Time off


Ajattelin pitää pari viikkoa taukoa blogista, mutta blogihiljaisuus venyikin kuukaudeksi. Hups! Mutta, nyt olen täälä taas ja kirjoitusintoa riittää taas toivottavasti pitemmäksikin aikaa.


Näiden hiljaisviikkojen aikana olen käynyt porukoilla, syömässä Gaijinissa, nähnyt kavereita, käyttänyt kissaa hammaskiven poistossa, pelannut, kuluttanut Netflixiä ja mättänyt tuhottomasti karkkia, mikä ei sitten muuten todellakaan näy vyötäröllä ja housutkin menee kivasti jalkaan – not. Ostin siis kasan urheiluvaatteita.


Viikonloppuna piipahdin messukeskuksen väenpaljoudessa. Messuilta mukaan lähti hieman rojua ja kipeät jalkapohjat. Tuppaan haahuilemaan päättömästi kun olen yksin jossain tapahtumassa ja näin niitä metrejä kertyy salakavalasti enemmän. Olin hieman pettynyt kädentaitomessuihin. Missä kaikki askartelutavaraa myyvät firmat? Eipä noissa muissakaan osastoissa ollut erityistä kehumista.


Hain myös kouluun (artenomi ja it-tradenomi) ja tapani mukaan ennakkotehtävät menivät ihan viimepäiville. Toivottavasti posti hoiti hommansa ja kuljetti ne ajoissa perille. En tiedä olenko oikeasti valmis takaisin koulun penkille, mutta töiden hakeminen alkaa jo ottaa niin pahasti nuppiin, että yritin keksiä epätoivoisesti sille vaihtoehtoa. Olisi myös kiva välttää kaikki työkkärin pusuhippakurssit. Saa nähdä miten pahasti talouteni (ja järkeni) tulee kusemaan jos pääsen kouluun. Se on sitten sen ajan murhe. Jollain tästä aina selvitään.


Muuten täällä on ollutkin sitten melkein yhtä hiljaista kuin blogissakin. Siivottiin ja saatiin taulut viimein porattua seinään. Laitan vaan kameran akun latautumaan, että saan kuvattua paikat.



In English:

My intention was to take a couple of weeks break from blogging but those couple of weeks turned into a month. Oops! But, I'm here now, more eager to write again.
During my time off I've visited my parents, dined at Gaijin, saw my friends, took the cat to the dentist, played, watched a lot of Netflix and ate way too much candy, which btw doesn't show on my hips at all and I can still get my pants on. Yeah, a big fat lie. Alas, I went and bought myself some sportswear. 
Last weekend there was a fair at Messukeskus, where I went to spend some time, buy some junk and get my feet sore. 
I also applied for school even though I'm not sure whether or not I really want to be a student again. Being unemployed this long has taken its toll so I'm desperately trying to come up with alternatives to job seeking. I don't even know if my head and my financial situation withstands studying, but that's a problem to be solved later.
Otherwise it's been quite quiet here, as it has been in my blog too. We cleaned up the place and finally got the painting up on the walls. I just need to load my camera batteries to get you some decent pictures.