Plants; decoration and a pest called cat


Haluaisin kasveja – paaaljon kasveja. Mutta ongelmana on kissa, joka syö kaiken vihreän. Siis kaiken. Kaktuksista lähtien välillä. Kasvatan toki kissalle omaa ruohoa aina silloin tällöin, mutta kaikki kielletty kiehtoo enemmän, kuten arvata saattaa. Samperin kakara.


Listoja kissoille myrkyllisistä kasveista kyllä löytyy, mutta kun löydän kivan kasvin, joka ei listassa ole ja googlaan sen, niin sekin osoittautuu myrkylliseksi. Olen googlannut ja googlannut, mutta en löydä hyvää listaa, joka listaisi turvallisia vaihtoehtoja. Onko jollakulla tietoa, mitkä huonekasvit käyvät lemmikkitalouksiin? Mielellään jotain helppohoitoisia, iso- ja nahkealehtisiä.  Listaa kuvien kera?


Rakkaan pitkään eläneen vehkani tuo pölvästi teurasti nyppimällä lehdet pois. Se oli minulla monta vuotta ja itken vieläkin sen kuoleman perään, vaikka siitä on jo jotain vuosia... :,( Snif! Lepää rauhassa vehka. Koska vehkat ovat myrkyllisiä, en uutta viitsisi ostaa, vaikka ne kuinka kivoja ovatkin. Plantagenissä myydään kivoja vesikasveja, mutta herra on aikamoinen kalastaja, joten kauankohan kasvit pysyisivät kulhoissaan? Entäpä laventeli? Saisiko se olla rauhassa? Katosta roikkuvat kasvit ovat muuten hyvä idea, mutta onko reikien poraaminen vuokrakattoon kauhean ystävällistä? On ehkä järkevintä kysyä vuokraisännältä, mikäli amppeli muodostuu ainoaksi vaihtoehdoksi hankkia lisää kasveja. Onko nämä myrkyllisyysjutut liioiteltuja vai ihan oikeasti kuolemanvakava asia? Miksi tämä on näin hankalaa?


Taan äiti toi meille rönsyliljan, joka on kyllä myrkytön, mutta saa kissan ihan tolaltaan. Jos sitä ei säilytä korkealla, se on kahdessa minuutissa entinen rönsylilja. Näkisittepä sen tassujen heiluttamisen ja aukinaisen suun kun kissan nostaa melkein kosketusetäisyydelle kasvista. Ja voi sitä huutoa, jos otan kasvin alas nyppiäkseni kuolleet lehdet pois. Rönsylilja on myös siinä mielessä pirun ärsyttävä puska, että lehdet muuttuivat heti ruskeiksi jos osuivat johonkin. Jostain syystä meidän rönsylilja ei myöskään voi nyt kauhean hyvin vaan lehtiä kellastuu tuon tuosta. Sitä ei voi valoisammalle paikalle siirtää, juuri siitä syystä, että kaikkialta muualta kissa pääsee siihen käsiksi. Kuva on otettu kasvin saapuessa ja näyttää siksi ihan elinvoimaiselta.


Rönsyliljan lisäksi meillä on Ikeasta mukaan lähtenyt clusia. Clusian ostamisessa otin riskin, sillä minulla ei ole mitään käsitystä sen myrkyllisyydestä. Eipä Roottori ensimmäisen haukkauksen jälkeen ole sitä onneksi pahemmin maistellut. Clusiaa vahtii kaksi Schleich sammakkoa.


Kaktukset ovat yleensä saaneet olla rauhassa kissalta, joten ostin Ikeasta samalla reissulla kivan kolmenpakkauksen minikaktuksia, jotka istutin Ikean lasiseen vatiin (joka oli poistomyynnissä). Kissa rakastui yhteen piikittömään mukana tulleeseen mehikasviin ja teurasti sen. Sain sen ehkä pelastettua siirtämällä sen erilleen, mutta aika näyttää. Ainakin se tekee jo uusia... ulokkeita. Teurastetun kasvin tilalle hankin kolmannen piikikkään yksilön, ja näin ollen pieni aavikkoasetelmani on saanut olla rauhassa. Tai ainakin enemmän rauhassa. On tuosta jo kertaalleen joku kaivuri käynyt repimässä yhden ylös. Aavikkoni koristeet ovat taas kerran Schleihilta ja hiekan kauhaisin Korkeasaaren rannalta.

Huomasitte varmaan, että tykkään koristella kasvejani. Destinystoresta sai koko elokuun ajan 25% alennusta, joten hain tämmöisen säästöpossukallon, aikeinani sahata sen päälaen pois ja muuttaa sen kukkaruukuksi. Sinne voisi ostaa vaikka aivokaktuksen tai sitten istuttaa puolet tuosta rönsyliljasta.


Koi-lammikko ei ole vielä saanut itselleen kasvia ja pyörii edelleen telkkapöydällä pölyttymässä. Se voisi toimia ehkä limoviikunan tai varjoviikunan juurella. Minulla on vaikka kuinka paljon ideoita minipuutarhoihin ja kasviasetelmiin, mutta niistä lisää mikäli ne ikinä toteutuvat. Tuo pahuksen kissa on pieni hidaste.


English:

I'd love to have plants – loooots of plants. But the problem is our cat who devours all that is green. Like even cactuses sometimes. Surely I do grow some grass for my cat from time to time, but everything forbidden seems to interest more. Damn hairy brat.
It's not hard to find a list of toxic plants to cats, but every time I find a plant which isn't in one of those lists and google it, turns out to be poisonous too. Are there any good lists of non-toxic plants suitable for pet households? Preferably with pictures. I need something easy to take care, preferably Mediterranean with huge leaves.
I loved my Spathiphyllum, which I had for many years, 'till my cat killed it by plucking its leaves off. I still moan over it even though this happened couple of years ago. My poor plant. Even though I loved that plant so dearly, I wouldn't dare to get another because Spathiphyllum is toxic to cats. A local flower shop sells pretty water plants, but my cat is quite the fisher so how long would those plants stay in their aquarium? How about lavender? Would that get destroyed too? I know hanging baskets might solve the cat problem, but we live in a rental apartment and I think I should ask before attaching hooks on our ceiling. This plant thing is haaard...
Taa's mom brought us a Spider Plant, which is non-toxic, but makes my cat go nuts. If I don't store it high where the cat can't reach it, it wouldn't take long for my cat to destroy the whole plant. If only you could see when I take it down to pluck all the dying leaves cat shouts at the top of he's lungs at me. If I lift him near the plant his paws flail like crazy and mouth is open to catch everything that might maybe fall. I don't really like Spider Plant for its leaf tips are prone to browning. My plant isn't doing so well as it was when the photo was taken, because it doesn't get as much light as it needs, but this is the only place it's safe from the cat.
Along with Spider Plant we also have Clusia, which I bought from Ikea. I took the risk for I didn't know if Clusia is poisonous or not, but my cat hasn't toughed it since he took a little nib. Must have tasted bad. There are two Schleich frogs guarding my plant.
Cat usually lets cacti at peace, so at the same trip to Ikea I took a little selection of them with me as well. I planted them in a wide glass plate and decorated it with sand and Schleich bones and critters to make it resemble desert.
As you might have noticed, I do like to decorate my plants. I bought the skull piggy bank from Destinystore as my intention to make it a planter by cutting off the top of it somehow. I could plant there a "Brain Cactus".
My koi pond is still without a plant and collects dust in front of our TV. I think it might look good placed at the feet of a Weeping fig or Ficus microcarpa. What do you think?
I have so many other ideas for plants and how to decorate them, but more about those ideas when or if I ever start executing them.

Housewarming party


Tuparien järjestäminen venyi, sillä kaikki viikonloput oli buukattu pitkälle täyteen. Näin loppukesästä on aina kauheasti tapahtumia. Viimein tuli sopiva aika järjestää jotain, mutta näköjään kaikilla muillakin on täydet kalenterit, joten vierasmäärä jäi vähäiseksi, mikä ei toisaalta haitannut. Vähän jäi kyllä harmittamaan, että omista kavereistani vain kaksi saapui paikalle ja toisenkin oli poistuttava aika aikaisin hoitamaan äidillisiä velvollisuuksiaan. Mutta kuten olen jo tähän ikään mennessä oppinut, mitä enemmän ihmisiä, sen hankalampaa on kalentereja sovittaa yhteen.


Kämppä on kokenut pientä ehostautumista sitten sisustuspostauksen. Olkkarin matto on löytänyt paikalleen ja sohvatyynyjen määrä on lisääntynyt, joten sohva-alue näyttää nyt paljon kutsuvammalta. Kettukarkki-kuosisia verhoja on viimein lyhennetty ja Tampellan liian lyhyet verhot saivat väistyä niiden tieltä.


Ilta meni mukavan rauhallisesti alkoholin, juttelun, syömisen ja pelailun merkeissä. Telkkarissa pyöri monta erää Marvel vs. Capcomia ja Injustice: Gods Among Ussia. Olen näköjään aika hyvä hakkaamaan nappeja, sillä en hävinnyt kertaakaan. Sitten kokeiltiin myös muutama kierros Tsuroa – jossa taasen olin aika huono – ja Huhupuheita. Kellon lyödessä kymmenen, siirryimme lähibaariin muutamalle, etteivät naapurit häiriinny.


Krapulaa en tälläkään kertaa kärsinyt, vaikka alkoholi virtasi omaan tottumukseeni nähden runsaana. Sitä jäi vielä niin paljo, että en tiedä, miten ihmeessä saadaan se kulutettua pois. Haluaako joku tulla viettämään iltaa? Mansikka-punaviinimarjapiirakkaakin on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.


English:

Finally we had an empty weekend to throw a housewarming party. End of the summer comes with lots of happenings and our calendar has been full. I think it's the same with our friends for not many quests arrived, which didn't really bother me much. What bothered me a little was that only two of my friends attended, and also one of them had to leave early to fulfill her motherly duties. I know it's hard to find a time that suits everyone.
Our apartment has changed a little after the home decor post. Living room got a new carpet and more cushions and looks a lot cozier now. I also changed the kitchen curtains.
Our housewarming party went quite peacefully. We ate, drank, talked and played some games like Marvel vs Capcom, Injustice: Gods Among Us, Tsuro and Telestrations.
At ten o'clock we decided to let our neighbours sleep and moved over to the nearest bar.

I have nothing to wear!


Varmaan jokainen (nainen) kokee päiviä, jolloin vaatekaapista ei löydy mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi pursuaakin vaatteita. Oma vaatekaappi on täys ihan kivoja vaatteita – niin kivoja, ettei niistä halua luopua, mutta vain harva kappale tuntuu nyt täysin omalta. Aamulla vaatteita etsiessä, kun suuren vaivan takaa löydän yläosan, jonka voin pukea päälleni, mikään alaosa ei sovi sen kanssa – ja päinvastoin. Kun viimein saan ala- ja yläosan mätsäämään, ei mikään pitkähihainen enää sovi kuvioon. Tällöin tekisi mieli repiä kaikki alas, suorittaa iso karsinta kovalla kädellä ja mennä kaupoille.


Onko tämä jonkinlaista identiteettikriisiä? En kyllä yhtään ihmettele, vaikka olisikin. Sitä leijuu ilmassa muillakin osa-alueilla. Kriiseilen tukastani, piirustustyylistäni, kropastani, meikkaamisesta, sisustuksesta, elämästäni... 26 ikävuoden maaliviivan lähestyessä kovaa vauhtia, olen alkanut miettimään omaa elämääni vähän turhankin kiinteästi. Pari kuukautta joudutte ainakin kriisejäni kestämään. Mutta takaisin niihin vaatteisiin.

Rakastan niin monen erilaisia tyylejä, että ei ole ihmekään, jos vaatekaapissani vallitsee pieni yhteensopimattomuus vaatteiden välillä. Rakastan perinteistä suomalaista rock-tyyliä, 50-luvun pin-up -mekkoja, erilaisia goottityylin alalajeja, steampunkkia, post apokalyptista tyyliä... En osaa sitoutua yhteen. Näin ollen vaatekaapissani on vähän sitä, vähän tätä ja vähän tota. Koitapa siinä yhdistellä toimiva kokonaisuus. Onneksi sentään suosin lähinnä mustaa, harmaata ja valkoista.


Olen kasvanut perheessä, jossa vaatteita ei kauheasti osteltu ja niihin ei ainakaan tuhlattu rahaa. Vaatteet kiersivät lähisuvussa iän mukaan kaikki tytöt läpi ja minä olin sitä häntäpäätä. Se jätti jälkensä vaatteisiin suhtautumiseeni. Yleensä etsin kaikkein halvimpia vaihtoehtoja ja harkitsen pitkään ja hartaasti kalliita ostoksia. Tottakai tähän vaikuttaa myös elämäntilanteeni. Mutta vaikka minulla olisikin rahaa, käytökseni ei muuttuisi. Black Milkin mekko ei sujahtaisi ostoskoriin tuosta noin vaan, vaikka kuinka ihania olisivatkin. Se vaatisi ainakin viikon harkintajaksoa, maksaminen kestäisi pari tuntia ja maksuvahvistus saisi käteni hikoamaan kauhusta. Minna Parikan punaisten Raqueleidenkin ostoon liikkeestä meni varmaan tunti! Pari tuntia oston jälkeen tärisin onnesta ja kauhusta – mitä tulikaan tehtyä. Ja tätäkin ostosta olin suunnitellut etukäteen sen pari vuotta! Tietty joskus teen impulssiostoksia, varsinkin alennuksessa olevien gootti- ja designtuotteiden kohdalla. Adrenaliinitasot nousevat tällöin taivaisiin ja käyn läpi kaikki ilon, kauhun ja katumuksen tunteet ennen kuin pystyn ottamaan vaatteen käyttöön.

Nyt olisi tietenkin juuri kriisiin nähden otollisesti ties mitä rätti alennuksessa vähän kaikkialla, mutta kun sitä rahaa ei oikeasti ole ihan kauheasti. Pari mekkoa postikuluineen on yhtäkkiä enemmän, kuin aluksi ajatteli. Vaatteiden aleostelu varmaan karkaisi käsistä, mikäli olisin töissä. Häpesin ja pelkäsin hieman viimeisintä nettiostosta tehdessäni ja Taa joutui oikein rohkaisemaan minua olan takana painamaan sitä "hyväksy" -nappia. Saan kuulemma sillointällöin hankkia itselleni jotain kivaa... Lohduttaudun sillä, että postikuluja tästä ostoksesta ei mennyt. Nyt odottelen paketin saapumista innolla.

Vaatekauppojen hintojen hipoessa pilviä – tai ainakin niiden vaatteiden joita himoitsen, ovat kirpparit köyhän kriiseilijän pelastus. Viimeaikoina olen onnistunut tekemään löytöjä, mikä on harvinaista, sillä harvemmin löydän kivoja vaatteita kirppareilta. Yleensä kun löydän kivan vaatteen, on se pilattu hinnalla, on väärää kokoa tai aivan liian nukkaantunut. Sitten on taas niitä hassuja päiviä kun käsiin osuu priimakuntoinen oikean kokoinen Lip Servicen hame 7€, muhkea neule 1€ jne...


Mikäli uusia ei voi ostaa ja käytettynä ei mitään löydä, niin ainahan niitä kaapissa lojuvia rättejä voi lähteä tuunaamaan nykyiseen tyyliin sopivammaksi. Mutta kuinka usein se onnistuu? Ei aina, mutta joskus. Kaapissani on paljon tuunattuja vaatteita, joista osa ulkoilee vähän väliä, mutta osa pölyttyy edelleen kaapin pohjalla. Se on aikamoista arpapeliä. Sama juttu kokonaan itse tehtyjen vaatteiden kanssa – joskus ne onnistuvat ja joskus eivät.
Eilen tuunasin kaappiin unohtuneen lappuhaalarimekon muistuttamaan Iron Fistin budjettiini liian hintavia lappusortseja. Saa nähdä tuleeko tätä nyt pidettyä enemmän. Vyö on lappuhaalareitani edeltänyt tuunaus ja mekko sen alla on oma parin vuoden takainen tekele, jonka alushamekangasvalinta ei ehkä osunutkaan nappiin.


Onko kellään hyviä vinkkejä vaatekriisin selättämiseen? Mitä itse teette näissä tilanteissa?

Pieni tunnustus tähän loppuun: en ole vieläkään heittänyt pois kaikkia vaatteita, joihin en mahdu enää. Niitä on yksi iso kassillinen. Osa sielä olevista farkuista jää jo reisiin kiinni. Suurin osa on kyllä semmoisia, minkä sopivuuteen vaadittaisiin vaan pikkuruinen painon pudotus. Puhutaan ihan parista kilosta. Mutta mikäli Taa saa minut salille niin enköhän parit housut saa jo jouluna jalkaani... Pakko sielä salilla on käydä jos siitä maksaa etukäteen.



English:

The concept of finding nothing to wear even though your wardrobe is filled with garments is supposedly familiar to every woman. My wardrobe is filled with lovely clothes – so lovely that I can't just throw them away – but only handful of them feel right at the moment. When I find a bottom part that I feel comfortable in, it takes me ages to match a shirt with it, and vice versa. Then when I find something that matches, none of my cardigans or other long sleeved shirts match. On those days I just want to rip it all out of the closet, throw away those which are hard to match and go shopping.
Is this some kind of a crisis? I'm not surprised. I've been having these crises with other aspects of my life as well these past few months as my 26th b-day comes closer and closer. I'm having crises over my art style, my hair, my body image, my career choice, my entire life and existence... So bear with me.
It's no wonder that it's hard to find anything matching in my garderobe for I love so many different styles from traditional Finnish rock style to 50's pin up dresses, different kinds of gothic subgenres, post-apocalyptic, steampunk... How can I just settle for one?
I grew up in a family that didn't spent much money on clothes. When I was young, most of my clothes came from my sisters, and before me the clothes were worn by my cousins. I was at the end of that recycling line for I was one of the youngest girls in my family. This has left its mark on my buying habits. I rarely spend money on expensive clothes and if I do it takes me long time to think before doing the purchase. It took me about two years to convince myself to buy Minna Parikka's Raquel heels. When I finally decided to buy the shoes, it took me about an hour at the store and after the purchase I had so mixed up feelings for couple of hours! I was terrified but at the same time so freaking happy. So yeah, if I decided to buy let's say a dress from Black Milk, it would take me at least a week to even get that dress on the cart. Sometimes, when something expensive designer clothing or gothic brands are on sale I do impulse buys. But that makes me so hyped up that I have to go through every freaking emotion there is before I can start wearing those clothes.
Many stores are having sales at the moment, but conveniently I don't have much money. Taa had to give me a courage speech so that I could buy some clothes. He said that I deserve something nice from time to time... Now, I'm eagerly waiting for my package to arrive.
There's another way to get new clothes and ease up this crisis, a cheaper way, but this requires luck. I'm talking about flea markets. I rarely ever find any clothes on flea markets because they usually end up being the wrong size, too worn out or way too expensive for second hand clothes, but I've been lucky lately. I found a Lip Service skirt for 7€, a warm huge sweater for 1€ and that crop top I already told you about.
And also, you can always make your own clothes or spice up your old garments with some DIY. Sometimes it's a good call, other times you end up messing everything up. I think it's worth the risk if the garment otherwise ends up forgotten on the bottom of your wardrobe. Like this overall skirt that I painted yesterday to resemble Iron Fist's overall shorts which are way too expensive for my budget.
How do you deal with clothing crisis?

Weekend seasoned with hint of a bad luck


Perjantaina pari tuntia sen jälkeen kun tilasin matkahuollon alennuslipun Hämeenlinnaan, istuin Taan kanssa bussissa pahimpaan ruuhka-aikaan. Hetkeä aiemmin olin ostanut Kampin Anttilasta itselleni mallinuken käden ja koitin keksiä tälle kuriositeetille sopivinta käyttötarkoitusta. 


Ajatukseni eivät jaksaneet viihdyttää minua tarpeeksi kauaa ja havahduin takaisin todellisuuteen. Noin 45 minuuttia Kampista Ruskeasuolle otti pahasti pattiin ja purin ärtymystäni puolikkaaseen Tuplaan. Moottoritielle päästessämme huokaisin helpotuksesta, kyllä tämä ruuhka tässä helpottaa. Ei mennyt kauaakaan kun bussi teki yllättävän käännöksen ja kuulutus pamahti: "Moottoritie on poikki kolarin vuoksi joten matka jatkuu nyt sitten vanhan tien kautta. Arvioitu saapumisaika Hämeenlinnaan on 18:30--." Tämä tarkoitti siis 40 minuuttia myöhemmin kuin oikeasti pitäisi olla perillä. Maisemamatkailua parhaimmillaan. Nyt maisemana ei ollut pelkästään niitä peltoja ja puita vaan myös se motari, jota normaalisti ajettaisiin. No, kiitin onneani, että emme jääneet johonkin kolarisumaan vaan matka jatkui kokoajan, vaikkakin hitaammin kuin normaalisti. Toinen puolikas Tuplaa.


Pääsimme viimein Hämeenlinnaan ja suuntasimme linnalle, sillä Keskiaikamarkkinoille pääsi vielä ilmaiseksi. Olin suunnitellut, että ehtisimme pyörähtää paikanpäällä ennen luvattua sadetta, mutta suunnitelmani meni mönkään aikataulun venymisen vuoksi. Suunnitelmissa oli löytää paikanpäältä joku kiva kallo, mutta myyjät pihistelivät parhaimmistoaan vielä tai sitten tarjonta vaan yksinkertaisesti oli kurja. Jäin siis tällä kertaa ilman.


Olin ajatellut myös, että olisi kiva syödä paikanpäällä jotain, mutta ei siinä sateessa ruoka oikein innostanut. Reissu meni enemmän siihen, että tapeltiin Taan kanssa sateenvarjon tuomasta suojasta. Olkapäitäni kivisti mukanani kuljettaman kassin kahvan pureutuminen lihaani. Olin jo kokenut ihan liikaa sille päivälle ja soitin vanhimmalle siskolleni että halutaan pois. Käveltiin linnan pihan läpi autolle ja hurautettiin Parolaan, jossa kävimme hieman juhlistamassa keskimmäisen siskon pojan 3-vuotis synttäreitä. Lahjaksi hankkimamme pehmokorppi upposi lahjansaajaan senverta hyvin, että se kulki pojan kainalossa vielä seuraavankin päivän.

Yöllä heräsin siihen, että 8 kiloa kissaa kävelee mahani yli hyristen ja jää viereeni vaatimaan rapsutuksia. Aamulla taas pikkupoika vaatii poikaystävääni nousemaan ylös leikkimään. Mumisen tyynyyn kiitokset siitä, että poikaystäväni on suositumpi henkilö tämän pikkupojan elämässä ja käännän kylkeä. Itse saan vielä ainakin tunnin nuokkua suht rauhassa.

Not that 8kg kitty I was talking about

Taa sai projektikseen korjata vanhimman siskoni koneen. Niin siinä käy kun on nörtti – aina joku tunkee rikkinäisen koneen nenän eteen. Kun kone oli saatu toimintakuntoon oli aika suunnata takaisin kotiin. Odottaessamme bussia kierähdimme Hämeenlinnan bussiaseman vieressä olleella kirpparilla löytämättä mitään mielenkiintoista. Äitini soitti kertoakseen, että isotätini haluaa minun piirtävän hänelle taas jonkun sukulaisen kuvan. Äh, näitä realistisia muotokuvia taas. Niin siinä käy kun osaa piirtää. Mallikuvaa odotellessa. 
Onneksi tällä kertaa bussimatkalle ei tullut mutkia. Niskaa kuitenkin jomotti joko liiallisen bussissa istumisen ja/tai vieraassa paikassa nukkumisen seurauksena koko matkan kotiin.


Otettiin matkalta kotiin mukaan jättimäinen Burger King ateria joka nautittiin kotiin päästyä Crimson Peakin kera. Minulla on jokin ongelma Guillermo Del Toron kanssa. Tykkään hänen leffojensa konsepteista, maailmoista ja näyttelijävalinnoista, mutta jokin jää puuttumaan. Leffat eivät ikinä yllä yhtä korkealle kuin esim. Tim Burtonin leffat. En vaan osaa sanoa, mikä se puute on. Onko kellään muulla samaa ongelmaa? Iltamme jatkui Twin Peaksin parissa, sillä niskani ei jaksanut koneella istumista.

Sunnuntaina sitten otin bussin Malmille suunnitelmanani kierähtää Pöytäparkki-kirpputorilla. Ovella sitten älysin, että kirpputori ei enää olekaan sunnuntaisin auki niin kuin normaalit kirpputorit. Etsin äkkiä käsiini reitin kirpputori Metkaan, sillä kotiin palaaminen suoraan tuntui tyhmältä. Metkasta mukaan tarttui kukallinen löysä crop top (2€), pari Aarikan purkkia (4€/kpl, Tuliainen ja Viivat) ja iso purkillinen lasihelmiä (5€) Taalle käytettäväksi roolipeleissä. En kyllä tykkää vihreästä yhtään, joten ihmettelen suuresti, miksi tuo toinen purkki lähti matkaani. Jos joku haluaa vaihtaa punaisen Aarikka-purkkinsa vihreään niin tarjoukset kuullaan.
Metkasta löytyy myös G1 My little ponyja, jos joku lukijoista harrastaa niiden keräilyä tai tuunausta. Muuta mielenkiintoista oli vähän käytetty Victoria's secret hajuvesi pilkkahintaan ja hauska pinkki kissakassi.


Kello oli jo niin paljon, ettei minulla ollut mitään toiveita ehtiä DOM-kirpputorille manskulle, joten otin kutosen ratikan keskustaan. Hakaniemen torin ohi ajaessani huomasin, että sielä oli meneillään torikirppis. Käväisin katsomassa sen tarjontaa, mutta suurin osa myyjistä pakkaili jo tavaroitaan. Mukaan tarttui Neil Gaimanin ja John Boltonin lyhyt sarjakuva (2,5€), sekä kissarotuihin perehtyvä kirja (3€) vuodelta 2006.

Kassi täys tavaraa suuntasin viimein kotiin. Tulipahan käytyä pihalla vähän.



English:

Friday, couple of hours after I'd bought bus tickets to Hämeenlinna from Matkahuolto's web store, I was sitting with Taa on the bus caught in the worst traffic jam of the day. I tried to amuse myself trying to figure out what to do with the mannequin hand that I had bought from Anttila before getting on the bus. My thoughts did not amuse me for long and I found myself annoyed by the slowness of traffic. Because of couple of car wrecks on the highway we were 40 minutes late from my intended schedule, but finally arrived to Hämeenlinna.
We headed to the Häme Castle because Häme Medieval Faire was held there. It started to rain as soon as we arrived to the festival area. If we would have been on schedule, we would have avoided getting wet. I wanted to find a skull for my collection but the selection was bad and I left empty handed.
I called my eldest sister to pick us up and she drove us to see my middle sister's son for he had turned 3 that day. A plushie raven that we gave him turned out to be so precious for the boy that he carried it everywhere throughout the day and even the next.
We stayed the night. My sleep was interrupted by 8kg cat walking over me at night purring for attention. In the morning my nephew woke us up, but all he wanted was to get my boyfriend up. I muttered my thanks to my pillow and carried on sleeping - or at least tried.
Before it was time to head back home, my boyfriend fixed my eldest sister's computer. As he is a nerd, he always ends up fixing other people's broken computers. I on the other hand got a call from my mom who was asked by my great aunt to ask me if I could draw a picture of some relative for her. As an artist I always end up getting requests like that.
On the way home we grabbed a huge pile of fast food from Burger King and enjoyed our fatty meal watching Crimson Peak. I've always had a small problem with Guillermo Del Toro. He has a great atmosphere in his movies and the casting is always excellent, but I always feel like something's missing. I can't quite put my finger on the problem. Do you have that same problem? After Crimson Peak we watched an episode of Twin Peaks before going to sleep.
Sunday I spent going through couple of flea markets. The one I was suppose to go had changed their opening hours and was closed. I didn't know about it until I was at their door. So there was nothing I could do but to go to another one. The trip wasn't all in vain. I found a flowery crop top (2€), two of Aarikka's tin cans (4€/pc.) (They're usually quite expensive on flea markets because Aarikka hasn't produced these in years and they're very popular items. Sometimes they even ask 15€ for rusty ones. Mad, I know!), a short comic by Neil Gaiman and John Bolton (2,5€), a book about cat breeds (3€) and some glass beads for Taa to use in his role playing games. Bag full of stuff I headed back home.

Step by step drawing: Witchy green


Ette arvaakaan kuinka monta kertaa olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen vain tuhotakseni luomani tekstin, koska mitään järkevää ei tule ulos. Kolme päivää olen paennut syvältä riipivää työttömän ahdistavaa todellisuutta ja tapellut hidastelevan koneeni kanssa. Kolmessa päivässä olen ulostanut mieleni sopukoista tämän.


Olen piirrellyt myös paljon muutakin, mutta en kokenut niiden olevan postauksen arvoisia. Mutta nyt kun yritän kirjoittaa tästä, mitään järkevää sanottavaa ei tule ulos. Taidan antaa vaan työn eri vaiheiden puhua kun kerta tallensin välivaihekuvia.


Skissailin luonnoslehtiööni aikani kuluksi naisen, otin siitä kännykällä kuvan ja siirsin Photoshoppiin oikean kokoiselle pohjalle. Tällä kertaa koko oli 5000 x 7073 pikseliä, 500dpi.


Piirsin kuvan uudelleen luonnokseni päälle erilliselle layerille ja korjasin käsintehdyn luonnoksen virheitä ja lisäsin elementtejä.


Luonnoksen ollessa valmis etsin sopivat värit kokeilemalla ja tutkimalla muiden töitä. Läiskin ne suunnilleen oikeille paikoilleen. Tukka omalle tasolle ja iho omalleen.


Piilotin taustalla olevan vaalean osan pois häiritsemästä piirtämistäni. Tuplasin väri-layerini koska värit olivat jääneet osasta kohtaa liian läpikuultavaksi. Sen jälkeen siivosin luonnoksen yli menevät väriosiot.


"Lock transparent pixels", "gaussian blur" ja hups, siveltimen jäljet katosivat. Jos tämä ei ole laiskuutta niin mikä sitten. No, koska blurrattu kuva ei ollut sitä, mitä haettiin, niin aloin hakemaan muotoja uudelleen esille blurraukseni päälle. Aloitin kasvoista.


Muotojen hakeminen jatkuu. Tässä kohtaa muotoa on löytynyt naaman lisäksi käsiin, rintoihin ja keskivartaloon.


Vartalo alkoi pikkuhiljaa löytää muotonsa, joten oli aika siirtyä hiuksiin.


Kun hiukset näyttivät enemmän tai vähemmän hiuksilta, aloin keskittyä taustaan. Toin takaisin vaalean osion taustalle ja poimin värejä naisesta taustan elementteihin.


Kuva sai lisää yksityiskohtia ja viimeistelin viimein jalkaterät, jotka olin jo melkein ajatellut jättää sellaiseksi kuin ne edellisessä vaiheessa olivat.


Viimesilauksena lisäsin vielä hieman Luis Royomaisen hehkun naaman alueelle, muutaman blurratun yökkösen taustaan ja punaista silmien ympärille. 
Signeerasin työni.

Siinä se sitten oli. Haluan tehdä lisää tällaisia tarkoituksettomia gootahtavia kuvia. Tällä tyylillä piirtäminenkin oli aika vaivatonta ja mukavaa. Yleensä joudun tappelemaan ääriviivojen tuomien ongelmien kanssa. Ehkäpä tarkat ääriviivat eivät ole minua varten. Pienimuotoisen taustankaan tekeminen ei tuntunut tuskastuttavalta kun sitä ei tarvinnut ensin lähteä ääriviivoittamaan.

Mitä tykkäätte?




English:

You have no idea how many times I started writing this only to end up erasing all that I had written because nothing rational came out. Three days I've spent drawing this and fighting with my retarded computer to get my mind off of this rugged life of unemployment. This is what I created in those three days.
I've created other works too, but I didn't think they deserved a post. This on the other hand does. But now that I try to think of something to say about my work, nothing meaningful comes out. I let my WIP pictures speak for themselves.
In the process of making this, I realized how much easier it was to work without strict line work. I should do it more often.
What do you think?

Hair journey


Eräänä iltana sinivioletin väriaineen kadotessa lattiakaivon uumeniin, en voinut olla miettimättä sitä kuusitoistavuotiasta raukkaa, jonka epäonnistuneesta hiustenvärjäyksestä Suomen internetkanavat kuhisivat jonkinaikaa sitten. Tuossa tapahtumassa on niin paljon mennyt pieleen että huhhuh. Tyttö parka. Tapaus on herättänyt paljon keskustelua, josta liian suuri osa syyllistää tyttöä itseään. Tapaus on myös herättänyt keskustelua kampaajista ja heidän ammattitaidostaan ja yleisesti ammattialasta.

Uutisen innoittamana/kauhistuttamana aloin miettimään omaa hiushistoriaani ja suhtautumistani hiuksiini ja kampaajiin. Hiuksista on nyt muutenkin hyvä kai kerran tässä blogissa puhua kun tukka on yksi niistä minun keskeisimmistä ulkoisista piirteistä, johon kiinnitetään huomiota. Oli syy sitten se, että se on omituisen värinen, superpitkä tai epäsiisti – kaikki kolme kohtaahan täyttyvät nyt.

2005-2007

Oikea hiusvärini on aika vaalea. Se on varmaan tummunut ajan saatossa niin kuin äidilläni, mutta juurikasvun perusteella voimme todeta minun edelleen olevan blondi tai jokin maantienharmaa. Äitini ei kuitenkaan lähtöjäänkään ole ollut yhtä vaalea kuin minä. Hiukseni ovat aina olleet suhteellisen paksut, taipuisat ja hieman karheat. Ne menevät herkästi kiharaan ja lyhyeksi leikatessa latvat kääntyvät haluamiinsa suuntiin. Isälläni on kiharat hiukset ja olenkin sieltä siis perinyt jotain.

2008

Hiustenhoitorutiinini on hyvin yksinkertainen. Pesen tukkani joka toinen tai kolmas päivä. Käytän hopeashampoita ja hoitoaineita, sekä kivantuoksuista XZ-shampoota ja saman sarjan hoitoainetta – ihan mielialan mukaan. Annan hiusteni kuivaa ensin pyyhkeen sisällä ja sitten vapaana omia aikojaan. Olen aika huono pitämään hiusvärejäni yllä, joten värjäilen niitä satunnaisesti, kun huvittaa ja on aikaa. En käytä hiuksissani mitään muotoilutuotteita, enkä myöskään kuumakäsittele hiuksiani kuin vain juhlien aikaan. Yleensä pidän hiuksiani auki, ponnarilla, nutturalla tai letillä – jollain helpolla ja nopealla tavalla pois silmiltä. Postaukseen koitin valita kuvia, jossa hiukset ovat auki, jotta väri ja pituus näkyy paremmin.

2009

Olen ollut pitkätukkainen suurimman osan elämästäni, osittain hiusteni kääntyvyyden ja osittain pyöreän päänmuotoni vuoksi, suurin syy taitaa kyllä olla parturissakäymättömyyteni. Olen käynyt ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän ammattilaisella. Pienenä hiukseni leikkasi naapurissa asuva tätini, joka oli koulutettu parturi(-kampaaja?), mutta työskenteli ihan muissa hommissa. Teini-iästä lähtien olen kursinut tätä kuontaloa lähinnä itse. Lukuisista värjäyksistänikin vain kolme, on tehnyt ammattilainen. Aloitin hiusten värjäämisen noin 12-vuotiaana (2003) ja melkein koko väriympyrä on käyty läpi, vaikkakaan kaikesta ei ole kuvaa.

2010

Suurimmat syyt siihen miksi en käytä ammattilaisia ovat korkea hinta ja pelko vääränlaisesta jäljestä. Hyväksyn paremmin itse tekemäni virheet kuin niiden, joille maksan. 10€ virhe vs. 100€ virhe. Ymmärrän kyllä mistä palvelun hinta koostuu – sen ymmärtäminen kuuluu omaan ammattiini. Mutta minusta se ei ole sen arvoista. Ihan kuin Minna Parikan kengät – jollekin kolmesataa on ihanista kengistä vain pieni uhraus elämässä, toinen taas ei voisi kuvitellakaan ostavansa yli 100€ kenkiä olivat ne kuinka hienot tahansa. Tiedän myös, että olen oikeutettu saamaan rahojani takaisin tai uuden ajan, mikäli tukasta ei tullut sellainen kuin halusin, mutta se pitäisi ilmoittaa jo siinä tuolissa ja minun on erittäin vaikea saada suustani muuta kuin "Joo, on se kiva". Osittain siksi, että en edes nauti siinä tuolissa istumisesta ja haluan vaan pois. En ole niitä ihmisiä, jotka nauttivat kun joku lääppii hiuksiani.

2011

Vaikka en tuoliin saakka parturissa olekaan päässyt usein, olen kyllä ollut mukana muiden parturikerroilla ja kysynyt usein samalla kampaajan mielipiteitä oman tukkani mahdollisesta kohtalosta. Kuka muistaa kakstuhatluvun raitabuumin? Minä. Sain siitä pahat traumat. Jokainen kampaaja ehdotti minulle ja ystävilleni raitoja. Raitoja, raitoja... Halusin kokonaan tumman tukan, en raitoja. Kauppoja ei siis tullut, kun kampaajat eivät suostuneet tekemään muuta kun raitoja. Itkimme myös liian lyhyiksi leikattua otsatukkaa. Aina kun ystäväni kävi parturissa, joutui hän näyttämään ihan liian pitkälle otsatukkansa pituuden, ettei siitä tullut liian lyhyttä. Ja välillä siitä tuli silti. 

2012
2013
Toinen kuva kertoo hyvin, miten käy kun punainen kulahtaa päässäni.

Nykyään pyörittelen päätäni poikaystäväni ollessa parturissa. Poikaystävälläni on jokaisen tytön unelmatukka. Se kasvaa nopeasti, on luonnostaan upean värinen, paksuakin paksumpi ja hius on vahva. Tämän lisäksi Taallakin on pohjalla jokin luonnonkihara, joka ilmenee vahvoina laineina.
Jok'ikinen parturi kysyy tai olettaa kysymättä Taan hiusten olevan värjätyt. Ettekö te parturit tunnista enää värjättyä hiusta? Poikaystävälläni on luonnostaan tummat hiukset – melkein mustat. Katsokaa nyt hyvä ihme poikaystäväni muuta naamakarvoitusta! Se on ihan samaa sävyä. Ehkä kampaajia hämää Taan tukan "huono kunto" aka karheus. Omaa tukkaanihan ammattilaiset haukkuvat huonokuntoiseksi karheuden takia vähän väliä. Minua loukkaa, että haukutte kuolleita solujani huonokuntoisiksi. :D Hyvät ammattilaiset, hiuslaatuni on vaan tällainen. Se ei ikinä ole ollut pehmeä ja samettinen, enkä edes halua sen olevan.

2014
Toisessa kuvassa ensimmäinen Elumen-värjäys.

Minulle hiukset ovat lähinnä kuollutta uusiutuvaa materiaalia, jota ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja kyllästää aineilla pehmeäksi. Tottakai hyvin hoidetut hiukset näyttävät paremmalta, koska mainonta on luonut meille raamit, millainen hius on kaunis. Mutta kuten sanoin "kuollutta uusiutuvaa materiaalia", joten en vaan halua tuhlata sen kauniinapitämiseen liikaa aivokapasiteettia tai aikaa. Riittää kun väri on ok ja leikkaus ei nyt ihan kilju mörrimöykkyä – vaikka sitä se aika usein tekee. Tukan ei kuitenkaan tarvitse häikäistä kuin L'oréalin mainos.

2015

Miksi otin alussa kauhean uutisen esiin? Kuulen paljon valittamista ja kauhistelua hiusväreistä ja siitä, mitä se muka tekee päähanalle ja hiuksille. Mielestäni se on turhaa pelottelua, kun hoitaa asian ohjeiden mukaan ja maalaisjärjellä.

Koska olen vaaleahiuksinen, näyttävät kirkkaat värit hyvältä päässäni pienellä vaivalla – onneksi. Vaalennan hiuksiani ehkä kaksi kertaa vuodessa ja sekin lähinnä värinvaihdon yhteydessä. Aloitin värjäämisen kevytväreillä, sitten siirryin kestoväreihin ja siitä sitten suoraväreihin. Satunnaisesti käytän vieläkin kestovärejä, varsinkin punaisen pohjana.
Olen nyt pidemmän aikaa värjännyt vain latvoja, siitä syystä, että en jaksa olla kokoajan värjäämässä juurikasvua, mutta myöskin siksi, että väriaineet olisivat mahdollisimman vähän kosketuksissa päänahkani kanssa. Juuressa on vaikeampi saada pysymään väriä ilman, että sitä esikäsittelee. Päänahkani suojelu ei johdu mistään allergisesta reaktiosta tai huonoista värikokemuksista, vaan lähinnä siitä, että haluan antaa sille nyt omaa aikaa. Vain kerran olen törmännyt hiusväriin, joka poltteli, mutta normaalisti käyttämäni tuotteet eivät ole aiheuttaneet mitään ongelmia.

2015

Nyt olen siinä vaiheessa, että en enää tiedä mitä hiuksilleni tekisin. Ärsyttää katsella tätä muodotonta huonosti leikattua hispehkoa. Olisi kauhean kiva hommata taas otsatukka, mutta se on kauhean rasittava ylläpitää, ja koska haluaisin pitkän, se olisi inhottava lasien kanssa. Lisäksi, se ei nyt ihan käy yksiin lyhyeksi leikatun sivuni kanssa. Haluaisin myös semmoisen futuristisen polkkatukan (edestä pidempi ja takaa niska jää pitkälle näkyviin), mutta minulla on liian pyöreä pää sellaiselle ja sitä pitäisi olla kokoajan siistimässä.

2016

Kaiken tämän tuskastelun keskellä ajattelin ilmoittautua hiusmalliksi, mutta sitä rajoittaa hieman, että en tykkää olla kuvattavana enkä edes ole kauhean kuvauksellinen. :D Äääh, olisi niin paljon helpompaa vaan ajaa kaljuksi ja omistaa monta peruukkia. Taa ei valitettavasti ole yhtä innoissaan tuosta ideasta.
Anttilan poistomyynneistä löytyi -50% hintaan pari punaista hiusväriä, joten se ainakin on päätetty, että palaan takaisin punaiseen kun sininen suoraväri loppuu.



English:


One night while watching the purplish blue hair dye disappear down the drain I couldn't think anything else but the last month's news about 16-year-old girl whose hair dyeing session had gone terribly wrong and she ended up with a burn and necrosis on her scalp. Not pretty. The person who did the dyeing claimed to be an expert but clearly wasn't. Trust me, there were so many things wrong with her methods it would take me ages to list them. It really saddens me that most of the conversation between common people on the internet puts the blame on the girl. It clearly wasn't her fault. She's only 16. What 16 year old knows everything about dyeing and questions the "professionals".
After the news I've been thinking a lot about my take on hair and what my hair has been through over these years. I'm a natural blond and my hair is fairly thick and a little wavy. It has been long for most of my life. I started dyeing it around the age of 12 (2003) and has been cutting it and applying the dye by myself ever since. Couple of times I've been to the professional, but it costs way too much and I'm afraid that they get it wrong. Not wrong like burning my scalp off, but let's say like cut it too much or wrong shade of blue etc... It's easier to tolerate when I do something wrong but the person who I'm paying lots of money... I know I could get a refund or another session for free, if I don't like the result, but I really don't even enjoy sitting there while someone touches my hair. So all that comes through my mouth even though I'm disappointed is: "Nice, thanks".
I'm pretty lazy with my hair. I wash it every other or every third day with regular market shampoo that smells awesome or if I'm in the mood I use silver shampoo. My conditioner is the same market stuff than my shampoo. I rarely ever use any other hair products or heat for that matter – only when I'm attending to a big party like weddings etc. 
I don't bleach my hair often. Maybe twice a year and that's mostly because I'm changing the colour. There's no need to because the bright colours look ok without bleaching and now that I'm not even trying to get the colour to stick to my roots. 
At the moment, I'm really bored with my hair. I want something new, but don't know what. I bought couple of red dyes at the Anttila's sale so seems like I'm going red again after I've used all the blue dye that I have.