää jaksamista.

Kirppiksillä tuli myös käytyä, mutta en löytänyt kuin kirjoja ja jotain sekalaista askartelumateriaalia. Kirjahyllyistä alkaa loppua tila joten olen nyt lukenut suhteellisen ahkeraan. Kaikki mitä Taa ei halua lukea ja eivät ylitä tiettyä tasoa, saavat lähteä eteenpäin lukukerran jälkeen. Aion panostaa siihen, että kirjoja on paljon, mutta hyllystä löytyvät kirjat ovat oikeasti hyviä ja useamman lukukerran arvoisia tai sitten sellaisia, joita ei vielä ole luettu. Halusin myös tänä vuonna panostaa siihen, että lukupäiväkirjassani olisi sellainen määrä merkintöjä, mihin voisi olla tyytyväinen.

Perjantaina repäisin ja ompelin itselleni nopean mekon hieman toista mekkoa mukaillen. Kangas oli ollut laatikossa ikuisuuden ja pieni mania auttoi pääsemään yli pelosta lähteä leikkaamaan kangasta. Kaivoin jo toisenkin kankaan hollille seuraavaa maniakohtausta varten. Ideakin (tai oikeastaan tarve) olisi jo valmiina.

Perjantaina iltapäivästä halu tehdä jotain kivaa yhdessä ajoi meidät syömään keskustaan ja leffaan katsomaan viimeisin Jurassic Park, joka ei ollut mitenkään kauhean ihmeellinen. Aika räiskintä. Ennen koronaa meillä oli tapana viettää tällaista kodin ulkopuolesta laatuaikaa noin kerran kuukaudessa, mutta sitten se vaan jäi rajoitusten myötä eikä palautunut enää. Nyt yritetään taas ottaa tavaksi tehdä jotain vastaavaa.

Mekko pääsi heti käyttöön seuraavana päivänä Ropeconissa, jossa kävimme pyörähtämässä. Tunsin hieman olevani taas väärässä paikassa, koska en roolipelaa, mutta onneksi myyntialueella olin kuin kotonani. Siskojen poikien joululahjat on nyt ainakin hoidettu. Tosi hyvää täteilyä. Ehkä ensivuonna vien pojat itse paikanpäälle ja Taa saa tartuttaa niihin roolipelien ihmeellisen maailman, jonka siementä ei minuun vielä ole onnistunut istuttamaan. Itselleni löysin myyntialueelta vaan korvakorut ja worblaa, joka on muovia, jota voi muotoilla lämpimänä. Taan usutin viimein ostamaan roolipelikirjan jota tämä on tuijotellut ties kuinka monta vuotta jo.

Loman loppumisen kauhu alkoi iskeä ja yöllä innostuin tekemään viimein raparperipiirakan Rengosta viedyistä raparpereista. Tämä kuuluu jokavuotisiin perinteisiini, mutta yleensä hieman aiemmin kesällä.

Viimeisenä lomapäivänä pelattiin erä Arkham Horroria (edition 3) Taan ja tämän kaverin kanssa vahingossa helpotetusti. Lautapeli-innostus jatkui vielä seuraavalle viikollekin ja nyt yritetään Taan kanssa kaksin voittaa peliä täydellä vaikeusasteella, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.

Kauheasti enempää ei suunnittelemattomalta lomalta varmaankaan voi toivoa? Olo oli ainakin sen jälkeen suhteellisen palautunut. 

Ensimmäinen työviikkokin on nyt takana ja yritän toivoa, että ensiviikko ei olisi niin hektinen, mutta tiedän jo, että paljon olisi tehtävää. Nyt vaan kun jaksetaan kunnialla vuosi loppuun ja haaveillaan sitten taas seuraavasta vapaasta.