Piirtämisestä ja piirustuksistaan on usein hieman hankala puhua. Kertoisinko syistä saman kuvan uudelleenpiirtämisen taustalla, uudelleenpiirtämisen hyödyistä, kuvasta itsestään, prosessista, siitä mitä ajattelen piirtäessäni vai vertailisinko kuvia ja arvioisinko kehitystasoani, antaisinko kehitys- tai piirustusvinkkejä? Puhuisinko sittenkin jostain ihan muusta, kuten vaikka maailman tapahtumista tai siitä, mitä minulle kuuluu? Vai laitanko vaan kuvat tähän ja jätän kaiken teidän mielikuvituksenne ja kysymystenne varaan?
Ehkä tässä tapauksessa voisin puhua siitä, kuinka hankalaa välillä on huomata omaa kehitystään, kun se ei ole tehnyt pitkään aikaan suurtaa loikkaa vaan kehitys on tapahtunut tasaisen hitaaseen tahtiin, ja siitä, kuinka hankalaa on olla itsekriittinen realistisella tasolla.
Omien piirustustensa välillä on joskus hankala suorittaa vertailua ja arvioida näin kehitystään, erityisesti jos ei piirrä aina samalla tyylillä ja tekniikoilla, mutta kun saman kuvan piirtää uudelleen nykyistä tietotaitorepertuaariaan hyväksikäyttäen, oman kehityksensä huomaa paljon selkeämmin. Vaikka kuvat eivät toisiaan täysin vastaisikaan, niissä on sentään tuttuja elementtejä, joita verrata keskenään, jolloin katseen voi suunnata esim pelkästä anatomiasta myös värien käyttöön tai kehittyneeseen asennon ilmaisemiseen.
Kuvien välillä on noin 12 vuotta, mikä pitkä aika, ja siinä ajassa voisi kuvitella ja toivoa taitojensa kehittyvän Pipsa Possusta Leonardo da Vinciin, mutta aina ei valitettavasti ole näin. Kehitys on yksilöllistä ja riippuu aina niin monesta muuttujasta. Kaikki eivät myöskään näe näiden kuvien välistä kehitystä samanlailla. Joidenkin silmään harppaus on ollut iso, kun taas jotkut eivät näe vanhassakaan kuvassa suuremmin vikaa. Kaikki riippuu paljolti katsojan omasta katsomisen kehitystasosta. Jotkut taas preferoivat vanhaa kuvaa, eivätkä ymmärrä, että näissä kuvissa katsojan objektiivisilla tyylipreferensseillä ei ole merkitystä, vaan kuvat on tehty tekijää itseään varten ja jaettu inspiraatioksi muille.
Vaikka minun olikin helppo huomata vanhasta kuvasta paljon virheitä ja niistä olisi kirjannut pitkän listan, niin jotenkin sitä pelotti lähteä piirtämään kuvaa uudelleen. Takaraivossa kyti vaatimuksia siitä, että kymmenessä vuodessa kaikkien aspektien olisi pitänyt parantua huomattavasti. Jokin vaade itselle olla paljon parempi kaikessa, kuin tuo parikymppinen tyttö, joka kuvan alunperin piirsi. En kuitenkaan ole esimerkiksi harjoitellut digitaalisen realismiin tähtäävän ihon tai veden tekemistä sen kummemmin, joten miten ihmeessä voisin vaatia itseltäni kehitystäkään? Miksi minun pitäisi edes olla kehittynyt kaikessa? Kaikki kehitys ei myöskään näy ulospäin – joskus se on nopeus, järkevämpien työkalujen valinta, tarinallisuus, metodit, referenssien käyttö, omat pään sisäiset kuvat (mind's eye) ja niiden toteuttaminen, jne.
Hauskaa on kuitenkin huomata, että kaikki piirtäminen kehittää kyllä muitakin aspekteja, joita ei ole edes harjoitellut. En ehkä ole yrittänyt realismia, enkä siihen edes nyt pyrkinytkään niin kovasti kuin tuolloin aikanaan, mutta silti kuva tuntuu realistisemmalta jo ihan muiden osien kautta, eikä sillä, mitä joskus tavoittelin ole enää niin merkitystä, koska tiedän nyt paremmin. Ehkä joskus realismi on ollut motivaatio, nyt se on ennemminkin tunnelma ja värit. Tulevaisuudessa todennäköisesti jotain muuta.
Kuten sanoin, kuvathan eivät ole enää kovinkaan samannäköiset. Tämä johtuu osittain konseptisuunnittelun ja asemoinnin kehityksestä. Toisen ihmisen saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi jokin tavallaan turha asia on muutettu, mutta omaan silmään se ei vaan ole sopinut enää uuteen paranneltuun visioon ja omiin intresseihin. Originaali konsepti tuntui omaan makuun jotenkin hieman väkinäiseltä ja liian värikkäältä nykytyyliin. En myöskään ole vuosiin puhunut ihmisen kanssa, jota käytin mallina alkuperäisessä, joten miksi pitäisin sitäkään rajoitetta enää? En väitä, etteikö uusikin teos olisi hieman väkinäinen konseptiltaan, mutta ainakin se tuntuu nyt hieman tarkoituksellisemmalta ja pystyypähän vielä suorittamaan sitä vertailua.
Saitteko kiinni ajatusvirrasta vai eksyittekö matkalla? Miten te seuraatte omaa luovaa kehittymistänne?
Tunnistan itsessäni samoja ajatuksia. Olen soittanut pianoa 9-vuotiaasta asti, ja varsinkin näin aikuisiällä on vaikea huomata mitään kehitystä itsessään. Toisaalta, aina sitä ei edes mietikään ja kehityksen saattaa huomata joissain ihan pienissä jutuissa ja usein kehityksen näkeminen vaatii jonkinlaista itsereflektiointia ja muistelemista. Esim. huomaan kehityksen siinä, jos tartun vuosia vuosia sitten soittamaani pianoteokseen ja huomaan, että nyt sen ns "haltuun otto" tapahtuu paljon nopeammin kuin silloin, kun ensimmäistä kertaa harjoittelin teosta, joka silloin tuntui maailman vaikeimmalta ja kesti kuukausia, että sitä pystyi soittamaan alusta loppuun ilman suurempia virheitä.
ReplyDeleteOlen myös yrittänyt olla itselleni armollinen kehityksen suhteen, sillä fakta vain on se, että jos esim haluaisin olla huippupianisti, minun pitäisi soittaa tuntikausia päivässä, mikä ei tässä elämänvaiheessa ole mitenkään mahdollista, enkä nyt pysty keskittymään soittamiseen samalla tavalla, mitä pystyin silloin kun opiskelin musiikkia. Luovan työn ja siinä kehittymisen vaatima säännöllinen tekeminen on haastavaa, kun pitää tehdä töitä ja muuta tylsää aikuisten hommaa. :'D
Mukava kuulla etten ole yksin näiden ajatusten kanssa. Tuo on hyvä muistaa, mihin sillä luomisellaan oikein tähtää. Jos ei halua olla huippupianisti tai viedä piirustuksiaan galleriaan, niin ei tarvitsisi olla kateellinen niille, jotka tätä tekevät täyspäiväisenä työnään ja upottavat siihen enemmän aikaansa.
DeleteEn ole itse miettinyt tätä asiaa juuri koskaan, joten oli tosi mielenkiintoista lukea pohdintojasi. 😄 Syy tähän miettimättömyyteen on se, etten ole oikeastaan koskaan harrastanut mitään taiteellista asiaa ajatuksella, että nyt on tarkoitus systemaattisesti kehittyä. Se ei tietenkään estä vahvaa itsekritiikkiä, että miten sitä nyt on noin huono jne. 😂 Tällä hetkellä tavoitteeni olisi ylipäätään tehdä jotakin luovaa ja nauttia sen tekemisestä.
ReplyDeleteSe on ihan kiva, että on luovia harrastuksia, joille ei ole mitään suurempia kehitystavoitteita! Antaa aivojen levätä ja palautua. Mulle sellanen on tää blogi, vaikka tänkin ylläpitämiseen liittyy asioita, joissa haluaisin kehittyä.
Delete