Fake septum and black lips

Vanhan kuvan uudelleenpiirtäminen edistyy tuskallisen hitaasti. Tuntuu kun en saisi siitä yhtään parempaa kuin edellinen on, vaikka tämä onkin täyttä sontaa. Se on jo keskeneräisenäkin selkeästi parempi. Mielestäni se vaan ei riitä. En koskaan ole pitänyt itseäni perfektionistina, mutta älyän kyllä, miksi jotkut tekevät tämän virheoletuksen kohdallani. Joskus vaan haluaisi ylittää omat odotuksensa itsestään ja sillä ei ole mitään tekemistä perfektionismin kanssa.


Piirtämisen saralla siihen en ehkä nyt pysty, mutta olen tehnyt kyllä muuta hurjaa ja totutellut mahdollisesti tuleviin hurjuuksiin. Ostin vastikään mustan huulipunan (NYX) ja feikkinenäkorun. Musta huulipuna on ollut minulle aina jonkinlainen kammotus. Siis ei pahassa mielessä. En vaan ole uskaltanut ikinä näyttäytyä tai edes kuvitella näyttäytyväni julkisesti mustatuin huulin. Nyt parin päivän totuttelun jälkeen, olen aivan rakastunut. Keräsin myös aimo annoksen katseita viime kauppareissulla. 


Mustan huulipunan lisäksi olen pitkään jo pyöritellyt ajatusta nenäkorusta, mutta se arveluttaa niin monella tapaa. Ensinnäkin, olen niitä joiden nenä vuotaa aina ja kokoajan. Oli se sitten flunssaa, ärtyneitä limakalvoja, allergia tai liian tulista tai kuumaa ruokaa. En oikein tiedä mitä reikä sierainten välissä tykkäisi tästä ja kuinka paljon saisin olla pyyhkimässä korua valuvasta räästä. Niistämisestä korun kanssa puhumattakaan. Sitten on taas ne sonni-kommentit, joiden tiedän tulevan vähintäänkin sata kertaa vanhempieni suusta. Olen kyllästynyt ideaan jo ajatuksen tasolla. "Haahaa, tosi hauskaa iskä." Taidan siis nyt ainakin väliaikaisesti tyytyä tähän ympäri nenää pyörivään irtorenkaaseen, jonka voin suosiolla jättää pois Hämeenlinna-reissuilla ja pahimpina räkäkausina.

Täälä on muuten ihan tuskaisen kuuma ja meikit sulaa naamalta. Odottaako kukaan muu syksyä?



English:

Redrawing an old picture takes me way more time than I would have wished. It feels to me like it's no better than the old one, even though it undoubtedly is even in its unfinished state. It just isn't enough for me. I want it to be so much better. Some make the misinterpretation that I'm a perfectionist, and I can understand why they think that way. But I'm anything but that. I just want to exceed my own expectations from time to time. This time I can't seem to be able to do that.
Even though drawing isn't going so well, I've been pushing my boundaries elsewhere. Wearing black lipstick in public has been something I've not dared to do until now. It took me couple of days to get used to it and now I'm hooked. I also bought myself a fake septum jewelry because I thought it was a good way to try out what having a septum would be like. I'm afraid of having one for many reasons. The biggest reason is because I suffer from runny nose more than most people. The second biggest reason is that I know I'd have to listen to people making bull comments. You know, bulls have nose rings and knowing my dad's humor... Yeah... No. I'm already annoyed. So, I'm going to use this fake piercing for now and keep on dreaming.
Btw, it's hot and my makeup is melting. I'm I the only one longing for autumn?

Midsummer

Taa making food as always.

Arki? Mikä arki? Eihän nämä kesäjutut lopukaan vielä. Juhannus siis oli ja juhannus meni, niin kuin aina. Juhannusaaton pilvisestä säästä ja pilviä muistuttavasta hyttyslaumasta huolimatta viikonloppu sujui hyvin ja rauhallisesti. Vietimme juhannusta aika karsitun perinteisesti Taan kaverien kanssa Vihdissä. Kuvia ei ole nimeksikään, mutta ehkä ihan hyvä niin. Kasa alastomia nörttimiehiä tuskin kaipaisikaan kuviaan tänne ja muuta kuvattavaa ei sitten hyttysten ja puiden lisäksi oikeastaan olisikaan ollut. 

Rantaa ei ollut, mutta ahdas pihasauna sen sijaan löytyi ja vihdankin kävi joku väsäämässä. Itseänihän ei oikeastaan kiinnostanut tulla läimityksi koivunoksilla, joten se hupi saa odottaa jotain ikäkriisiä. Kai sinne keski-ikäänkin voi jotain säästää? 

Muutamat yrittivät alkoholipäissään herätellä juhannustaikoja eloon ulkomuistista. Eli pihalla kasvavat villikukat saivat kyytiä. Itse en juhannustaikoija ole tehnyt sitten lapsuuden, joten muistan vaan, että piti kerätä seitsemän kukkaa ja laittaa ne tyynyn alle nähdäkseen unissa tulevan puolisonsa. Tai pyöriä ympäri, kävellä takaperin kaivolle ja kurkistaa sinne. Vai oliko tämä nyt joku muumi-juttu?


Vaikka muilla kuluikin alkoholia ihan kiitettävästi niin itse en saanut alas kuin puolitoista tölkkiä Black Rat:ia ja muutaman maistiaisen muiden oluita. Eihän sillä alkoholilla toisaalta tarvitsekaan läträtä. Vaikka ruokaa olikin paljon ja se olikin hyvää en saanut paljoakaan menemään alas alkuviikosta kärsimäni rajun oksennustaudin jälkeen. Vasta nyt alkaa ruokahaluni palautua normaalimmaksi.


Emme viettäneet mökillä kuin yhden yön. Kotona juhannuksen vietto jatkui sarjoja katsellen, hyttysenpistoja raapien ja jäätelöä syöden. Saan aina ihan mielettömän kokoiset ja tuskallisesti kutiavat paukamat hyttysistä.



English:

Did I say I could start living the normal boring everyday life again? Oh I did? Ok, I was wrong. Earlier this week I was really ill and suffered from the most horrific vomiting for couple of days. At Friday started the midsummer celebration which we spent at Taa's friend's cottage. It was quite traditional Finnish midsummer celebration. We went to sauna, drank and ate a lot. Well, the others ate and drank, I still did not have the appetite after the illness. Some even tried out those old folk magic rituals where you collect flowers and put them under your pillow in order to see your future spouse in your dreams.
I'm lacking pictures for there weren't much to take photos of if you don't count trees, naked nerdy men and mosquitoes. The place was taken over by an army of hungry mosquitoes. My legs are the dotted itching proof of that. I get really bad reactions from mosquito bites.
We only spent one night at the cottage. The rest of the midsummer we spent at home watching series, eating ice-cream and scratching the hell out of those mosquito bites.

Dresses and dusty pens


Kun on pukeutunut viimepäivinä vaan puolilikaisiin ja huonoihin vaatteisiin muuton ja vanhan asunnon siivoamisen vuoksi, oli jotenkin syntisen kiva laittaa viimein päälleen jotain, jossa tuntee olonsa mukavaksi. Tässä asu viimeviikolta. Paita/tunika on itse tehty Käpysen MIAU & MOURR jerseystä, jonka ostin kädentaitomessuilta. Hame on New Yorkerista ja harness sekä kaulakoru Restyleltä. Vaatekaappiini on eksynyt nyt yllättävä määrä kissa-aiheisia vaatteita. Sieltä se hullun kissaihmisen leima nyt vaan haluaa puskea kaikkien näkyville. 
Toinen, mitä vaatekaappiini on eksynyt viimeaikoina, ovat valkoiset kukkamekot. Sinne menee viimeisetkin goottiuteni rippeet. :D Vaikka kukkamekot nyt viehättävätkin jostain ihmeen syystä, olen käyttänyt niitä lähinnä juhlissa. On helpompi sonnustautua kukkamekkoon kaikenlaisiin sukujuhliin, joita tässä nyt onkin ollut aika paljon, niin ei tarvitse kuunnella: "Eikö sun tule kuuma tossa?"


Kaiken muuttohölinän ja isompien juhlien jälkeen voi viimein alkaa arki ja voin taas ehkä kaivaa kynät esille. Jotenkin ei innostaisi piirtää, mutta jos en pakota itseäni, menee taas kuukausia ennen kuin saan mitään aikaiseksi, enkä halua sitä. Jotta pääsisin käyntiin, ajattelin uudelleenpiirtää jotain vanhempia kuvia, niin näen samalla kehitystäni ja ehkä se herättää innostuksen taas. Sitten voisinkin keksiä uuden pikkuprojektin, joka pitäisi minut aktiivisena. Minulla on jo jonkinlainen idea hautumassa, mutta jos teille tulee ideoita piirustusprojekteihin, niin otan mielelläni vastaan.


English:

When you've been wearing half dirty and unimportant clothing for days in a row because of the moving and cleaning, it's a magnificent feeling to put on something you feel comfortable in. This outfit is from the last week. The shirt/tunic is self made from Käpynen fabric which I bought from Arts & Crafts fair. The skirt is from New Yorker, the harness and the necklace are from Restyle. Lately my wardrobe has been luring kitty themed clothes in like there was tuna cans in there. The other thing I've been obsessed about lately are white flower dresses. There goes the last of my goth points. :D It's just so much easier to put on a flowery dress on when you're visiting parties filled with relatives you rarely ever see. It saves you all those odd comments like "Isn't that hot to wear?" 
After all the parties summer comes with and after all this moving stuff it's good to go back to normal everyday routines and dust your pencils. I don't feel like drawing at all, but I really need to push myself to do it so that the break wouldn't go on too long. To get myself inspired, I've decided to redraw some of my old works. It is always inspiring to see how much you've improved. After I get my inspiration back, I'm planning on starting a small project again to keep me drawing regularly. I already have an idea, but if you have one too, I'm always more than happy to hear it out.

Moving stories II


Muutto takana ja tavarat alkavat olla muutamaa laatikollista lukuun ottamatta paikoillaan. Parveke on vuorattu tyhjillä pahvilaatikoilla, joista onneksi osasta pääsen eroon huomenna.

Olen elämässäni muuttanut nyt... 4... kertaa ja jokainen muutto on ollut erilainen.
Ensimmäinen muuttoni oli Malmille poikaystäväni Hoasin soluasuntoon, jossa asustelin luvattomasti pari-kolme kuukautta. En laskenut tätä muuttolistaani, sillä en muuttanut sinne kuin vaatteita sekä hygienia- ja koulutarvikkeita. Eli ei oikea muuttomuutto.

Ensimmäinen muuttomuutto oli kun Malmilta muutimme yhdessä Hoasille Vantaan Jokiniemeen, mutta tämä muutto meni plörinäksi. Muuttopäivänä saatiin ensimmäinen pakettisatsi autoon, haettiin asunnon avaimet ja ajettiin asunnolle. Avasin oven. Ensimmäinen asia, mitä näin oli lattia, joka oli revitty irti ja seinät täynnä likatahroja. Ulkomaalaistaustainen mies tulee yhdestä huoneesta kalsareissaan ja katsoo meitä ymmärtämätön ilme naamallaan. Sanotaan hänelle, että ollaan muuttamassa asuntoon johon hän alkaa virkkoa huonolla englannilla kuinka kiva asunto on ja kuinka kiva paikka on asua sekä toivottaa meidät tervetulleeksi. Mies ei vaikuta ymmärtävän, että meidän sisäänmuuttomme tarkoittaa hänen ulosmuuttoaan. Miehellä ei ole paljoakaan tavaraa, mutta sitä on sielä silti vielä. Hänellä oli enää tunti aikaa muuttaa pois, mutta ei näyttänyt kyllä siltä, että olisi millään kerennyt tunnissa ulos tavaramäärän ja kalsariolemuksen vuoksi. Jatkamme sisälle asuntoon epäluulon ja kauhun vallassa. Jääkaappi on seinästä irti, keskellä huonetta, likainen, vuorattu tarroilla ja ulkonäöstä päätellen rikki.

Siihen kauhukuvat loppuvat kun päätetään, että tännehän ei muuteta. Lähdemme pois ja soitamme Hoasille. Entinen asukas jää nukkumaan lattiattomaan kämppäänsä. Muuttokumppanini lähtevät Hoasin toimistoon selvittään asiaa, josta saamme kuulla että asunnossa on tapahtunut vesivahinko. Minusta se näytti enemmän siltä kuin sielä olisi ollut sota, mutta miten vaan. Miksi Hoas vuokraa vesivahingollisia asuntoja ja mitä se edellinen asukas sielä vielä teki?! Lopulta muutaman tunnin päästä saatiin uusi väliaikainen asunto Helsingin puolelta. Asunto on kalliimpi ja pienempi, mutta päätimme, että emme rupea enää muuttamaan siihen Jokiniemen asuntoon kun se saadaan remontoitua. Tästä kaikesta sekoilusta ei edes saatu kun joku vaivainen muutaman kympin korvausta.

Helsingin asunto oli ihan kiva ja muutto sinne sujuikin ihan hyvin. Se oli juuri rempattu ja hyvällä paikalla. Ainoa oikea valittamisen aihe kämpässä oli sen ulko-ovi. Talvipakkasilla sitä ei aina saanut kiinni, tai luuli saaneensa, kunnes yöllä ne avautuivat itsestään. Tästä juontaa juurensa siihen, että tarkistan lähtiessäni miljoona kertaa menikö ovi kiinni.

Parin vuoden sisään meille tuli asumusero ja muutin Jokiniemeen Hoasille. Muutto sinne sujui mallikkaasti. Tällä kertaa edellinen asukas oli muuttanut pois hyvissä ajoin. Sokeripalaa ja yhtä unohtunutta tuolia lukuun ottamatta kaikki oli hänen puoleltaan hoidettu. Mutta missä kunnossa olikaan asunto. Ällöttävä beige muovilattia kupruili ja oli pinttyneitä likatahroja täynnä, viemäri haisi kuolemalle (ei auttaneet putkenavaajat tai muutkaan aineet), lattia natisi, jääkaappi oli sulatettu vaan kääntämällä lämpö pois eli jääkaappi lainehtii ja alkaa jo tiputella vettä lattialle. Työtasot olivat täys pinttynyttä likaa ja veitsijälkiä. Kesät oli tuskaa. Lämpö nousi usein +40 vaikka olisi läpiveto. Lämpö ei laskenut ikinä alle 25 asteen. Varsinkaan vessassa, koska siellä oli patteri, jota ei voinut kääntää pois päältä. Vessan ikkunaa ei voinut pitää auki, koska sieltä tuli ampiaisia sisälle. Terassille tuli aina lintuja ja linnunkakkaa erilaisista karkottimista huolimatta. 

Tässä helvetissä sitten asuin jonkin aikaa. Pois muuttaminen oli ihan yhtä helppoa kuin asuntoon muuttaminenkin oli ollut, mutta ennen sitä kävi hieman ikävä välikohtaus. Poismuuttoni lähestyessä, kuten normaalistikin, tulee käymään muuttotarkastaja. Muuttotarkastajan avaimet eivät olleet käyneet välioviin ja tämä kyseinen tarkastaja oli sitten soittanut lukkosepät vaihtamaan lukot. Kukaan ei ilmoittanut minulle. Muuttooni oli viikko. Jos en olisi ollut paikalla kun lukkosepät tulivat, en olisi saanut tietää vaihdosta ja olisin voinut lukita jonkin huoneen itseltäni, koska niitä ei sarjoitettu sopimaan minulla oleviin avaimiin. Soitin heti Hoasille, joka ei ollut tietoinen lukkojen vaihdosta! Selvittivät asian ja sanoivat vaan etten vaan laita ovia kiinni, eivät he viikoksi uusia avaimia minulle anna. Teki mieli hakata päätä seinään mutta hengittelin vaan rauhassa ja kiitin onneani että saan viimein muutettua pois.

Stuff that was stored at my parents' house.

Sitten muutinkin takaisin Taan luo. Suurin osa tavaroistani meni vanhemmilleni säilöön ja jonkin verran tuli 30 neliön huonopohjaiseen ahtauteen mukaan. Tässäkin asunnossa oli kesäisin kuuma, mutta ei kuitenkaan yhtä kuuma kuin Jokiniemessä. Väärin rakennetun ilmanpoiston vuoksi katto- ja seinäpinnoille kertyi hometta. Vaikka asunto ei mikään luksus ollutkaan, jään kaipaamaan Munkkiniemeä, sillä se on aivan ihanaa aluetta. Läheltä kulkeva ratikka, rauhalliset naapurit, lyhyt matka rantaan, helppo liikkuminen ja ikkunasyvennys ovat ne, joiden taakse jättäminen tuottaa isointa tuskaa. Väärin rakennettua ilmanpoistoa, homehtuvaa vessan kattoa, yleistä asunnon huonoa kuntoa ja ahtautta minun ei taas tule ikävä.

Old apartment.

Tämä on ensimmäinen muuttoni, joka hoidettiin monen päivän aikana eikä kertarykäyksenä. Olen tavallaan nauttinut siitä, mutta jalat alkavat jo olla tosi väsyneet. Taan kaveri vei autollaan muutamana päivänä jotain laatikoita ja minä kuljetin pari kassillista silloin tällöin ja kävin purkamassa viedyt laatikot. Viikonloppuna veimme sitten huonekalut ja kaiken lopun. Emme ikinä ehtineet Roottorin kanssa tutustumiskierrokselle, mikä on vähän harmi. Roottori stressasi aika pahasti muuttopäivän, mutta nyt se on jo oma itsensä ja ottanut tilan haltuun niin hyvin kuin kissa vaan osaa.


Toivotaan, ettei vuokra nouse ihan hirveällä tahdilla, että ei tarvitsisi olla heti taas muuttamassa vaan voisimme asua tässä mahdollisimman pitkään. Taa nimittäin oikeasti vihaa muuttamista yli kaiken ja minä en muuton päälle jaksaisi enää kuunnella sitä kitinää. :D <3



English:

We've finally finished moving. Things have found their places excluding two or three boxes and a balcony full of empty boxes.
I've moved about 4 times in my life. First time, which I excluded from the list because I only moved some of my clothes, hygiene products and school stuff, was when I moved in with my boyfriend in his shared flat. I stayed there kinda illegally for about 3 months, until we got our first HOAS (The Foundation for Student Housing in the Helsinki Region) apartment together.The moving day started normally. We had packed our stuff and drove to our apartment. I opened the door only to witness that the floors were missing and the walls were dirty. The previous tenant, a foreign guy, was also there still wearing his pajamas. His stuff was there too. He still had an hour to get out, but he was in no hurry. In fact he seemed like he didn't even know he was suppose to be gone. I told him that we were suppose to move in and he started mumbling what a nice place this is to live and he welcomed us to stay with a really bad English. We went in, saw the refrigerator in the middle of the living room, dirty and covered with stickers. This was enough. We called HOAS and asked what the hell was going on. They said the flat had had water damage. Well why the hell weren't we informed and why was that guy still living in there?! We got another apartment. It was nice. A bit more expensive and tinier than the one we were suppose to move in, but it was in a better area.
We lived there for couple of years, till we had a kind of a break and I moved to another HOAS apartment. This apartment was in bad shape. It smelled, it was always over 25 degrees up to 40 degrees and the floors were ugly as hell. I lived there for couple of years until I moved in together with Taa again.
I had to store most of my stuff at my parents' because there was no room for them. There wasn't really room for anything. This apartment was hot too, mostly because it had so little space and the ventilation system was built incorrectly, which led to problems like mold on the ceiling. Even though it really wasn't a good apartment, I'm gonna miss the area, tram, sea and the windowsill.
This was the first time we had more than a day to do the moving. I did really enjoy it but now my legs are killing me. I hope the rent doesn't get much higher so that we don't have to move out soon again. Taa really hates moving and I hate listening to his nagging about it. :D <3

Moving stories


Roottorilla ei ole mitään hajua, mitä täälä oikein tapahtuu. Tai en usko ainakaan sen tietävän, että nyt muutetaan, mutta sen se tietää, että jotain tavallisesta poikkeavaa on kuitenkin meneillään. Herra on ollut erittäin innoissaan pahvilaatikkovuorista ja tyhjenevästä hyllystä. Välillä vähän liiankin innoissaan.

Kirjahylly on ollut siltä kiellettyä aluetta kahdesta syystä: 1. se on täynnä, ja 2. sielä on muovia, jota tuo pönttöaivo pistelee poskeensa aina mahdollisuuden sattuessa. Hyllykön tyhjennyttyä sitä ei ole mikään pidätellyt poissa alimmalta hyllyltä. Kissa menee sinne ja aloittaa kummallisen merkkaustanssin. Takatassut steppaavat, pylly heiluu ja häntä värisee pystyssä. Se tekee näin myös välillä Hidessa ja pahvilaatikoissa.


Niin, nämä pahvilaatikot. Niissä on kiva piileskellä, vaania, nukkua jne. Olisin huolissani, jos pahvilaatikot eivät enää olisi kivoja. Eilen minä tiskasin ja Taa teki koneella jotain kun meidät keskeytti kauhea murina yhdestä laatikosta. Roottori möyri banaanilaatikossa ja murisi! Ei se normaalisti murise, ellei sitä satu tai se haluaa kertoa ettei tykkää esim. kynsien leikkaamisesta tai lääkäritätistä. Älähdin "Kissa! Mitä hittoa?" ja Roottori nosti päänsä, urahti kysyvästi ja oli kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Tutkin laatikon, mutten löytänyt mitään. Liian innostunut? Kynsi jäi johonkin kiinni? Ei voi tietää. Ehdin jo pelästyä, että sielä olisi ollut joku eksoottinen jättiötökkä.

Ajattelin viedä Roottorin parin tunnin käynnille uuteen asuntoon ennen lopullista muuttoa, mutta en tiedä onko se järkevää. Roottori ei tykkää matkustamisesta sitten yhtään, mutta uuteen paikkaan kylmilteen pelmahtaminenkaan tuskin on hauskaa. Se voisi rauhassa tutustua paikkaan ilman hälinää. Katsoo nyt miten jaksaa ja ehtii.


Onko teillä jotain vinkkejä, jolla lievittää kissan muuttostressiä?




English:

Predator has no idea what's happening here. He must know something is happening, but I doubt he knows we're moving. He's been very excited over cardboard boxes laying everywhere and shelves emptying. Sometimes a bit too excited. 
Bookshelf has been a no-no place to be for him for two reasons: 1.It's full, and 2.there's plastic folders and such in there, which he would eat if he could. But now, as the lowest shelf is empty there's nothing keeping him away. He makes his funny marking dance there. Hind legs tap dance, butt sways and tail wags. Sometimes he does this in Hide and in cardboard boxes too. 
Oh, those boxes. They're the most fun part. You can sleep, play and prowl in them! I'd be worried if cat stopped liking boxes. Yesterday when I was doing the dishes and Taa was doing something on his computer we were interrupted by a growl from one of the banana-boxes. Predator rarely ever growls unless his hurt or something's not pleasing him like when you try to trim his nails. "Cat! What the hell?" I yelled and Predator stopped growling, looked at me and made a questioning purr as if nothing had happened. Did his nail get stuck? Was he too excited? We don't know. I searched the box but found nothing. For a minute there my mind was filled with pictures of exotic huge bugs that might have found their way here in that box. 
I thought it might be a good idea to take Predator to explore our new apartment before we move in. Though he doesn't like traveling at all... 
Do you have any tips on how to relieve cat's moving stress?

Phobia


"Fobia on tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvä todellisen uhkan olemassaoloon perustumaton pelko (kammo tai kauhu), jonka ahdistuneisuusoireita henkilö ei pysty hallitsemaan. Vastenmielisyys esimerkiksi jotain eläinlajia kohtaan ei ole vielä fobia. Fobiat luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin.

Oireet jaotellaan yleensä fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Fyysisiä oireita voivat olla muun muassa vapina, hikoilu, huimaus, sydämen tykytys, punastuminen sekä ripuli. Psyykkisiä oireita taas ovat muun muassa voimakas halu paeta tilanteesta, kyvyttömyys hallita fyysisiä oireita, jännittäminen sekä unettomuus.

Fobia pakottaa välttelemään tilanteita, asioita ja paikkoja jossa pelkoa aiheuttava ärsyke jouduttaisiin kohtaamaan. Se voi esimerkiksi pakottaa ihmisen pysymään kotonaan ja jättämään tästä syystä työpaikkansa tai keskeyttämään opintonsa. Fobia voi pahimmissa tapauksissa kontrolloida elämää."

-wikipedia-

Tänään haluan kertoa teille tästä tilasta, josta olen kärsinyt jo pitkään. Kukaan ulkopuolinen ei ole tätä diagnosoinut, tätä ole hoidettu, eikä tästä olla keskusteltu ammattilaisten kassa. En siis mene Wikipedia lainausta tarkempiin pohjustuksiin fobioista. Voitte tutustua niihin ihan itse. Aion kertoa omien kokemusteni pohjalta teille aiheesta.


Kärsin jonkinlaisesta zombie fobiasta eli kinemortofobiasta. Tai niin sitä itse kutsun. Pelkään siis pääasiassa nykyaikaisia lihaa hamuavia kauhuleffojen ruumiita. Muunlaiset kuolleista nousseet, kuten Frankensteinin hirviö ja vampyyrit eivät aiheuta fobiaoireita, eivätkä useimmat voodoo zombietkaan. En toki ole minkään sortin fani. Pelkään myös mätäneviä (ihmis)ruumiita ja kuolleita ihmisiä. Kuolleiden pelkoa pidettäisiin nekrofobiana, mutta en kuitenkaan pelkää kuolemaa, jonka pelko sisällytetään tuohon fobialuokitelmaan. Pelkään ruumiissa oikeastaan sitä, että se nousee ylös zombiena. Lisäksi pelkoni laajenee myös muihin kuin kuolleisiin. 
Pahimman fobiakauden (fobiani vahvuus vaihtelee hieman elämäntilanteeni, siedätyksen ja mielenterveyteni mukaan) aikana pelkoa aiheuttivat myöskin vammaiset, jotka eivät hallitse täysin ääniään ja liikkeitään, sekä sellaiset leffa hullut - ei siis leffoista hulluna pitävät ihmiset, vaan sellaiset stereotyyppiset arvaamattomat mielenterveyspotilaat. Eivät ehkä nämä ihmiset itse, vaan se käytös ja arvaamattomuus. Tämänkään takia siis en voi oikein kutsua sitä nekrofobiaksi. Hulluja, huumehörhöjä, vammaisia ja muita oudosti ja arvaamattomasti käyttäytyviä kohdatessa ajatukset zombeista nousevat pintaan. Tarkoitukseni ei ole loukata mielenterveyshäiriöisiä, rajoittuneita tai oikeastaan edes huumeidenkäyttäjiä. Fobia nyt vaan on hallitsematon ja järjetön pelko.

Fobiani on useimmille iso vitsi. Tälle nauretaan ja tehdään zombie-imitaatioita edessäni. Se ei ole fiksuin veto, sillä mitä jos menettäisinkin kontrollin ja tökkäisin haarukalla silmään imitoijaa paniikkikohtauksen kourissa, mikä saattaa hyvinkin käydä, jos imitointi viedään liian pitkälle. Kenelläkään ei olisi enää hauskaa. Tietty on niitä, jotka yrittävät ymmärtää, mutta se on vähän sama kuin masentunut vs. surullinen. "Mäkin pelkään zombeja. En voi sietää zombie leffoja!" Niin, en minäkään tykkää kukkahattutädeistä ja ne ovat pelottavia, mutta ei minulla ole kukkahattutätifobiaa. Onneksi en kuitenkaan ole aivan yksin fobiani kanssa, se on nimittäin aika yleinen.


Miten ja milloin pelko sitten tulee esille? Oireeni ovat tyypillisiä fobiaoireita: hikoilua, suoranaista kauhua, halua lähteä pakoon, halua puolustautua, jännittämistä, painajaisia, unettomuutta ja sydämen tykytystä. Ensisijaisesti oireita ilmenee zombie-leffoja ja -sarjoja katsoessa. Näen melkein aina katsomisen jälkeisenä yönä painajaisia zombeista. Heräilen joskus öisin, enkä uskalla laskea jalkoja sängyn ulkopuolelle pelkäämättä zombikäden ojentumista sängyn alta. Joskus myös nukahtaminen on vaikeaa kuvitelmieni vuoksi. Pimeässä rappukäytävässä oleilu on mahdottomuus ja hissin odottaminen yksin hiljaisina aikoina (päivälläkin) on välillä karmivaa. Käyn kaikki skenaariot läpi päässäni. Olen myöskin useimpina päivinä valmistautunut pysäyttämään lasiovisen kerrostalomme hissin kerrosten väliin, jos vaikka zombie sattuisi odottamaan seuraavassa kerroksessa. Kotoa en voi poistua Zombiewalkin aikaan ollenkaan. Ja jos on jostain syystä pakko, pyrin kulkemaan kun se on meneillään, välttääkseni kotiin palaavat tai tilaisuuteen menevät zombiet. Vältellen tietenkin keskustaa tuolloin. Pelkotiloja saattaa välillä myös esiintyä bussissa, kadulla, suihkussa... Melkeimpä missä vaan, jopa oman mummon hautajaisissa... Jep... Yleensä kuitenkin tilanteet, joissa pelkään näkemättä mitään zombeihin liittyvää tapahtuvat kun olen yksin tai menossa nukkumaan. Yksinäisyys on myös asia, joka minua hirvittää, joten se voi olla osasyy oireiden laukeamiseen ja itse zombien pelkäämiseen. Zombie-apokalypsin teemoihin kun kuuluu oleellisena osana yksinäisyys.


Hauskinta sekä eniten kummastusta ja epäluuloa herättävä asia on, että pystyn katsomaan monia zombie-leffoja ja -sarjoja, sekä lukemaan kirjoja ja sarjakuvia. Pystyn, ja nautinkin jopa osasta, koska pelkäämisen tunne on välillä ihan mukavaa samaan tapaan kuin urheilusuorituksesta saatava adrenaliiniryöppy, mutta rajansa kaikella. 
Itse asiassa Walkin Dead on hyvä niin tv-sarjana kuin sarjakuvanakin, ehkä enemmän juonen, aiheiden ja toteutuksen kuin zombien takia. Pelko ei kuitenkaan katoa minnekään vaikka hahmot olisivat kuinka hyviä. Usein katsoessani pelkään hyvinkin paljon ja yksin katsominen ei tule kuuloonkaan. Hikoilen, kaivaudun kanssakatsojan kylkeen ja koen halua piiloutua. Joissain kohtauksissa silmät ja korvat on vain pakko sulkea ja joskus on jopa pakko lopettaa kesken. Pelkään jopa joskus käydä yksin vessassa katsomisen jälkeen. Juu, varmasti ne hyökkäävät silloin! Ja ihan varmasti pöntön kautta! Monasti näen painajaisiakin jälkikäteen tai seuraavan päivän päiväunissa. 
No, eikös kauhuleffojen pitäisikin toimia niin? Tavallaan juu, tavallaan ei. Kauhuleffojen kuuluu säikyttää katsojansa vaan silloin, kun sille on aika ja paikka. Esim. Walkin Dead sarjassa näkyy paljon ns. harmittomia zombeja, jotka ovat vaan kiinni jossain tikussa ja örisevät, joiden ei oikeasti ole tarkoitus pelottaa ketään enää. Ne ovat sielä kertomassa vaan, miten hahmot ovat jo tottuneet tilanteeseen ja muut asiat ovat pelottavampia kuin nämä lihaa haluavat ruumiit. Mutta minulla jo pelkkä tuollainen näky saa vereni hyytymään, vaikka sitä ei ole tarkoitettu. Tällaisia oireita en saa muunlaisten kauhuleffojen kohdalla kuin vaan silloin, kun on tarkoitus, enkä usein silloinkaan, koska vain harva kauhuleffa on oikeasti pelottava. Kammoan hei jopa Shaun of the Deadia, vaikka siinä ei ns. oikeasti ole mitään pelottavaa!
Pelottavin elokuva koko elokuvahistoriani aikana on ollut Kuolleiden aamunkoitto. Yhteen aikaan en pystynyt edes pitämään kyseistä elokuvaa päällimmäisenä leffapinossa, vaan piilotin sen kaikkien taakse! Poissa silmistä, poissa mielestä. Kyllä, omistan kyseisen elokuvan ja olemme katsoneet sen Taan kanssa melkein 1krt/vuosi, paitsi viimevuonna. Jokainen katsomiskerta on aivan yhtä hirveä! Taisivat elokuvantekijät päästä tavoitteeseensa ainakin yhden kauhuleffojen kuluttajan kohdalla. :D En tiedä voiko tälle edes nauraa. Käteni hikoavat nimittäin nyt jo kun muistelen edes kyseistä elokuvaa.


En pysty ymmärtämään monia, jotka väittävät kärsivänsä araknofobiasta! Hämähäkkejä on kaikkialla! Mikseivät he ole yhtä peloissaan kuin minä? Monet tietenkin liioittelevat pelkoaan väittämällä sitä fobiaksi ja jotkut pelkäävät vain nähdessään. Uskon sen. Mutta itseäni pelottaa pelkkä ajatus jo joskus niin paljon ettei kotoa haluaisi poistua. Luulisi hämähäkkien tulevan useammin ja helpommin mieleen? Pelkääkö joku hämähäkkipelkoinen esim. metsään menemistä, koska siellä on hämähäkkejä? Oletko valmis nukkumaan käytävässä koska huoneessasi on hämähäkki, jota et saanut tapetuksi? Mitenkäs hämähäkinseitti kaapin perällä? Vähän sama kuin itse näkisin jotain raajan osia tms. kaapissani? No, ei ehkä ihan.

Löytyikö kaapistani jonkun sormi vai miksi otin asian puheeksi nyt? Ensiviikolla on Zombiewalk ja samana päivänä viimeinen ja tärkein muuttopäivä. Joudun psyykkaamaan itseni ulos talosta vaikka normaalisti vietän Zombiewalk-päivän sisällä kotona turvassa tai matkustan Hämeeseen. Onneksi en vähään aikaan ole saanut minkäänlaisia fobiaoireita muulloin kuin Walkin Deadia katsoessamme. En silti voi sille mitään, että olen hieman hermostunut jo etukäteen.

Vaikka Zombiewalk-päivät ovatkin vaikeita, en tunne, että pelkoni haittaa normaalielämääni siinä määrin, että minun tarvitsisi mennä terapiaan. Olen kyllä harkinnut asiaa ja ulkopuolinen tekstini läpikahlaaja varmaan kannattaisikin terapiaan menoa. Pystyn kuitenkin psyykkaamaan itseni odottamaan sitä hissiä. Avaimet kourassa ja valppaana, mutta kuitenkin! Pystyn myös istumaan sen pelottavan tärisevän kehitysvammaisen lähellä bussissa. Peloissani ja pakosuunnitelma valmiina, mutta kuitenkin! Hautajaisissa yleensä suru vie voiton noista kahdesta tunteesta ja lamaannuttaa. Vieraiden ihmisten hautajaisiin ei edes tarvitse osallistua. Zombie elokuvankin katsomisesta voin aina kieltäytyä, mikäli oloni tuntuu siltä, että nyt en kestä. Naamiaisissa (joita onkin niin usein) harva osaa ja jaksaa pukeutua niin vakuuttavaksi zombieksi, että se ylittäisi pelkorajani. Ja monet joiden kanssa naamiaisia voisin juhlia, tietävät pelostani. Zombie-teemaan törmää myös helpommin kun kuuluu tähän synkiökulttuuriin, jossa zombit ovat yksi iso näkyvä teema lepakoitten, vampyyrien ja mustien kissojen ohella.
Tietenkin nykypäivänä on mahdotonta välttää zombien näkeminen olit synkiö tai et. Niin niiden minun pelkäämien kuin niiden nykyaikaisten oikeiden elävien kuolleiden. Sielä ne istuvat iphone-musiikki-vekottimet korvissaan busseissa tuijottaen vaan eteensä. Örähtävät vastaukseksi, jos haluat nousta ikkunapaikalta pois...


Kärsiikö joku teistä jostain fobiasta? 
Häiritseekö se elämäänne?
Oletteko hakeneet siihen apua vai siedätättekö itse niin kuin minäkin?


ps. Mikäli sielä ruudun takana on joku, joka osallistuu zombie walkiin ja näkeekin minut samana päivänä, en lähtisi pelleilemään asian kanssa tai meillä saattaa oikeasti olla käsissä vähemmän elävä eläväkuollut tai vaihtoehtoisesti hyperventiloiva paniikkipotilas, joka saattaa satuttaa itseään. Fobialla saa leikkiä vaan itse fobiasta kärsivä, joka tietää rajansa, oli fobia sitten mielestäsi kuinka tyhmä tahansa.